Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tampereen Ilves kaudella 2011-12

<< < (99/158) > >>

Naapuri:

--- Lainaus käyttäjältä: soosi - Joulukuu 30, 2011, 15:28:28 ---Rohkeesti voisi sanoa, että niinkin huonolla pelillä Tappara olisi varsinaisella peliajalla voittanut Ilveksen ilman Koistista.

--- Lainaus päättyy ---
Itse tykkään Villen pelistä paljon ja harmittaa kyllä että sitä en enää vähään aikaan saa nähdä. Silti pitää sanoa, ettei hän ole tosiaankaan korvaamaton. Esimerkiksi Tapparaa vastaan hänen saldon oli yksi maali ja kaksi päästetty tasakentällisin. +/- saldo oli hänellä -1.

Tuota harmitusta tosiaan poistaa se, että hänen pitkä sopimuksensa on tehty seuran kannalta paremmin kuin Tapparan Mäntylä sopimus. Rahaa on siis tulossa tältä ja tulevalta kaudelta. Määristä en osaa sanoa, mutta aiempien sopimusten perusteella tästä kaudesta ilmeisesti ihan kivasti.

coly:

--- Lainaus käyttäjältä: Kolme Seppää - Joulukuu 30, 2011, 16:16:06 ---Lisäksi sopimuksessa on vastaavanlainen vuokraklausuuli kuin Aaltosellakin oli Pelicansin kanssa, joka tuottaa tulevilta vuosilta vuokratuloa.

--- Lainaus päättyy ---

Eikai Aaltosella mitään vuokraklausuuleja ollut Pelsuihin mentäessä? Vaan pidempi täysimääräinen sopimus jonka Venäläiset sitten vuokrasivat "itselleen".

Tosiasia on kuitenkin se että jos/kun tuollaisia optioita ulkomaille on niin ei vuokraaminen läheskään niin tuottavaa ole kuin oikea myyminen. Tappara nyt oli Mäntylän kanssa perseilyn huippu.

Jarzo:

--- Lainaus käyttäjältä: Kolme Seppää - Joulukuu 30, 2011, 16:16:06 ---
--- Lainaus käyttäjältä: soosi - Joulukuu 30, 2011, 15:28:28 ---Olikos Koistisella vain tästä kaudesta sopimus? Jos näin oli niin rahaa tulee Hiitelälle noin 100.000 euroa, jos sitäkään.

--- Lainaus päättyy ---

Koistisellahan oli useamman vuoden (7?) sopimus. Kyllä aiemman siirtoviritelmän yhteydessä tehtiin selväksi, että tämän kauden osalta ei ollut ulkomaan optiota eli siirrosta on neuvoteltava siirtokorvaus Ilveksen kanssa. Lisäksi sopimuksessa on vastaavanlainen vuokraklausuuli kuin Aaltosellakin oli Pelicansin kanssa, joka tuottaa tulevilta vuosilta vuokratuloa. Toivottavasti seurat ovat yleisesti ottaen muutenkin ottaneet oppia aiemmasta, eivätkä anna kovapalkkaisille pelaajilleen enää mitä tahansa vapauksia häipyä korvauksetta kesken kauden haluamaansa seuraan.

Kuten aiemmin totesin, Koistinen ei ole mitenkään korvaamaton pelaaja, vaikka onkin parantanut otteitaan, ja lisäksi loukkaantumisaltis. Vaikka Ilves-fanit parkuvatkin tämän perään, taloudellisessa mielessä siirto on järkevä. Ilveksen kausi on jo lopun odottelua ja karsinnoista selvinnee ilman yhtä tähtipakkiakin.

--- Lainaus päättyy ---

En kyllä hirveästi kävisi puhelemaan mistään karsinnoista vielä Tapparan, Ilveksen tai muidenkaan hännänhuippujen suhteen, kisa karsintaan joutuvasta tulee olemaan vielä todellakin kova...

IlvesMan:
Kun Tapparan loppukautta tutkaillaan peli peliltä kuntopuntariketjussa, niin voisin katsastaa Ilveksen tammikuuta. Laitan tummalla arvion jos homma pelaa kuten on suunniteltu ja perään realistisen arvioni. Perään päivitän tietysti oikean pistemäärän että mites kävikään.

Tammikuu:

Ilves - Ässät 2 2 (0 pistettä. Tästä on hyvä jatkaa! Not...)
HPK - Ilves 3 1 (1 piste)
Ilves - Pelicans 2 1 (3 pistettä)
Blues - Ilves 2 0 (2 pistettä)
Ilves - TPS 3 3
Ässät - Ilves 0 0
Ilves - Tappara 3 3
Tappara - Ilves 2 1
Ilves - Lukko 2 2
Ilves - Tappara 3 2
Jokerit - Ilves 0 0

Jos kaikki sujuu kuin rasvattu, tulos on 11 ottelusta 22 pistettä.
Tarkka ennustukseni on kuitenkin 15 pistettä.

Eiköhän Ilves ainakin Tapparan ja HPK:n ohi nouse tammikuun aikana. :)

KASPA:
Tampereen Ilveksen keskushyökkääjän epäillään pahoinpidelleen ravintolan asiakkaan. :o

Pirkanmaan poliisi tutkii uudenvuodenyönä Tampereen Hatanpäässä sattunutta ravintolavälikohtausta.

Ilveksen kanadalaisvahvistuksen Mark Leen, 27, epäillään pahoinpidelleen ravintolan asiakkaan kasvot verille ravintola Miamissa vähän ennen paikan sulkemista.

Poliisi sai sunnuntaina aamuyöllä hälytyksen Hatanpään valtatie 1:een. Soittajan mukaan ravintolassa oli sattunut välikohtaus, jossa tarvittiin poliisia.


--- Lainaus ---Partio saapui ravintolaan puoli neljän aikaan aamuyöllä. Kun poliisit ryhtyivät selvittämään tilannetta, tuli paikalle verinen mies, joka kertoi, että hänetkin oli pahoinpidelty.

Miehen nenä oli veressä ja hammas poikki. Hän kertoi poliiseille, että pahoinpitelijä oli Ilveksen kanadalaispelaaja Mark Lee.

- Kyseessä oli kaksi eri tilannetta, selventää tutkintaa johtava rikoskomisario Juha Myllymäki Iltalehdelle.

Epäilty oli kuitenkin ehtinyt poistua paikalta, joten poliisi pystyi kirjaamaan vain uhrin ja silminnäkijöiden yhteystiedot.
--- Lainaus päättyy ---


Uutinen iltalehden sivuilla


Oma mielipiteeni on se, että Lee on syytön kunnes toisin todistetaan.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta