Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Lukko-Tappara 03.01.12

(1/7) > >>

Trafan:
Vuos alkka ganalim barttal*)
Vuoden ensimmäinen vieraspeli käydään tiistaina Raumalla. Isäntä Lukko on päävastustajia pudotuspelien suhteen
ja kuntopuntarin pohjasakkaa, siis jopa Tapparan alapuolella. Kauden aiemat kohtaamiset ovat päättyneet kotivoittoihin.
Lähtökohdat otteluun ovat herkulliset:
Lukko kengitti palstalaisten ylivertaisena valmentajaguruna pitämän Ralen penkin takaa Akatemiaan ennen kuin uusi valmentaja oli edes tiedossa.
Sittemmin Lukko julkaisi uuden valmentajansa ja ottelu vain herkullistuu: Penkkien takana toisistaan mittaa ottavat Lukon ensi kauden päävalmentaja ja kakkosvalmentaja.
Tapparan kokoonpano on mielenkiintoinen yllätys, odotusten mukaan sairastuvalta saattaisi tulla väkeä riveihin takaisin.
Vielä kun huomioidaan joukkueiden sijainti pudotuspeliviivan tuntumassa, käy selväksi ottelun merkityksellisyys -
kummallakaan ei ole oikeastaan varaa hävitä tätä peliä. Eipä voisi vuosi juuri jännittävämmin alkaa.
Ja:n otteluennakko kertoo kokoonpanoista seuraavaa:

--- Lainaus ---Lukko sai torstaina lisää jobinpostia, kun Johan Björk sai vamman sormeen ja Teemu Nurmi polveen. Entuudestaan sairaslistalla ovat Mikko Kuukka, Anssi Rantanen, Jesse Virtanen sekä Samuli Kivimäki. Matt Generous on pelikiellossa ja hänen paikalla nähdään Tomi Pettinen.

Tappara puolestaan tulee otteluun ilman Kanadassa pelaavaa Aleksander Barkov jr:ia. Loukkaantuneina ovat todennäköisesti Jussi Halme, Tommi Kovanen sekä hyökkääjät Jukka Peltola sekä Miikka Männikköä, joiden tarkempi pelikunto selviää vasta lähempänä ottelua. Myös Juha Leimu ja Viktor Ekbom saivat Kärpät-pelissä tälliä ja heidän pelaamisensa on epävarmaa.
--- Lainaus päättyy ---
Poissaolot ovat siis suunnilleen tasan 7-7.
*) Älä kummastele ellet ymmärrä mitä otsikko tarkoittaa, ei kukaan muukaan ymmärrä, ei edes Raumalla.
Se on vain kirjalliseen asuun puettu manaus, jota muinaiset raumalaiset merimiehet hokivat toisilleen odotellessaan satamansa sulamista kesäkuussa.

Otteluennakot:
Tappara: Vuosi alkuuun kauden tärkeimmällä ottelulla
Lukko: Lukko kohtaa Tapparan uudessa komennossa
Ja: Isäntä ja oppipoika
YLE: Vuoren debyytti Dufvaa vastaan
MTV3/Kierrosennakko: Selättääkö KalPa Jokeri-kammon?
Ja/foorumi: Ti 3.1.2012 Lukko-Tappara

Tuoreimmat joukkueuutiset:
3.1. Tappara: Tapparan kokoonpano Rauman otteluun
3.1. Tappara: Barkov Jr. teki taas historiaa
2.1. Tappara: Tappara lainaa KooKoosta toisenkin pelaajan
2.1. Lukko: Nurmi ja Björk sairastuvalle
2.1. KooKoo: KooKoo lainaa puolustaja Toni Niemen viikoksi
1.1. Länsi-Suomi: Mitja Robar ei jatka Lukossa
1.1. Lukko: Lukko nimesi valmentajansa
30.12. Lukko: Urama vapautettu tehtävästään
28.12. Tappara: Tappara lainaa KooKoon Mikko Liukkosta

Kauden aiemmat kohtaamiset:
04.11.11: Tappara-Lukko 2-0 (2-0,0-0,0-0)
              Tappara: Kotivoitto nollapelillä!
              Lukko: Tappara vahvempi perjantaina - revanssin paikka juhlaottelussa
              NelonenPro: Tappara-Lukko 4.11.2011
05.11.11: Lukko-Tappara 1-0 (0-0,0-0,0-0) vl.
              Tappara: Piste tuomisena Raumalta
              Lukko: Lukko juhlien maaottelutauolle
              NelonenPro: Lukko-Tappara 5.11.2011

Joukkueiden edelliset ottelut:
29.12.11: Tappara-Kärpät 1-3 (0-1,0-1,1-1)
              Tappara: Tappara kaatui vastustajan maalivahtiin
              NelonenPro: Tappara-Kärpät 29.12.2011
29.12.11: HIFK-Lukko 6-2 (3-0,2-0,1-2)
              Lukko: HIFK jyräsi Lukon yli Helsingissä
              NelonenPro: HIFK-Lukko 29.12.2011

Numeroita:
SM-liiga: Tappara/otteluohjelma
SM-liiga: Lukko/otteluohjelma
SM-liiga: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista
Maugen kerroinvertailu

Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Mikko Hakkarainen ja Mikko Vanninen.
Tuomariasettelu

Ottelun seuraaminen:
- Radio 957 selostaa ottelun klo 18:30 alkaen.
  (Säästä nettiradion lähetyskapasiteettia, jos olet kuuluvuusalueella:
  Tampere 95,7 MHz, Valkeakoski 87,6 MHz, Vammala 89,5 MHz, Ikaalinen 92,9 MHz, Orivesi 96,4 MHz, Ruovesi 103,3 MHz)
- Radio Ramona tarjoaa vaihtoehtoisen kuulokuvan kaukalon tapahtumista.
  (Säästä nettiradion lähetyskapasiteettia, jos olet kuuluvuusalueella: Rauma 93,3 MHz, Lappi 97,3 MHz)
- URHOtv Total näyttää maksusta tämänkin ottelun.
- Ravintola Wanhassa Postissa näkyvät kaikki Tapparan vierasottelut livenä
- SM-liiga: Tulosseuranta kertoo ottelusta olennaisimman.

#51:
Tämä on taas niitä hyvin harvoja vierasotteluita, joissa ei usko joukkueen häviävän yli kolmella maalilla. Tappara on sarjan huonoin vierasjoukkue ja se on kerännyt 8 pistettä Hakametsän ulkopuolelta. Tämähän on aivan naurettavan huonosti, joten toivottavasti muutosta tapahtuu, sillä kymppipaikan saavuttamiseen vaaditaan vierasvoittojakin. Lukko on sarjan kuudenneksi paras kotijoukkue 30 pisteellä. Jännä nähdä, että kuka on Lukon penkin takana tiistaina. Toivottavasti Liimatainen, Elorinne ja Skinner pystyvät pelaamaan, ettei täysin junnupakistolla tarvitse pelata. Lukko on niitä joukkueita, joiden kanssa teoriassa painitaan samoista sijoista, joten pisteiden repiminen olisi erityisen tärkeää. Ensi viikon peleistä (Lukko, SaiPa ja JYP) Tapparan tulee saada 4-6 pistettä, koska tämän jälkeen on luvassa ottelut Jokereita, Kärppiä, KalPaa ja HIFKiä vastaan, joista ei pisteitä liiemmin sovi odottaa.

EDIT. Niinhän siinä kävi, että entinen kakkoskoutsi Juha Vuori on Lukon uusi päävalmentaja.

Naapuri:
Minä toivon vilpittömästi Tapparalta onnistunutta peliä Lukkoa vastaan. Tällä hetkellä Lukko on nimittäin ainoa realistinen mahdollisuus tampereleisille nousta kymppisakkiin. Tietenkin toivon, että se nousija olisi Ilves, mutta kokonaisuutanikin olisi kamala ajatus, että kolme perinteistä hämäläisjoukkuetta  jäisi ulos pudotuspeleistä.

tukkajukka2012:
Häpeekseni jouduin käymään raumalla ja siellä kuuntelin paikallisten kiekkomiesten puheita. Lukolla on kuulemma Uraman lähdön jälkeen kova henki päällä ja Tapparalle meinataan näyttää se tasoero mikä joukkueiden välillä "oikeesti" on. Saas nährä!                 Mutta siitä oon Naapurin kans samaa mieltä että onhan se surkeeta että tamperelaiset ei menesty. Jos tän kauden tapparasta ja ipasta koottas parhaat miehet ja rd valmentaan,oltas silti ulkona jopa sääleistä. Voi poijjat! Vaikka tapparan mies olen ollut jo ennen syntymääni,ni siitä huolimatta pääasia on se että tamperelaiset pärjäis. Olis tosi kiva että ipa olis joka vuosi hopeella!

Kankaantaan profeetta:
Muutama faktantynkä joukkueittain ennen ottelua:

Tappara:

* Tappara on hävinnyt edellisen ottelunsa kohtuu raikkaan esityksen jälkeen kotona Kärpille.
* Tappara on Pohjois-Euroopan huonoin vierasjoukkue.
* Tapparan puolustajista puolet on sairastuvalla.
Lukko:

* Lukko hävisi edellisen (vieras-) ottelunsa selkeästi HIFK:lle, jonka jälkeen erotti päävalmentajansa.
* Lukko sijoittuu eripituisissa kuntopuntareissa Tapparaakin heikommin.
* Lukon uusi päävalmentaja jatkaa ensi kaudella kakkosena, kun Tapparan nykyinen päävalmentaja siirtyy Lukon päävalmentajaksi.
Ottelu ei todennäköisesti nouse aivan El Classico -tasolle vaan lukeutuu pikemmin vähemmän maineikkaaseen mutta sitäkin tutumpaan Perseily-kategoriaan. Luulen ja toivon, että meidän pelaajia kyrsii se edellisen pelin häviäminen juuri sen verran, että voitto tulee. Veikkauksen kertoimet ovat kyllä selvästi kotivoiton puolella.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta