Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-SaiPa 05.01.12

<< < (5/7) > >>

coly:
Viimeisessä erässä näytti Tapparan peli jääkiekolta ja peli hyvin hallussa, näytti että jopa pelaajat nautti ottelusta ja pelaamisesta eikä ensimmäisenä ollut paskat housussa kun kiekko tuli lapaan. Surullisesti taas niin kuin aina ei tarjottuja YV:a onnistuttu hyödyntämään, ei siinä 5-3 ollut edes paikkoja.

Sitten Palolan yli-innokkuus ja tahaton jäähy mutta hölmöily kostautui. Tappara pelasi ihan mallikkaan alivoiman ja sitten kun jäähyä muutama sekuntti jäljellä niin aloitus omissa josta taas selvä tappio ja SaiPa painoi pitkän aikaa Tapparan päädyssä jossa pelaajamme olivat ihan puhki, kuin salama kirkkaalta taivaalta 3-2 ja tuon jälkeen meilkein heti vielä jäähy Skinneriltä, eniten tässä korpeaa se että viimeisessä erässä piti vielä peli laittaa jännäksi vaikka SaiPa oli jo turhautunut ja tyytynyt tilanteeseen. Kyllä itselläkin kokoajan oli mielessä että odotetaan nyt se 60min ennen kuin nuolaisee.

Peli meni oikeastaan niin että SaiPa vei reippaasti ekaa reilua 30min ja loppua kohti Tappara pääsi niskan päälle.

Nieminen oli taas herra ja hidalgo. Piti Tapparan alussa hengissä ja antoi sen mahdollisuuden voittoon. Erkinjuntti oli niin kauan vaisu kunnes tuli iskua nekkuun... Itse pidän kyllä näistä KooKoo avuista ja Niemi pieksee esim. Halmeen mennen tullen varmuudellaan. Liukkonen on erittäin fiksu pelaaja joka tekee paljon oikeita asioita, räväkkyys puuttuu mutta vahvistaa jengiä.

janneojanenonjumala:
Tuloksen niukkuudesta, torjuntamääristä ym. viis veisaan, hienoa että täydet 3 pojoo tästä ja tilanne kiristyy viivan molemmin puolin. Huomioin myös, ettei tepsukankaan kantsii paljoa lepsuilla kun otteluja enempi ja pisteissä pian sekin poppoo kiinni kun edes kohtuullista pistetahtia saatasiin kevättä kohti. Luotan että Tappara on vielä tilanteessa, jossa voi ite päätellä onko 9. vai 10. sija paree-tuskin paljon ylemmäs on saumaa ilman omaa huikeeta voittoputkea ja toisten tappiovastaavaa. Siitä sitten viime kauden Bluesit?

#51:
Jälleen kerran, kiitos Nieminen! Olipa jälleen todella nihkeä esitys, mutta tärkeät kolme pistettä on pääasia. Onnistujat voi tiivistää Niemiseen, Ahtolaan ja Niemeen muilta vaisu tai kelpo esitys. Melko tylsäähän noita Tapparan pelejä on käydä katsomassa, kun hyökkäyspelaaminen on surkeaa ja omassa päässä vietetään yli puolet pelistä. Ylivoimalle jälleen järjetön miinus.

Kankaantaan profeetta:
Heikkotasoinen ottelu, kohtalaista taistelua ja todella tärkeät kolme pistettä!!!

Muuten pelistä huonompia ja parempia asioita:

--- Tuomarityökentely, varsinkin linjattoman herra Tuomiston naurettava pillipiiparointi. Amatöörimaista paikkailua.
-- Tapparan ylivoimapeli. Mitä se oikeastaan on? Noilla 5-3 -ylivoimilla on pakko laittaa limppu reppuun. Mutta eihän se sinne mene jos ei lauota. ;)
- Tappara tuli anemisella liikkeellä otteluun. Ihmeellistä, koska luulisi pelaajien ja valmennusjohdon ymmärtävän pelin tärkeyden ja panostavan räjähtävään alkuun jossa lyödään luu kurkkuun heti kättelyssä. Tuolla tavalla ei voi voittaa ketään. Onneksi 1-1 -maalin jälkeen peliote alkoi kääntyä jonkin verran Tapparalle.
+ Jerry Ahtola, Ahtolan Jerry! Hieno alivoimakatko, nousu karkumatkalle ja jällen kerran loistava laukaus täydestä vauhdista. Samoin Makkosen Jussin mali oli varsin hieno suoritus ja sen kyllä näki miehen tuuletuksistakin. Oli aika tyytyväisen oloinen pelin jälkeen kun kävin katsomassa sitä nimmareidenjakohommaa A-käytävällä (olipa muuten helvetisti väkeä). Miikan maali oli arvokas sekin, mutta se syntyi siksi, että Miikka nyt sattui oleman aivan oikeassa paikassa.
++ Nieminen. Mies pelaa tällä hetkellä hyvällä itseluottamuksella ja antaa joukkueelle mahdollisuuden taistella voitosta any given day. Näyttäisi muuten siltä, että Niemisen jos kehen tuntuu kannustus purevan. Mieshän kiersi koko C-päädyn heiluttelemassa faneille pelin jälkeen.
+++ Seisomakatsomossa loistava tunnelma, varsinkin kun ottaa huomioon, että hallissa 4700 ja rapiat, keskitalvi ja vastassa "idän jättiläinen". Oli niin rapea meininki, että täytyy mennä toistekin. Kyllähän sinne pääsee. Pieni porukka saa ihmeen ison metelin aikaiseksi, kun ollaan tiiviissä ryhmityksessä ja huudetaan samaa loitsua (vaikka sitten mitä). Nyt olen entistä varmempi siitä, että ainoa oikea kehityssuunta Tapparan fanikatsomon kannustuksen lisäämiseksi, on siirtää se kiireen vilkkaa (ensi kaudeksi) C1:een. Vain tämä vaihtoehto kaikista esitetyistä vaihtoehdoista mahdolllistaa seisomakatsomon hyödyntämisen, joka on olennaisen tärkeää.

Olipa mukava ilta!

hat3breeder:

--- Lainaus käyttäjältä: Ljpp - Tammikuu 05, 2012, 17:39:45 ---Yksinkertaisesti: Jos tänään ei ole 110% yritystä kentällä, niin herrat eivät ole ammattilaisia. Voitolla loikataan playoff-riman yli.

--- Lainaus päättyy ---

EI noustu vaikka voitto tuli, mitä vähän epäilinkin (:

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta