Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-Lukko 04.11.11

<< < (6/7) > >>

polvitaklaaja:
Varsin viihdyttävä peli ja ei voi kuin ihailla tuota Barkovin taitoa, useamman kerran ihan hötkyilemättä vastustajalta kiekko pois tai sitten syöttö juuri oikeaan paikkaan. Myös erityisesti jäi mieleen laidassa kiekon pitäminen kun tilaa ei ollut minkään vertaa ja kuitenkin kiekko liikkui kaverilla itsellään ilman menetystä. Vierustoverin kanssa naurettiin yhdessä välissä että 4 pelaajaa Barkovin kimpussa ja eivät saaneet kiekkoa pois =)

Makkonen tovereineen oli hyvä. Lähde ja Pekkala sopivat samaan ketjuun kuin nyrkki silmään, vielä tosiaan Vänttinen siihen niin aika Game Over ketju kyseessä. Illan tietysti kruunasi Niemisen loistava peli vaikka välillä torjuikin vähän haparoivasti mutta tänään myös riparit siivottiin pois tai ehdittiin kiekon eteen.

Lukko pyöri hyvin kulmissa ja reunoissa eikä laukaisupaikat kovin häävejä olleet. Beech käsittämätön ämmä, Generous ja Bertrand ottivat hyvin kierroksia kun nuoremmat kiusasivat kentälä. Lukosta jäi mieleen Elo ja Noronen sekä Nurmi joka pyöri kuin majava pimeässä Lukonmäessä.

Leinonen jutusteli Terästiimin tilaisuudessa mukavia ja lupaili että muutoksia tulee... Hirvonen sitä ennen kävi kertomassa että tänään voitetaan ja kuulemma mukavasti on oppinut RD:ltä kaikkea uutta MOjasen kanssa. Saatiin myös kuulla Jorin kuulumiset ja pelin päätyttyä Makkonen kävi haastateltavana, tosin oli sitä mieltä että oma peli ei mennyt aivan nappiin. =)

Saas nähdä mitä jännittäviä juttuja on tiedossa ja kuinka pian niitä ruvetaan julkaisemaan.

Rouhija:
Tykkäsin tuosta kolmannen erän pelaamisesta paljon. Vastustajalle ei annettu yhtään aikaa ja tilaa rakentaa hyökkäyksiä.
Onko tämä nyt vain omaa harhakuvaa, vai onko Tapparan toinen erä aina hieman passiivisempaa peliä, jolla säästetään paukkuja kolmanteen erään, jossa pelit yleensä ratkaistaan?

Joksu:

--- Lainaus käyttäjältä: polvitaklaaja - Marraskuu 04, 2011, 22:24:24 ---Leinonen jutusteli Terästiimin tilaisuudessa mukavia ja lupaili että muutoksia tulee... Hirvonen sitä ennen kävi kertomassa että tänään voitetaan ja kuulemma mukavasti on oppinut RD:ltä kaikkea uutta MOjasen kanssa. Saatiin myös kuulla Jorin kuulumiset ja pelin päätyttyä Makkonen kävi haastateltavana, tosin oli sitä mieltä että oma peli ei mennyt aivan nappiin. =)

Saas nähdä mitä jännittäviä juttuja on tiedossa ja kuinka pian niitä ruvetaan julkaisemaan.

--- Lainaus päättyy ---
Jos kerran Leinonen noin lupaili niin kyllä siälä maajoukkuetauolla jotain tapahtuu ja oliha siitä jo tua huhuketjussaki puhetta! :) Niin, Jorihan oli käyny Koskiklinikalla polvioperaatiossa niin oliko herra ihan ite tarinoimass?

polvitaklaaja:

--- Lainaus käyttäjältä: Joksu - Marraskuu 04, 2011, 22:43:38 ---Jos kerran Leinonen noin lupaili niin kyllä siälä maajoukkuetauolla jotain tapahtuu ja oliha siitä jo tua huhuketjussaki puhetta! :) Niin, Jorihan oli käyny Koskiklinikalla polvioperaatiossa niin oliko herra ihan ite tarinoimass?

--- Lainaus päättyy ---

Ihan itse vastaili kurinalaisesti Lehdon kysymyksiin mutta huvittavia osa niistä vastauksista olikin..."Enskan jokainen peli näyttää siltä kuin olisi kauden ensimmäinen peli (tjsp)..."

Ja jottai ihan off-topickiksi menisi niin, Saravo-Ekbom akseli toimi hyvin. Mahtavaa, olin erityisen positiivisesti yllättynyt. Ja kun äsken unohdin niin Urama kävi myös jutuilla ja siitä jäi mieleen se, että kun kaverilta kyseltiin Tampereen vuosista niin totesi aika lyhyesti että lähti liian nopeasti pois ja se on jäänyt harmittamaan mutta kun vaimo käskee niin se käskee =)

taappara:
Hieno peli! Ali- ja ylivoimassa oli havaittavissa pientä paranemista, ja tauolla niitä voi hioa sitten oikein kunnolla. Makolta oli tänään vahva esitys. Taisteli kyllä aina loppuun asti, ja haki paikkaa. Kolmas erä oli hienoa katsottavaa. Lukko ei päässyt vyörymään päälle, vaan Tappara antoi painetta ja hyökkäsi.

Tuo purkaminen on kyllä harmittavan vaikeaa, ja omalla siniviivalla pelataan liian pehmeästi.

Onkohan Mikki löytänyt meidän kauan kaivatun senan, kun kerran noin julkisesti ilmoitteli jotain tapahtuvan?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta