Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tampereen Ilves kaudella 2011-12

<< < (152/158) > >>

Mailavirtuoosi:
Aivan loistavaa pohdintaa yllä ja itse olen ollu koko ajan sillä kannalla että Ilves saa selviytyä sarjasta vaikeuksien kautta voittoon. Ei siinä että vaasalaiset mukavaa sakkia on mutta tosiaan aika hyvä näpäytys tää tulee puolelelle Tampereelle taas oleen. Ja todellakin Ilves joutuu lähteen todella suurelta takamatkalta jopa Tapparaan nähden ens kaudelta joten turha on haaveilla ens kesänä mitään ihmeitä. Tai no kyllä haaveilla aina saa.
Toinen realistinen kriisiseura ens kaudeks löytyykin sitten kun ajetaan motaria about 70 kilsaa Helsinkiin päin. Saavat Ilveksen kanssa keskenään mitellä eräänlaisestä hämeenherruudesta.

Mutta tosiaan en missään nimessä toivo Ilveksen tippuvan, ja vielä vähemmän uskon että myöskään näin edes käy.

Zamppooni:
Jos ipan nyt täytyy säilyä, niin mieluusti sitten kabinettipäätöksellä. Vaikka se urheilullisesti olisikin täysin perseestä, niin nöyryytyksenä se olisi sitä luokkaa, että tupsuspedenä pitäisin itse ainakin turpani hyvin pitkään kiinni. Urheilullisuudesta toki on aika turha puhua karsintasysteemissä ilman kabinettejakaan. Suljetulla liigalla saatin sellainen kuilu liigan ja mestiksen väliin aikaiseksi, että paras seiskasta -systeemillä vaihtuvuus tulee jatkossakin olemaan erittäin vähäistä. Paras kolmesta tai max. paras viidestä olisi parempi systeemi, jonka ansiosta tulisi sarjoja joita ei yleensä olisi taputeltu jo etukäteen. Liigajoukkueiden talouden kannalta karsintamatseilla ei ole mitään merkitystä ja mestisjoukkueetkin varmasti ottaisivat mieluummin sen todellisen mahdollisuuden nousta kuin 1-2 loppuunmyytyä kotimökkiä enemmän.   

4_TRA:

--- Lainaus käyttäjältä: HAL9000 - Maaliskuu 15, 2012, 11:26:38 ---
Kävi kuinka kävi, hauskaa kiekkoviihdettä vielä tiedossa, vaikka Tappara lähteekin jo aikaiselle kesälomalle.  8)

--- Lainaus päättyy ---

Viihdettä on jo ilves.com palstalla, siellä joku Vaasalainen leipoo tekstiä ja tiukkapipoisimmilla jo sumenee tajunta naapurileirissä :)

c-paaty:
Jotenkin vaan tuntuu että Ilves on niin suossa että paras ratkaisu olisi konkurssi. Alusta saakka rakentaa uusi pohja ja hakea vauhtia alempaa. Kabinetti päätöksellä Mestis paikka kuitenkin vaikka periaatteessa osoite olisi Suomi-sarja. Juniorityö ja perinteet kuitenkin niin vahvalla pohjalla että 3-4 vuodessa Ilves olisi takaisin liigassa ja terveellä pohjalla taustojen puolesta. Kärpät kävi saman prosessin läpi -90 luvun lopussa. Nykyiset omistajat kuitenkin sinnittelee taustalla niin kauan kun osakkeen teoreettinen arvo on enemmän kuin 0€.

isokasi:

--- Lainaus käyttäjältä: Mailavirtuoosi - Maaliskuu 15, 2012, 13:05:55 ---Ja todellakin Ilves joutuu lähteen todella suurelta takamatkalta jopa Tapparaan nähden ens kaudelta joten turha on haaveilla ens kesänä mitään ihmeitä. Tai no kyllä haaveilla aina saa.

--- Lainaus päättyy ---

Toisaalta tämän väitteen kaataa täysin tämänpäiväinen vastustajamme, joka otti viime kauden karsinnoista melkoisen volttilähdön tähän kauteen ja olen muuten aika kateellinen ko. seuran nykytilanteelle. Hyvin ne vetää ja oma suosikkini mestariksi asti.

En tosin usko, että naapurimme tähän kykenee.  Ipan sirkus pitää tuskin välivuotta ensi kaudellakaan, jos ei sitten pellet vaihdu radikaalisti kesällä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta