Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Jukka Rautakorpi - Tapparan päävalmentaja kevät 2012 - kevät 2014

<< < (132/180) > >>

67:
Rautakorvelle kiitokset myös tästä hienosta kaudesta. Nämä kaksi viimeisintä on ollut aivan uskomatomia. Ajatellen mitä 4 kautta ennen näitä oli. Neljän kauden tarpomisen takia ei voi odottaa ekalla kaudella pääpottia, toisella kaudella odotukset oli jo melko täytenä. Mutta ei kahta ilman kolmatta, ehkä sitä kirkkainta kohti. Älä vaan lähe vielä mihinkään.

coly:
Sinällään kyllä hassua kun on tosiaan nähnyt kahden kaudean aikana pari peliä lukuun ottamatta jokaisen Tapparan pelin, niin ihmettelen kyllä edelleenkin kriittisyyttä Tapparan kiekkoa kohtaan, varsinkin viime kaudella oli ihan käsittämätön hyökkäys.

Sinällään olen siis aika varma tietämään millaista jääkiekkoa Tappara pelaa. Medialla ei ole läheskään samanalaista tietoataitoa ja käsitystä Tapparasta verrattuna jopa moneen palstalaiseen täällä.

Tuo Lukko-sarja oli siitä mielenkiintoinen, että sen venyessä 7 peliin tiesin Tapparalla olevan iskun sauma finaalien alussa. Jos nyt ihan hullusti ajattelee niin se Lukon harrastama painiminen ja kaksinkamppailu palveli Tapparaa todella paljon sarjan alkuun. Tappara oppi pelaamaan sellaista kiekkoa, joskin kantapään kautta sarjan venyessä. Kärpäthän ei ollut alkuunkaan valmis vastaamaan fyysiseen taisteluun ja kamppailupelaamiseen (Kävi ilmi mm. Dufvan haastattelusta), mutta Tapparan ollessa suvereeni niissä asioissa se kääntyi median ja yleisen mielipiteen johdosta Tapparaa vastaan. Minulle jäi enemminkin kuva, että Boman ja partnerinsa siirrettiin ennemminkin sivuun sen takia että se suosi ja antoi Tapparalle mahdollisuuden pelata "epäjääkiekkoa" ja "oikean jääkiekon" Kärpät oli lirissä. Jos unohdetaan Plihalin maali niin paljon paremmin he vihelsivät kuin Levonen ja oliko Hakkarainen loppusarjan.

Josta päästäänkin päävalmentaja Rautakorpeen. Aika raskaita haamuja mies kantaa, tuodessa ne myös seuran ja joukkueen ympärille. Play-offeissa ja varsinkin finaalisarjassa tuo kortti vedetään lähes järjestäen esiin ja ei se ole vaikuttamatta, vaikka kuinka muuta väitetään. On ihan paskapuhetta väittää että nuilla ei ole merkitystä. Se viime kauden hyökkäys Ässien puolelta Rautakorven ja Tapparan pelityyliä kohtaan oli ihan hemmetin moinen loukkaus, ja en ihmettele ettei Rautakorpi miestä kätellyt. Sen olisi pitänyt jättää kaikkien tekemättä. Kuka edes OIKEASTI muistaa millaista jääkiekkoa 2000-luvun Tappara pelasi? Pelejä tuli kerran viikkoon telkkarista ja play-offeissa tahti hiukan kiihtyi. Silti tälläiset asiat on todella merkittävässä asemassa yli 10v jälkeen pelatuissa finaalisarjoissa. Viime vuonna Ässien valmentaja ihan julkisesti tosiaan hyökkäsi vastaan, tällä kaudella sen teki media.

Tappara on taas kasaamassa kovaa joukkuetta ja mahdollisuudet ovat pitkälle. Seuran on oikeasti pakko alkaa miettiä myös ensi keväänä luultavasti alkamaan lokakampanjaan. Tavallaan peli on siirtynyt myös kaukalon ulkopuolelle.

peterra:
Coly hieno kommentti, hyvin tiivistit asian. Sen itse asiassa tarvisi olla jopa prioriteettilistan kärjessä, että miten Tappara pystyy tuon joka keväisen median ja vastuksien totaalisen päällekäymisen torjumaan. Jokainen joka kiekkoa seurasi huomasi, että Tomas Plihalin maalin jälkeen linjaa tuomarien osalta muutettiin. Ja media vielä itse nosti sen jälkeen Marjamäen jalustalle, joka sanoi "en ole koko kaudella kommentoinut tuomareita" - Kyllähän Marjamäki on koko kauden kommentoinut tuomareita ja miettinyt yhtä sun toista liittyen jäähymäärin ja siihen, miksi Saipa pelaa 3x useammin ylivoimaa runkosarjassa kuin Kärpät.

Eihän nämä saisi ikinä vaikuttaa, mutta Tapparaa on tässä viety kuin litran mittaa nyt kaksi kautta ja kysymys kuuluu, että miten orgnisaatio ensi vuonna aikoo käydä vastaiskuun. Kaikki kunnia Lukolle ja Pelicanssille, ne olivat rehellisiä sarjoja, joissa fokus pysyi itse pelissä. Risto Dufva on myös sellainen valmentaja, joka herättää aina itsessä suurta kunnioitusta: taistelu kaukalossa on kovaa ja kaikki keinot käytetään oman joukkueen hyväksi, mutta taistelun tauottua käydään kierroksella vastustajan pukukopissa erikseen onnittelemassa vastuksen pelaajia. Eihän tuollaista voi kuin kunnioittaa.

Trafan:
Vuoden valmentaja - joko nyt?
Viime vuonna Jukka jäi kakkossijalle Kalevi Numminen -palkintoa jaettaessa, sen sai Ässät Suomen mestaruuteen valmentanut Karri Kivi.
Käykö tänä vuonna paremmin? Lauri Marjamäki ja Kärpät voitti mestaruuden niukasti, mutta Kärpillä oli (monen kiekkoasiantuntijan mielestä) aivan ylivertainen rosteri. Sehän nostaa Jukan osakkeita tämän vuoden palkintoa jaettaessa.
Tosin Jukallahan on jo kyseinen palkinto vuodelta 2003.
Liiga: Paras valmentaja 2014: Marjamäki, Rautakorpi vai Tirkkonen?

Batman:

--- Lainaus käyttäjältä: coly - Huhtikuu 29, 2014, 09:15:17 ---Tappara oppi pelaamaan sellaista kiekkoa, joskin kantapään kautta sarjan venyessä. Kärpäthän ei ollut alkuunkaan valmis vastaamaan fyysiseen taisteluun ja kamppailupelaamiseen (Kävi ilmi mm. Dufvan haastattelusta), mutta Tapparan ollessa suvereeni niissä asioissa se kääntyi median ja yleisen mielipiteen johdosta Tapparaa vastaan. Minulle jäi enemminkin kuva, että Boman ja partnerinsa siirrettiin ennemminkin sivuun sen takia että se suosi ja antoi Tapparalle mahdollisuuden pelata "epäjääkiekkoa" ja "oikean jääkiekon" Kärpät oli lirissä. Jos unohdetaan Plihalin maali niin paljon paremmin he vihelsivät kuin Levonen ja oliko Hakkarainen loppusarjan.

Josta päästäänkin päävalmentaja Rautakorpeen. Aika raskaita haamuja mies kantaa, tuodessa ne myös seuran ja joukkueen ympärille. Play-offeissa ja varsinkin finaalisarjassa tuo kortti vedetään lähes järjestäen esiin ja ei se ole vaikuttamatta, vaikka kuinka muuta väitetään. On ihan paskapuhetta väittää että nuilla ei ole merkitystä. Se viime kauden hyökkäys Ässien puolelta Rautakorven ja Tapparan pelityyliä kohtaan oli ihan hemmetin moinen loukkaus, ja en ihmettele ettei Rautakorpi miestä kätellyt. Sen olisi pitänyt jättää kaikkien tekemättä. Kuka edes OIKEASTI muistaa millaista jääkiekkoa 2000-luvun Tappara pelasi? Pelejä tuli kerran viikkoon telkkarista ja play-offeissa tahti hiukan kiihtyi. Silti tälläiset asiat on todella merkittävässä asemassa yli 10v jälkeen pelatuissa finaalisarjoissa. Viime vuonna Ässien valmentaja ihan julkisesti tosiaan hyökkäsi vastaan, tällä kaudella sen teki media.

Tappara on taas kasaamassa kovaa joukkuetta ja mahdollisuudet ovat pitkälle. Seuran on oikeasti pakko alkaa miettiä myös ensi keväänä luultavasti alkamaan lokakampanjaan. Tavallaan peli on siirtynyt myös kaukalon ulkopuolelle.

--- Lainaus päättyy ---
Tässä tiivistyy hyvin myös omat ajatukseni. Joka ainut kerta Tapparan menestyessä Rautakorven valmennuksessa alkaa "kahvakiekko" yms. paskapuheet. Tämä on nyt toistunut niin tänä kuin viime keväänä (ja myöskin 2000-luvun alussa). Pahinta tässä lokakampanjassa on, että media näyttää aina siirtyvän Tapparan vastustajan puolelle. Ässät oli sympaattinen ja pelasi hienoa taistelukiekkoa tai Kärpät pelaa taitokiekkoa jne.

On täysin naurettavaa puhua, että nämä asiat eivät vaikuttaisi kulisseissa esim. tuomareiden toimintaan. Tuomarit ovat ihmisiä ja varsinkin tässä sarjassa viimeisen 3 pelin tuomarit tuomitsivat eri linjalla kuin 4 ekaa peliä. En väitä, että tämä mitenkään ratkaisi sarjaa, mutta ei myöskään Tapparan tilannetta parantanut.

Toinen erittäin kummallinen piirre oli median tarttuminen pelin 4 Philalin jatkoaikamaaliin (ehkä virheellinen tuomio), mutta se että Tapparasta tehtiin median toimesta syyllinen ko. maalin hyväksymiseen oli todella erikoista. Marjamäki ei kuulemma kommentoi koskaan tuomaritoimintaa, mutta mestaruuden varmistuttuakin jaksoi kommentoida pelien 2 ja 4 törkeitä Tapparaa suosineita ratkaisuja. Aika erikoista toimintaa!

Tapparan ja Rautakorven pitäisi näitä asioita miettiä mielestäni todella huolella ja hioa toimitatapojaan. Tilannetta ei myöskään yhtään parantaneet Leinosen finaalilippujen hintoja koskeneet kommentit (kuulosti peruskannattajan korvissa todella ylimieliseltä eli lähinnä tulee Kummola ja kotikisat mieleen). Tästähän media taas riemastui.

Rautakorpeen liitetään äärettömän voimakas leima ainaisesta itkijästä. Onko asia näin, on tietysti tarkastelijasta kiinni. Näinä kahtena viime vuonna Jukka on ollut mielestäni hyvinkin harkitseva pelien jälkeisissä kommenteissaan, mutta siltikin median lyömä leima on vahva.

Mitä tälle asialla voi Tappara kokonaisuutena tehdä, on tietysti ihan oma juttunsa enkä sitä osaa kommentoida. Toivoisin kuitenkin jonkilaista "heräämistä" asiaan myös Tapparan johdon puolelta.

Niin ja Rautakorpi on parasta mitä Tapparalle on vuosiin tapahtunut, enkä missään nimessä toivo valmentajan vaihtamista.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta