Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Liigaseurojen taloudet

<< < (93/122) > >>

Trafan:
Selviytyykö Sport taloudellisestikaan Liigatasolla?
Onkohan tämä ketjun ensimmäinen viesti koskien Vaasan Sportin taloutta?
Oli tai ei, nousu Liigaan ei tainnut olla sittenkään sellainen kultakaivos vaasalaisille kuin kuviteltiin. Tai siis kuten Vaasassa kuviteltiin.
Tilinpäätös viime kaudesta valmistuu vasta parin viikon päästä, mutta turskaa on tulossa.
Aiempien kausien luvut eivät myöskään hurmaa ja nyt kerrotaan ettei osakeantikaan ole lähtenyt liikkeelle toivotulla tavalla.
Onko Liigaan nostettu toinen Ilves? Tällä tosin saattaa olla hieman vähemmän velkaa aiemmilta kausilta.
IS: Sportilla vaikeuksia pitää kiinni lupauksistaan - "Olemme jäljessä"

soosi:
Mielenkiintoista ja huolestuttavaa tuo Tukkajukka2012:n pelaajahuhu-ketjuun kirjoittama, että rakennusliikkeet olisivat vetämässä Tapparalta sponsorirahoja pois.
Kyllä tuon ymmärtää, kun rakennusala on lamassa.

Samassa kirjoituksessa huhu siitä, että Ilves ei olisi kolmen vuoden jäämaksuja kaupungille maksanut on myös huolestuttavaa. Tätä pelleilyä siis maksatutetaan veronkmaksajilla? Kukas se siellä kaupungilla on päättänyt olla peräämättä maksuja KORKOINEEN ja millä valtuuksilla? Nyt joku valtuutettu kyselyä kehiin.

4_TRA:

--- Lainaus käyttäjältä: soosi - Syyskuu 08, 2014, 11:23:01 ---Mielenkiintoista ja huolestuttavaa tuo Tukkajukka2012:n pelaajahuhu-ketjuun kirjoittama, että rakennusliikkeet olisivat vetämässä Tapparalta sponsorirahoja pois.

--- Lainaus päättyy ---
Koettelee varmasti muitakin seuroja sama lama. Muistelen keskusteluista lukeneeni lukemia jossa Tapparalla olis budjetoitu vähemmän yhteistyörahaa... nyt en vaan muista että missä näistä foorumeista oli tekstiä. Visura ja NCC on ilmeisesti merkittäviä sponsseja.

Tuo Ilveksen hallimaksut rästissä... jumaliste tuo laiminlyönti kaatuu harrastelijoille ja junioreille. Siis Jos On Totta.

Messi:
Tottakai kaupunki ottaa nuo rahat jostain ja junnut on tälle taholle oikein hyvä kohde.

gatecrasher:

--- Lainaus käyttäjältä: 4_TRA - Syyskuu 08, 2014, 11:50:46 ---
--- Lainaus käyttäjältä: soosi - Syyskuu 08, 2014, 11:23:01 ---Mielenkiintoista ja huolestuttavaa tuo Tukkajukka2012:n pelaajahuhu-ketjuun kirjoittama, että rakennusliikkeet olisivat vetämässä Tapparalta sponsorirahoja pois.
Kyllä tuon ymmärtää, kun rakennusala on lamassa.

Samassa kirjoituksessa huhu siitä, että Ilves ei olisi kolmen vuoden jäämaksuja kaupungille maksanut on myös huolestuttavaa. Tätä pelleilyä siis maksatutetaan veronkmaksajilla? Kukas se siellä kaupungilla on päättänyt olla peräämättä maksuja KORKOINEEN ja millä valtuuksilla? Nyt joku valtuutettu kyselyä kehiin.

--- Lainaus päättyy ---
Koettelee varmasti muitakin seuroja sama lama. Muistelen keskusteluista lukeneeni lukemia jossa Tapparalla olis budjetoitu vähemmän yhteistyörahaa... nyt en vaan muista että missä näistä foorumeista oli tekstiä. Visura ja NCC on ilmeisesti merkittäviä sponsseja.

Tuo Ilveksen hallimaksut rästissä... jumaliste tuo laiminlyönti kaatuu harrastelijoille ja junioreille. Siis Jos On Totta.

--- Lainaus päättyy ---

Tappara oli budjetoinut muistaakseni 200t vähemmän yhteistyösopimuksista kuin edellisellä kaudella. Olisi kiinnostavaa tietää paljonko sopimuksista on tällä hetkellä kasassa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta