Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

SM-Liiga: Välierät (IFK-Lukko, JYP-Blues)

<< < (3/5) > >>

Hende:
Tähän asti ollut aika jäätävät Välierät. Hifk - Lukko tulee oleen tosi tiukka sarja. Veikkaan jatkoon Hifkiä. Jyp - Blues, Bluusserit yllättänyt varmaan itsensäkin. Tulee venyyn pitkäks ja tasaiseks tämäkin sarja. Toivon, että Bluus menis jatkoon ja nyt näyttääkin hyvältä ku kaks kiinnitystä Jypin nollaa vastaan mutta oon ihan varma, että Jyppiä ei noin vaan taputella tässä kohtaa.

Nyt Hifk johtaa Lukkoa 3-2, toivottavasti pystyy viemään tän kolmannen pelin.

Ljpp:
Pelitaidottomien "miliisien" peluuttaminen on käynyt kalliiksi niin Lukolle kuin JYPillekin. Jonne Virtanen ja Anssi Rantanen aiheuttivat osaltaan vastustajille isot maalit aivan käsittämättömillä virheillä, joissa kovat pojat lanattiin ensin levyksi ja tämän jälkeen tuuleteltiin maaleja.

Screamager:
Ei Rale saanut sitten jalostettua jatkoerä-voittoa seuraavaan peliin.. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että HIFK finaaleihin olisi menossa. Toisessa sarjassa Blues johtaa 2-0, kyllä Jyp ainakin yhden voiton ottaa, mutta ettei kävisi samalla lailla kuin viime vuonna TPS:n kanssa.. Bluesilla on nyt sellainen draivi päällä, että saattaa Dufvan joukot kyykähtää. Mutta yhtä hyvin Jyp voi parantaa peliään vielä entisestään ja jyrätä neljä voittoa putkeen. Sarja saattaa ratketa maalivahtipeliin; Tuokkola ailahteli ensimmäisessä pelissä, eikä Myllykoski ole playoffeissa vielä esittänyt vakuuttavia otteita, kun taas Tarkilla on selkeä ykkösvahdin asema ja itseluottamus korkealla.

Jasu76:

--- Lainaus käyttäjältä: Ljpp - Maaliskuu 30, 2011, 17:22:41 ---Pelipaikallekin mennään ilmeisesti bussijaloilla (Rauma-Helsinki on n. 3 tuntia jos rivakasti ajaa), vai onko pojilla charter-kone käytössä Helsinkiinkin?

--- Lainaus päättyy ---

Tuosta matkailusta sellanen mielenkiitonen pointti että taitaa olla lama purassut myös makkaratehtaseen. Itse ajelin tuossa neljän jälkeen torstaina jyväksylästä heinolaa kohti niin tuli bluesin bussi vastaan, eli kyllä se blueskin ajelee bussilla eikä lennä. Toisaalta ymmärrettävää, koko kausi ollaan näihin valmistauduttu, miksi nyt muuttaa arkirutiineja jos vaan 24h riittää vuorokaudessa.

janneojanenonjumala:
Toistaseks etenee just niinkun Jatkoaikaan kirjoitin ennen semien alkua. JyPille povasin suuria vaikeuksia ja IFK-Lukko tasaista paria, jossa kotietu saattaa ratkaista. Edelleen toivon Bluesille mestaruutta, jotta saadaan koko kevät-kesän kestävä asiaton keskustelu aiheesta "saako sääleistä nousta finaaliin asti".

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta