Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tampereen Ilves kaudella 2011-12

<< < (37/158) > >>

hockey:
Missään nimessä en ole nauramassa, vaan katson tälläkin kaudella pelit loppuun asti!

On vaan todella huvittavaa välillä tuo naapurileiriläisten käytös. Toki samankaltaista joskus löytyy meidän puolelta. No mutta kuten sanoin molempien menestyminen on kaikkien etu!

hockey:
Viimekaudella kaikki nuoret pelaajat olivat ensikertalaisia liigassa, eikä heiltä odotettu mitään. Nuori joukkue sai hyvän hengen päälle, ja pääsi altavastaajana kiusaamaan kokeneempia pelaajia.

Nyt kun on menty vuosi eteenpäin, niin ensikertalaisia ei juurikaan ole mutta odotukset ovat korkeammalla kuin viimekaudella. Näkeehän sen viimeisistä matseista ettei sielläkään kaikki asiat ihan nappiin mene. Ilves on suuremmassa suossa kuin Tappara kauden "alussa", ja siitä nouseminen vaatii paljon.

Puolustuksen selkeä leaderi on Järventien Mara jolla on -9. Koistinen on hyvä hyökkäyspäässä, mutta puolustuspelaamisessa ongelmat ovat suuret. Tästä syystä Koistinen ei NHL:ssä pärjännyt. Toskala maalissa on tehnyt kaiken mahdollisen, ja välillä vielä enemmän.

Hyökkäyspäässä Ilvekseltä löytyy Niinimäki joka on liigan yksi taitavimmista pelaajista, ja tähän kun lisätään uskomaton peliäly niin on kyse huippupelimiehestä. Asenne vika tosin pilaa monen lahjakkuudenkin uran.

Tsemppiä naapuriin, koska uskallan väittää että konttaus ei jää tähän. Tappara onneksi pysäytti 1,5 kautta kestäneen lumivyöryn Dufvan avulla!



Ljpp:

--- Lainaus käyttäjältä: Ljpp - Elokuu 18, 2011, 21:52:20 ---Tapparan ja Ilveksen vertailu on hyvin vaikeaa, sillä molemmissa joukkueissa on rakenteelliset ongelmansa. Paperilla kummankaan sentteripeli ei kestä vertailua liigan huippujen kanssa ja ratkaisijoista on pulaa....Henkilökohtaisesti epäilen, että Ilveksen nuorella joukkueella voi olla ns. toisen kauden ongelmia. Lisäksi konkarit pistävät nokkimisjärjestykset uusiksi, joka on valmennukselle ja peluuttamiselle haaste.
--- Lainaus päättyy ---

Tätä olen useaan kertaan kirjoitellut ja puhunut ennen kauden alkua, kun enemmistön Ilves-arviot tuntuivat perustuvan siihen, että jokainen nuori jamppa parantaa ja lisäksi laatikkoon hyppäävät dominoivat Järventie-Koistinen-Toskala. Tässä piilee juuri se riski, mikä nyt on toteutunut, että nämä "jeesukset" (Koistinen, Järventie) yrittävät ottaa liikaa roolia, pelaavat yli taitojensa ja sotkevat siinä sivussa oman ja joukkueensa pelin. Joukkueen rakenteellisia ongelmia ei haluttu nähdä, eikä lähtötilanteen haasteellisuutta. Lisäksi sen perusteella mitä Ilvestä viime kaudella näin, se pelasi todellista hurlumhei-kiekkoa, jossa mentiin iloisesti päästä päähän. Erittäin viihdyttävää, mutta ei kaikkein fiksuin tapa pelata.

IlvesMan:
Mielestäni Ilves tarvitsee nyt samanlaisen ratkaisun kuin mitä Tappara teki. Ilveksen täytyisi hommata penkin taakse valmentaja joka laittaa pelin kuntoon. Eli vastaus olisi Summanen. Tällä hetkellä se on Pajuojan pelikirja joka tökkii. Peli on sekavaa ja pelaajien itseluottamus on nollassa. Sen sijaan Pajuojan pelaajien kehittämistä ja Koistisen ja Järventien otteita en vielä kauhistelisi, sillä kun pelitapa on kuraa eikä toimi, myös yksittäiset pelaajat näyttävät huonoilta ja tilastot ovat surkeat.

4_TRA:
Kyllä se valmentajan vaihto tietty on ratkaisu. Tietysti onnistuneet kesäreenit on edellytys pitempiaikaiselle positiiviselle vaikutukselle.
Koistinen&Järventie ei ole vielä heränneet kauteen.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta