Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

SaiPa-Tappara 02.11.11

(1/9) > >>

Trafan:
SaiPa saa pikkulauantaina Tapparan vieraakseen
Pikkulauantai eli keskiviikko on perinteisesti arkijuhlapäivä, kumman juhlat sitten lieneekään Kisapuistossa.
SaiPa on kotijoukkueena liigan toiseksi huonoin ja kuntopuntarin pohjimmainen, Tappara puolestaan on vierailijataulukon alin.
Jompi kumpi kuitenkin juhlii voittoa keskiviikkoiltana.
Tappara saa vastaansa valitettavan harvoin joukkueita sarjataulukosta itseään alempaa (mistä johtuneekaan?),
nyt näin käy: SaiPa on vasta kahdentenatoista Tapparan porskuttaessa kahden pisteen turvin aivan pudotuspeliviivan tuntumassa.
Tämä on kauden ensimmäinen kohtaaminen eli otteluhistoriatiedoissa vertailu käy viime kauteen: Ikävää muisteltavaa.
Onneksi Tapparalla on nyt uusi joukkue ja päävalmentaja, unohdetaan menneet. Nyt viedään pisteet.
RD:n Tapparan pitäisi nyt todellakin ottaa se ensimmäinen vierasvoittonsa, rako 10. tilalle on kasvanut kiusallisesti.
Toki Tapparan peli alkaa kulkemaan aivan unelmasti kun sairastupa tyhjenee, saadaan vahvistuksia sinne ja tänne,
joukkue sisäistää paremmin uuden pelitavan ja sitten: maailma se on kuin silkkiä vaan.
Voitetaan nyt silti ihan vaan varmuuden vuoksi ensin SaiPa sitä ruusuista tulevaisuutta odotellessa.

Otteluennakot:
Tappara: Nyt SaiPaa päihin!
Tappara: Keskiviikkopeli Lappeenrannassa
SaiPa: Taistelu tärkeistä pisteistä
Ja: Kiinnostaako kympin sakki?
YLE: SaiPan paras maalintekijä: Ei se mikään mahdottomuus ole
UL/pelivihje: Ottaako Tappara vihdoin vierasvoiton?
Etelä-Saimaa: Myllyniemi vastaan Nieminen
Ja/keskustelu: Ke 2.11.2011 SaiPa-Tappara
SaiPa/fanikeskustelu: 2.11.2011 SaiPa-Tappara

Viime kauden kohtaamiset:
14.10.10: SaiPa-Tappara 5-3
30.11.10: Tappara-SaiPa 4-3
22.01.11: Tappara-SaiPa 1-2
28.01.11: Tappara-SaiPa 2-5
29.01.11: SaiPa-Tappara 3-1
22.02.11: SaiPa-Tappara 5-2

Joukkueiden edelliset ottelut:
29.10.11: Tappara-Pelicans 2-3 (0-0,1-1,1-2)
              Tappara: Pelicans liian vahva Tapparalle
              NelonenPro: Tappara-Pelicans 29.10.2011
29.10.11: SaiPa-Jokerit 0-1 (0-0,0-1,0-0)
              SaiPa: Jokerit puolusti niukan voiton
              NelonenPro: SaiPa-Jokerit 29.10.2011
 
Numeroita:
SM-liiga: Tappara/otteluohjelma
SM-liiga: SaiPa/otteluohjelma
SM-liiga: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista (vain tilastofriikeille!)
Maugen kerroinvertailu

Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Jarno Heikkinen ja Antti Hämäläinen.
Tuomariasettelu

Ottelun seuraaminen:
- Radio 957 selostaa ottelun klo 18:30 alkaen.
  (Säästä nettiradion lähetyskapasiteettia, jos olet kuuluvuusalueella:
  Tampere 95,7 MHz, Valkeakoski 87,6 MHz, Vammala 89,5 MHz, Ikaalinen 92,9 MHz, Orivesi 96,4 MHz, Ruovesi 103,3 MHz)
- Iskelmä Kaakkois-Suomi tarjoaa ottelusta vaihtoehtoisen kuulokuvan.
  (Säästä nettiradion lähetyskapasiteettia, jos olet kuuluvuusalueella: Iskelmä Kaakkois-Suomi - Lappeenranta 93,5MHz, Kouvola 100,1MHz, Kotka 87,7MHz)
- URHOtv Total näyttää maksusta tämänkin ottelun.
- Ravintola Wanhassa Postissa näkyvät kaikki Tapparan vierasottelut livenä
- SM-liigan tulosseuranta kertoo ottelusta olennaisimman.

tapparafaniii:
Eikös nämä Jarno Heikkinen ja Antii Hämäläinen ollut tuomitsemassa Tappara-HIFK ottelua ja olivat aivan surkeita.

ollikujanen:

--- Lainaus käyttäjältä: tapparafaniii - Lokakuu 30, 2011, 10:11:08 ---Eikös nämä Jarno Heikkinen ja Antii Hämäläinen ollut tuomitsemassa Tappara-HIFK ottelua ja olivat aivan surkeita.

--- Lainaus päättyy ---

Olivat juu, mutta silloin suosivat vierasjoukkuetta, toivotaan että jatkavat samalla linjalla myös keskiviikkona.

Pakkovoitto , pisteitä tarvitaann ettei viiva karkaa liikaa

Mr.Peter:
Taitaa olla pakkovoittoja kaikki ensviikon pelit kun tota sarjataulukkoa katsoo. Jos viivan yläpuolella olevat
joukkueet saa 3-6 pistettä ja Taappara häviää yhdenkin esim Lukkoa vastaan, ni marras-joulukuusta tulee kyllä pitkä ja karu.
Olisihan se hyvä jos esim. juntti pääsisi jo näihin peleihin mukaan.
Saipasta tulee voitto!

Jarzo:
Paikalla ollaan...

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta