Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Jukka Rautakorpi - Tapparan päävalmentaja kevät 2012 - kevät 2014

<< < (119/180) > >>

MailMan#14:
Jos tuo eilinen peli olisi kääntynyt jollain ihme pompulla Lukolle, niin täällä olisi jo "Rautakorvelle kenkää" -topic pystyssä, ja itsekin olisin siellä allekirjoittamassa.
Olen edelleen sitä mieltä, että nyt osui vastaan kaksi meille parhaiten sopivaa porukka, Pelsu ja Lukko.
Jos olisi mikä tahansa muu play-off -porukka tullut niin ei pelattaisi enää.
Vaan nytpä pelataan, ja päästään ensimmäistä kertaa moneen aikaan aivan selkeänä altavastaajana sarjaan. Nyt päästään pelaamaan sitä Rautakorven kiekkoa parhaimmillaan, kun kaikki menestyspaineet on vastustajalla.

gatecrasher:
Kyllä tämä Game Sevenin voitto kahden hukatun ottelupallon jälkeen on myös sulka JR:n hattuun. Vielä kun ottaa huomioon miten jengi eilen pelasi; paikoitellen kevään parasta peliä. Että kyllä siellä on oikeasti paiskottu hommia monella sektorilla Raumalla hävityn pelin jälkeen. Ja jotenkin JR on ollut tänä keväänä paljon seesteisempi kuin aiemmin, keskittynyt olennaiseen ja omaan tekemiseen ja jättänyt itkemiset pois.

Melu:
Luulen itkeminen on jäänyt sen takia, kun paineet on ollut niin valtavat Jukalla.
Nyt on sit kaikki konstit käytettävä vain voittajat muistetaan...

iroj:

--- Lainaus käyttäjältä: Tapparan näköinen mies - Huhtikuu 12, 2014, 21:29:41 ---Finaaliinmenoprosentti voi olla yksi kovimpia SM-liigassa kautta aikojen. Eikös tämä ole nyt kuudes kerta, kun Rautakorpi johdattaa valmentamansa joukkueen finaaleihin, ja kausia päävalmentajana SM-liigassa taitaa olla joku 13?
Tietysti tässä aina muistetaan muistuttaa, että voittoprosentti finaaleissa onkin sitten kehnohko (ja etukäteen näyttää aika heikolta tälläkin kerralla, mutta ans kattoo ny).

--- Lainaus päättyy ---

Rautakorven finaaliinmenoprosentti on 46, Korven 50, Jortikan ja Jalosen 57.
Jortikalla on 6 mestaruutta, Korvella 4 ja Jalosella 4 (ei hävittyjä finaaleja).
Jortikalla ja Jalosella on ollut enemmän rahaa pelaajien hankkimiseen joten ehkä raha lopulta on ollut ratkaisevin tekijä miksi Rautakorvella on paljon vähemmän mestaruuksia kuin Jortikalla ja Jalosella.
Korven aikana raha ei tainnut ratkaista vielä niin paljon.
Rautakorven play-off-sarjojen (14/25) voittoprosentti on hyvä 56 mutta ei kovin korkea.
Jos jätetään 3 ensimmäistä sarjaa huomiotta (hävittiin ja oppirahoja maksamassa) niin voittoprosentiksi saadaan 64.
Finaaleihin pääsy on toiseksi parasta ja aina parempaa kuin välierissä häviäminen.
Lukolla on rahaa ollut mutta viimeisimmästä finaalipaikasta on pisin aika (Saipa ei ole koskaan päässyt) eli 26 vuotta.
Sen jälkeen Lukko on päässyt häviämään välierät 7 kertaa ja futiskliseen mukaan pahinta on hävitä välierissä.

GoTapparaGo:

--- Lainaus käyttäjältä: iroj - Huhtikuu 13, 2014, 16:28:53 ---Rautakorven finaaliinmenoprosentti on 46, Korven 50, Jortikan ja Jalosen 57.
Jortikalla on 6 mestaruutta, Korvella 4 ja Jalosella 4 (ei hävittyjä finaaleja).
Jortikalla ja Jalosella on ollut enemmän rahaa pelaajien hankkimiseen joten ehkä raha lopulta on ollut ratkaisevin tekijä miksi Rautakorvella on paljon vähemmän mestaruuksia kuin Jortikalla ja Jalosella.
Korven aikana raha ei tainnut ratkaista vielä niin paljon.
Rautakorven play-off-sarjojen (14/25) voittoprosentti on hyvä 56 mutta ei kovin korkea.
Jos jätetään 3 ensimmäistä sarjaa huomiotta (hävittiin ja oppirahoja maksamassa) niin voittoprosentiksi saadaan 64.
Finaaleihin pääsy on toiseksi parasta ja aina parempaa kuin välierissä häviäminen.
Lukolla on rahaa ollut mutta viimeisimmästä finaalipaikasta on pisin aika (Saipa ei ole koskaan päässyt) eli 26 vuotta.
Sen jälkeen Lukko on päässyt häviämään välierät 7 kertaa ja futiskliseen mukaan pahinta on hävitä välierissä.

--- Lainaus päättyy ---

Ranen aikoihin oli oikeastaan vain Tappara, Ässät, HIFK, TPS, Kärpät ja Ilves, joilla oli oikeasti mahdollisuus voittaa mestaruus. Monena vuonna pelattiin vain välierät ja finaalit, joten mestaruus oli "helpompi" voittaa kuin nykyään.

Ja ennen kuin joku vetää herneen nokkaansa tästä(kin), niin lisättäköön, että Rane teki aivan mahtavaa työtä Tapparalle. Ilman sitä työtä Tapparan historiikki olisi aika lailla köykäisempi. Tappara oli 80 -luvulla Suomen paras joukkue, ylivoimaisesti.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta