Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-KalPa 14.01.12

<< < (6/6)

Mazza:
Tuomarit vihelsivät avauserän nollatoleranssilinjalla, mikä ei tietenkään pitänyt loppuun asti. Ottelun loppuvaiheilla ei tullut sitten mistään jäähyä, mm. se Hentusen takakarvaus olisi ekan erän linjalla ollut selvä kakkonen.

Edelliseen KalPa-matsiin verrattuna Tappara oli paljon paremmin mukana. Siihen kiekotteluun päästiin iskemään monta kertaa mistä seurasi riistoja ja maalipaikkoja, mutta tehotonta oli vaikka Toivonen vaikutti epävarmalta koko ajan. Erkinjuntti olisi saanut tehdä siinä kymmenen sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua nousustaan maalin niin olisi tullut hyvin kuitattua viime kertainen loppuratkaisu, mutta tänään ei vaan uponnut. Tappara teki ja rakensi tänään KalPan maalit epäonnisilla pompuilla mutta kenttätapahtumiin nähden tällainen pistejakokin on hyväksyttävissä.

Neljä pistettä tästä viikonlopusta on kuitenkin kokonaisuudessaan hyvä suoritus ja kun peli on mennyt eteen päin niin ihan luottavaisena voi lähteä ensi viikon pelejä seuraamaan. Jos tämä liike, taistelu ja peli-ilme pysyy, niin Ilvestä vastaan ei enää välttämättä olla vaikeuksissa kuten aiemmin.

luddet:
Tällaisella pelillä me ollaan play-off-joukkue, tälläiset esitykset kantavat hedelmää. Hieno peli, vaikka kuokkaan lopussa tulikin. Tästä on hyvä jatkaa. Lisäksi Kerho, Tps, Blueserit ja Lukko ottivat kuokkaan tänään. Ride On!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta