Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tampereen Ilves kaudella 2011-12

<< < (107/158) > >>

Tohlopinranta:
Ilves lienee luovuttanut ja suuntaa mestikseen. Mark Lee myyntiin. Vaikka ei meidän johtohommissa hurraamista ole mutta ei sentään onneksi näin amatöörejä ole. Mark Leehän on ollut pitkään jo joukkueen selkäranka maalivahtien ohella. Uskomaton hengenluoja ja joukkuepelaaja nähtäväksi jää kuinka paljon vaikuttaa Ilveksen peli ilmeeseen. Yksi ainoa kohtalaisen hyvin pelaava ja aloituksiakin voittamaan pystyvä sentteri sinne jää jäljelle Antti Kangasniemi joten miksi myydään sentteri joista muutenkin on ollut koko kauden pulaa.

Lare:
(seuraava teksti on kirjoitettu oranssein lasein eikä perustu kiistattomaan faktatietoon)

Äkkiseltään ajateltuna uskomaton siirto, mikäli perustelut tosiaan ovat Hiitelän esittämät eli pelilliset. En tiedä, mistä Ilves meinaa Leen tilalle tähän hätään paremman pelaajan kaivaa (vai meinaako mistään), mutta eikö se tyhjennys olisi kuitenkin kannattanut aloittaa sieltä paremmin kunnossa olevasta päästä, eli maalivahdeista?

Taloudellisestikin ajateltuna Mark Leen palkasta suoraan saatava säästö nyt ei voi olla mitään aivan hirmuista luokkaa: tässä puhuttaneen joistakin kymmenistä tuhansista euroista. Mutta millaisen signaalin tämä antaa seurasta ulospäin? Nuo säästetyt eurot Ilves ottaa äkkiä takkiin jo pelkän luovuttamismentaliteetin levittämisellä myös yleisön puolelle.

Minulla ei Ilveksen taloustilanteesta ole kunnon faktatietoa, mutta jo pelkästään edellistä tilinpäätöstä luettaessa voi tilanteen päätellä olevan varsin kriittinen. Jos tilikauden lopussa seuran tilillä on rahaa 300 euroa, niin tilannetta ei voi kutsua erityisen ruusuiseksi. Tällä kaudella ei kabineteissa ole varmasti sujunut sen paremmin, joten äkkiseltään tämän siirron taustalla voisi kuvitella olevan akuutti kassakriisi.

Puheenjohtaja ja rahoittaja Hannu Meskanen on viime aikoina kommentoinut seuran tilannetta huomattavasti harvemmin verrattuna aiempaan. Meskanen on antanut itsestään julkisuudessa kuvan hyvinkin intohimoisena sekä aavistuksen impulsiivisena henkilönä, joka tekee asiat joko täysillä omistautuen tai sitten ei ollenkaan. Yksistä Mark Leen potkuista ei tietenkään tulisi vielä vetää sen suurempia johtopäätöksiä, mutta Ilveksen toimintaympäristön - Manngard-mafioineen ja seuran ympärillä pyörivien ilkeiden kielien hännystelyineen - tietäen en pitäisi mahdottomana edes sitä, että Meskasen mitta alkaa pikku hiljaa olla täyttymässä. Onko Ilveksen pelastaminen hänelle sen väärti, että hän on valmis uhraamaan siihen paitsi hirmuisia summia rahaa myös oman persoonansa ja maineensa?

holvius:
Urheilullisten selityksen lisäksi tiedotteessa on muutakin mätää Leen osalta. Tiedotteen mukaan sopimus on purettu mutta tiedotteen mukaan Leelle etsitään uutta seuraa. Miksi Ilves etsii uutta seuraa jos sopimus on purettu ? Ei mitään logiikkaa. Normaalisti jos sopimus puretaan on työntekijä vapaa lähtemään ja työnantaja on puolestaan vapaa palkanmaksu velvoitteista.
 

4_TRA:

--- Lainaus käyttäjältä: holvius - Tammikuu 23, 2012, 19:58:27 ---Urheilullisten selityksen lisäksi tiedotteessa on muutakin mätää Leen osalta. Tiedotteen mukaan sopimus on purettu mutta tiedotteen mukaan Leelle etsitään uutta seuraa. Miksi Ilves etsii uutta seuraa jos sopimus on purettu ? Ei mitään logiikkaa. Normaalisti jos sopimus puretaan on työntekijä vapaa lähtemään ja työnantaja on puolestaan vapaa palkanmaksu velvoitteista.
 

--- Lainaus päättyy ---
Onkohan kuitenkin niin että Ilves joutuu maksamaan sopimuksen purkamisen jollain korvauksella, ei ehkä täydellä palkalla ja jos löytyisi uusi seura niin Ilves välttyisi purkurahan maksusta. Ei tuossa muuten o järkeä. Saas nähdä löytääkö Ilves tilalle sentterin meinaan ku meille ei sitten mitenkään löydy vahvistuksia.

Ilveksen kannattajat ei ole ihan innoissaan potkuista ilves.com/keskustelu/ palstalla hiukan kiehahtelee... eikä naurata kyllä yhtään.

taakka:
Onhan tässä tullut puhuttua Tapparan tilanteesta tällä kaudella aika paljon ja kuraa on kaadettu toimiston niskaan melkonen määrä täälläkin, mut täytyy kyllä todeta että oon ilonen kun iteltä löytyy Tapparan muotoinen sydän. Meillä on jo selvät sävelet ens kaudesta, vahvistuksista puhutaan yms. Naapurilla vaikuttaa kyllä olevan vehkeet aivan sekaisin ja levällään. Ei se oo helppoo olla Tamperelaisen lätkäporukan fani.

Kai sinne nyt joku Leen korvaaja on pakko hankkia? Eikös siitä Koistisestakin jotain korvauksia saatu?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta