Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

HPK-Tappara 24.01.12

(1/12) > >>

Trafan:
Autetaanko paikallisvastustajaa tiistaina?
Tapparan on nyt aika ojentaa auttava kätensä Ilvekselle ja viedä heidän pahimmmalta kilpailijaltaan pisteet.
Ilveshän on suuressa vaarassa joutua karsimaan ja ellen väärin muista, ottivat pataan ennen kauden alkua todennäköiseltä nousijakandidaatilta.
No, onhan Tapparan voitolle tietysti ihan oikeitakin syitä: kymppipaikalle pitäisi kavuta ja siihen tarvitaan pisteitä.
Tiistain isäntä HPK on valahtanut sarjataulukon viimeiseksi, ollen samalla sijalla myös kuntopuntarissa.
Kauden aiemmissa kohtaamisissa molempien kotietu on pitänyt ja viimeksi jäätiin Hämeenlinnassa jopa maaleitta.
Tähän pitää saada korjaus. Tämän vuoden esitysten perusteella Tappara pystyy sen korjauksen tekemään.
Palstamme Tommi Kovanen -ketjun perusteella kokoonpanoon voi tulla täydennystä. Ei olisi lainkaan pahaksi.
Special-edit:
Kerhon päävalmentajavaihdoksesta tiedotettiin sunnuntaina. Tällä saattaa olla vaikutuksia tiistain peliin.
Veikkauksen kertoimet otteluun: 1,90 - 4,25 - 2,95

Otteluennakot:
Tappara: Sairaslista tyhjenee
Tappara: Tappara testaa valmentajanvaihdostaian
HPK: Jälleen tärkeitä pisteitä, nyt Lehkosen komennossa
Ja: Lehkosen tulikaste
YLE: Uusi HPK-luotsi aloittaa olympiakultajuhlilla
MTV3/Kierrosennakko: Jatkuuko HPK:n konttaus?
Ja/foorumi: Ti 24.1.2012 HPK-Tappara (Lue ainakin avausviesti)

Tuoreimmat joukkueuutiset:
Ja: Järvisen osoitteeksi taas KooKoo
HPK: Timo Lehkonen johtaa HPK:ta loppukauden
IL: HPK-sentteri sai tappion jälkeen täyslaidallisen: "Pissasi joukkueen päälle"

Kauden aiemmat kohtaamiset:
08.10.11: Tappara-HPK 5-3 (1-0,2-2,2-1)
              Tappara: Tappara väänsi pisteet kotiin
              HPK: Taistelu ei riittänyt taaskaan    
              4Pro: Tappara-HPK 8.10.2011   
22.10.11: HPK-Tappara 2-0 (2-0,0-0,0-0)
              Tappara: Tappara taas nollavieras
              HPK: Tolvanen nollasi Tapparan
              4Pro: HPK-Tappara 22.10.2011
24.11.11: Tappara-HPK 4-3 (2-1,2-2,0-0)
              Tappara: Tappara piti johtonsa loppuun saakka
              HPK: Tappara katkaisi HPK:n voittoputken
              4Pro: Tappara-HPK 24.11.2011

Joukkueiden edelliset ottelut:
20.01.12: Tappara-Ilves 3-1 (0-0,2-1,1-0)
              Tappara: Tappara nousi kympin sakkiin
              4Pro: Tappara-Ilves 20.1.2012
21.01.12: SaiPa-HPK 6-2 (1-1,2-1,3-0)
              HPK: SaiPa otti revanssin tasauksissa
              4Pro: Tappara-Ilves 20.1.2012

Numeroita:
SM-liiga: Tappara/otteluohjelma
SM-liiga: HPK/otteluohjelma
SM-liiga: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista
Maugen kerroinvertailu

Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Jukka Hakkarainen ja Mikko Vanninen.
Tuomariasettelu

Ottelun seuraaminen:
- VeikkausTV lähettää ottelun Live-vedon yhteydessä netissä.
  Tiedote VeikkausTV:n katselusta: 16.1.2012 alkaen VeikkausTV:n katsominen edellyttää rahaa pelitilillä.
- URHOtv televisioi ottelun suorana klo 18.20 alkaen.
- Radio 957 selostaa ottelun klo 18:30 alkaen
- Radio Janne tarjoaa vaihtoehtoisen kuulokuvan kaukalon tapahtumista.
- URHOtv Total näyttää maksusta tämänkin ottelun.
- Ravintola Wanhassa Postissa näkyvät kaikki Tapparan vierasottelut livenä
- SM-liiga: Tulosseuranta kertoo ottelusta olennaisimman.

Tappara-68:

--- Lainaus käyttäjältä: Trafan - Tammikuu 21, 2012, 23:03:30 ---Ottelun seuraaminen:

--- Lainaus päättyy ---

Varteenotettava vaihtoehto on liittyä Sinioranssien kannustusjoukkoihin G-seisomakatsomoon!

Miksa:
Toivotaan muutamia asioita.
Että Tommi Kovanen kuntoutuis pelikuntoon. Mies on aina ollut heti lisä kiekolliseen ja kiekottomaankin puolustamiseen, eikä pelaamattomuudet ole pahemmin näkynyt.
Että Hpk: n valmentaja vaihdos ei aiheuttaisi vielä tähän peliin sitä perinteistä buustia. Kerho on selkä seinää vasten ja muutenkin lipumassa kohti katastrofia. Varmasti paljon vaikeampi peli kuin mitä tässä pariin viikoon on pelattu, vaikka vastus on sarjan häntäpäästä.
Ettei kukaan loukkaantuisi ,edessä on kuitenkin tärkeitä pelejä.
Että Tappara ottaa suoran ja selvän 3 pisteen voiton ja suoritusten tasaisuus alkaisi viimeinkin löytymään.
On siinä toivomista kerrakseen.

Suoraman Sevon:
Ja tähänhän nyt sitten kuuluu sanoa että tilastot eivät puolla mitään valmentaja vaihdos buustia...vai olenko väärässä?

Jasu:
Nythän on se tilanne että molempien pitäisi auttaa toisiaan, kun Hpk-Tappara ja Ilves-Lukko. On todella mielenkiintoiset ottelut molempien Tamperelaisten kannalta ja näissä matseissa taidetaan todellakin jakaa se 6pistettä, varsinkin jos molemmat onnistuvat voittamaan ottelunsa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta