Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tampereen Ilves kaudella 2011-12

<< < (149/158) > >>

Andy:
Sportilla oli samantasoinen jengi viimeksi Ässiä vastaan ja Sport pääsi yhden maalin päähän liigapaikasta, joten kaikki on mahdollista.

Mazza:
Jos ja kun Sport voittaa Mestiksen, karsinnoissa on ainakin joukkue jolla on todellista nälkää liiganousuun. Tänä vuonna Mestis-joukkueelle jää myös enemmän valmistautumisaikaa, eikä Ilvestä vastaan tarvitse lähteä ihan suoraan mestaruusjuhlista. Katselin Veikkaus-TV:n kautta tuon ensimmäisen finaalin ja Jokipojat oli kyllä ihan vastaantulija, mutta Volden torjui kaiken eikä Sportin viimeistelytaito toisaalta oikein vakuuttanut. Ilves on selkeällä erolla liigajumbo, mutta on taistellut pelillisesti kuitenkin aika tasaisesti viime ottelunsa ja kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla luokkaa kovempi joukkue kuin Sportin. Toivon tasaisia pelejä ja sympatiat ovat Mestis-joukkueen puolella, mutta eiköhän Ilves kuitenkin hoida homman 4-6 ottelussa. Keskusareenankin kannalta Ilveksen mukaantulo lienee elintärkeää, joten siinä yksi painava syy toivoa naapurin voittoa.

Ljpp:
Puhtaasti paperilla arvioituna olisin nähnyt kokeneemman KooKoon pahimpana Ilveksen haastajana, johon valmentaja Juujärvi olisi vielä tuonut mukavan lisämausteen karsintasarjaan. Toisaalta, Sport on kenties se viihdyttävin vastustaja vahvan kannattajajoukkonsa ansiosta, joka luo infernaalisen tunnelman Kuparisaaren halliin ja varmasti löytää tiensä vahvalla edustuksella myös Hakametsään. Jos taas Jokipojat pystyisi yllättämään, olisi karsintasarja jonkinasteinen pannukakku sillä Joensuulaiset eivät käsittääkseni ole vielä valmiita sarjanousuun, vaikka kaiken kokenut Pentti Matikainen onkin projektia vetämässä.

Jos vastustajaksi valikoituu Sport, nähdään mielenkiintoinen valmennuksien taisto. Pasi Räsänen on kokenut liigavalmentaja ja häntä pidetään jonkinlaisena taktiikkaguruna.Ilves on Pajuoja-Hiitelä-Helmisen aikana pelannut melko "tyhmää" ja yksinkertaista jääkiekkoa, pelien taktiset asetelmat ovat etukäteen ajateltuna varsin herkulliset.

Kiekko-Urpo:
Vaikka olenkin Tapparan kannattaja, niin todella toivon että Ilves vie nuo karsinnat 4-0! Kyllä tuo tasoero mestiksen ja liigan välillä on vielä niin suuri ettei taida Sportilla olla mahdollisuuksia. Ja jos Sportilla viimeistelytaito on  heikohkoa, niin ainoa mikä voi heidät pelastaa on Ilveksen maalivahti-sekoilu!

tonselmi:

--- Lainaus käyttäjältä: Kiekko-Urpo - Maaliskuu 12, 2012, 21:11:12 ---Vaikka olenkin Tapparan kannattaja, niin todella toivon että Ilves vie nuo karsinnat 4-0! Kyllä tuo tasoero mestiksen ja liigan välillä on vielä niin suuri ettei taida Sportilla olla mahdollisuuksia. Ja jos Sportilla viimeistelytaito on  heikohkoa, niin ainoa mikä voi heidät pelastaa on Ilveksen maalivahti-sekoilu!

--- Lainaus päättyy ---

Tänään kattelin ton finaalisarjan toisen pelin, ja Sportin välieriä katoin pari, ei oo mitään toivoa Ilvestä vastaan.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta