Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Lukko-Tappara 03.01.12

<< < (5/7) > >>

Mazza:
Dufva on tosiaan ollut alun innostuksen jälkeen aika vaisu haastatteluissa mutta osansa on varmaan loukkaantumiskierteellä ja sillä ettei johtoporras halua panostaa tähän kauteen enää yhtään ylimääräistä euroa. RD tuli oikeasti nostamaan joukkuetta playoffeihin ja olisi halunnut siihen enemmän työkaluja, alkaen vaikka kunnon sentteristä. Kunnianhimoiselle valmentajalle ei ole varmaan helpoin paikka luotsata ryhmää joka on koottu (ja ehkä treenautettu) täysin väärin. Se Lukko-kuvio oli tiedossa jo Dufvan tullessa, kyllä hän alussa vaikutti erittäin motivoituneelta tähänkin projektiin. Mutta Leinonen ja hallitus ovat lyöneet rahahanat kiinni ja panostukset ovat ensi kaudessa. Dufvan lisäksi vittuuntuneita ovat varmaan monet kannattajatkin, koska nää loputkin pelit joudutaan tällä kaudella vielä katsomaan kun joskus on alettu Tapparaa intohimoisesti kannattamaan. Ei ole vaihtoehtoa jättää katsomatta ja tuhlaamatta rahaa Tapparaan, vaikka aika selkeästi on nähtävissä ettei tästä kaudesta paljon jää jälkipolville kerrottavaa.

#51:
Osan pelistä nähneenä muutamia huomioita:

- Nieminen aivan kurko!
- Niemi on liigatason puolustaja.
- Skinner kelvollinen, mutta silti löysä.
- Makkonen taisteli kiitettävästi.
- Lähde oli hyvä.

Ihmettelyä:

- Miksei peliaikoja tasata?
- Hyökkäyspeli edelleen aivan karmeaa.

Lare:
Olipahan loistava taisteluvoitto - ja millä kokoonpanolla!

Hattu Nieminen on muodostunut varsinaiseksi painajaiseksi raumalaisille, ja tämän illan jälkeen Nieminen on nollannut Lukon nyt kolmessa peräkkäisessä pelissä. Ainakaan tämänkertaisen esityksen perusteella en ihmettelisi vaikka Niemisellä olisi kysyntää ulkomaita myöden, sillä sen verran maaginen ukko oli tänään maalillaan. Illan huikeimpana todennäköisesti tämän liigakauden TOP1 torjunta, jossa Nieminen vielä tultuaan oman pakin ajelluksi nousee kyljelleen ja ottaa patjalla/hanskalla kiekon kiinni.

Ensimmäinen ja viimeinen erä olivat Lukon hallintaa, mutta toinen erä sujui sen sijaan varsin tasaisissa merkeissä. Tappara pelasi erittäin hyvällä ilmeellä läpi ottelun, ja kovasta paineesta huolimatta aivan karmeilta hasseilta vältyttiin. Toisinaan purkukiekot tosin näyttivät tuottavan lähes ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, mutta mitään jatkuvia avopaikkoja Lukko ei pyörityksestä huolimatta kuitenkaan luonut. Tapparan vaarallisimmat tilanteet syntyivät odotetusti vastahyökkäyksistä, ja esimerkiksi Ahtolalla oli maalin lisäksi pari muutakin paikkaa iskeä kiekkoa reppuun. Kaiken kaikkiaan juuri Ahtolan yhdistelmä sai aikaan Tapparan parhaimmat tilanteet.

Illan hahmot tapparalaisittain:

*** Jani Nieminen
** Jerry Ahtola
* Mikko Liukkonen

Tärkeä voitto upealla taistelulla, tästä on hyvä jatkaa!

Mazza:
Ahtolalle 8. maali Tappara-paidassa ja nykyisellä maalikeskiarvolla kokonainen 60 ottelun kausi tuottaisi sen 20 häkkiä, joten Jerry voidaan lisätä niihin harvoihin kirvesrintaisiin onnistujiin tällä kaudella. Toinen IFK-taustainen, eli Jani Nieminen pohjusti tämän voiton ja oli suorastaan maaginen. Hattu on parhaimmillaan ohittamaton ja usein tällaisissa peleissä kun torjuntoja kertyy yli 30.

Lukko ei ole tehnyt Tapparalle pelitilannemaalia tällä kaudella eikä tarvitse tehdäkään.

Toni Niemi plussalle ja yli 23 minuuttia peliaikaa, enkä miestä montaa kertaa havainnut kun Urholta peliä tuli katseltua. Peruspakilta varmaan silloin aika täydellinen suoritus.

Toivottavasti Dufvalta irtoaa kunnon kommentit tämän ottelun jälkeen. Eihän se kaunista ollut missään tapauksessa muttei toisaalta pelinäkään ihan kammottavaa vaikka Lukko päälle painoikin. Näin vieraissa vaan täytyy pelata.

Hemuli:
Aivan hemmetin tärkeä voitto, varsinkin kun kaikki päävastustajat pupelsivat omat pelinsä, vähän edes hajurakoa pohjasakkaan.

Näitä kolmen pisteen voittoja on nyt vaan raavittava ja heti torstaina on taas uusi tilaisuus. Luultavasti palataan maanpinnalle ja Saipa vie kaikki pinnat mukaan.

Iso peukku kuitenkin Niemiselle, tuskin muutkaan niin huonosti pelasi joten propsit kaikille.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta