Kirjoittaja Aihe: Tappara roster 2011-2012  (Luettu 313479 kertaa)

Poissa Kolme Seppää

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1318
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #195 : Toukokuu 24, 2011, 21:38:56 »
Kun lueskelee Jatkoajasta kommentteja joukkueiden voimasuhteista ensi kauden osalta, niin eipä kovin moni Tapparaan usko. Melko mahdotontahan tässä vaiheessa on vielä mitään sanoa, mutta omasta mielestäni Tappararalla on kuitenkin viime kauteen verrattuna iskukykyisempi porukka. Lisäksi joukkue on saatu ajoissa kasaan, joten rauhassa saavat Hirvonen ja kumppanit suunnitella kuvioita ensi kaudeksi. Elikkä suhteellisen hyvillä mielin tässä odotellaan syksyä.

Viime kauden sekoilu oli sitä luokkaa, että se jättää jälkensä. Uskottavuus palautuu kyllä nopeasti, jos peli-ilmeeseen on saatu haluttu muutos ja hankinnat eivät osoittaudu tyhjiksi arvoiksi.

Itselläni oli viime syksyn alla uskoa, että Doellilla ja Toporowskilla vahvistuneella kokoonpanolla otettaisiin kotietu ja alkuunhan näyttikin hyvältä surkeiden harjoituspelien jälkeen. Kone vain hyytyi liian nopeasti ja jo ennen kautta alkanut valmentajafarssi alkoi näkyä joukkueen fyysisen iskukyvyn heikkoutena ja sen jälkeen henkisenä lamana.

Nyt on panostettu luisteluvoimaan ja taisteleviin pelaajatyyppeihin sekä kokoonpanon syvyyteen. Kärki ei ole ehkä yhtä terävä kuin viime kauden alun ennakkokaavailuissa, mutta itsekin uskon ainakin peli-ilmeen parantuvan ja selänsuoristajien loistavan poissaolollaan. Se ei poista sitä tosiasiaa, että paljon kysymysmerkkejä on ilmassa ja monen asian pitää natsata, että kamppaillaan muustakin kuin sijoista 10.-14. Joukkueiden sijoitusveikkailuhan on tässä vaiheessa kevättä vielä muutenkin toki arpomista, kun iso joukko seuroja ei ole julkistanut hankintojaan. Tapparallahan joukkue oli (onneksi) tänä keväänä hyvissä ajoin kasassa.

Poissa tomppa94

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1348
  • Tappara.co --> Donizimo
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #196 : Toukokuu 31, 2011, 08:34:15 »

Mazza

  • Vieras
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #197 : Toukokuu 31, 2011, 09:20:13 »
Mulla on kyllä sellaista hiljaista luottoa tulevan kauden Tapparaan. Ei tämä muuhun perustu kuin intuitioon siitä että Hirvonen on ammattitaitoinen ja kunnianhimoinen mies tehtäväänsä ja joukkuetta on pitkästä aikaa koottu selkeän vision ohjaamana oikeaan suuntaan. Kaikki merkit viittaavat siihen että Tappara organisaationakin on ottanut kevään aikana askelia eteenpäin kohti uutta aikakautta. Ei haittaa yhtään vaikka kauteen lähdetään ns. asiantuntijoiden rankkaamana sijoilta 11-14, päin vastoin...


 

Poissa Tapaninkylän Tappara

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 115
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #198 : Toukokuu 31, 2011, 22:43:42 »
Moron. Tapparaan on hankittu pelaajia. Pelimiehiä, joiden kaikkkien kohdalla on myös positiivistä lupausta olemassa. Tällainen negatiivinen ennakkoarviointi (mitä täällä ja Mansessa yleensäkin liikaa harrastetaan) ei vie eteenpäin yhteishengen luomisessa. Annetaan pelaajien näyttää. Mielestäni tällä budjetilla on hankittu oikein. Ja myös hyvä olla varaa täydentää jollain nimimiehellä ulkomailta kauden kestäessä.

Poissa Cannavaro_

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 30
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #199 : Kesäkuu 03, 2011, 15:58:44 »
Kyllähän tapparan rosteri on ihan vertailukelpoinen moneenkin joukkueeseen. Ja jotenkin sellanen etiäinen on et tämä on JOUKKUE joka pelaa myös joukkueena. En näe mitään estettä sille että 6 sakkiin mennään. Metsola tulee oleen selkee ykkönen niin Tapparassa ja korkeella koko liigaa katsoen. Pakisto kestää vertailun liigan kärkiseurojen kanssa jos jokainen pelaa omalla tasollaan. Hyökkäyksessä on jalkoja ja hankinnat tuevat yllättämään positiivisesti, muistakaa tää vielä keväällä ;). Hyvää KESÄÄ jokaiselle kirves sydämmelle!

Poissa FORTUNA

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1635
  • Pappa#55 +143kg/Überlegenheit
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #200 : Heinäkuu 07, 2011, 10:05:26 »
Mulla on kyllä sellaista hiljaista luottoa tulevan kauden Tapparaan. Ei tämä muuhun perustu kuin intuitioon siitä että Hirvonen on ammattitaitoinen ja kunnianhimoinen mies tehtäväänsä ja joukkuetta on pitkästä aikaa koottu selkeän vision ohjaamana oikeaan suuntaan... Ei haittaa yhtään vaikka kauteen lähdetään ns. asiantuntijoiden rankkaamana sijoilta 11-14, päin vastoin...

Mulle on tullut hankintojen kautta vähän samanlaiset intuitiot. Pelkästään tuo suht´laadukkaiden keskushyökkääjien ylitarjonta tuo pienen hymyntapaisen suupieleen. Kuten useimmat varmasti muistavat Tappara on 2000-luvulla yleensä pärjännyt, kun sentteri-osastolle on ollut tunkua... Uskoisin, että nyt palikat on Hirvosta ajatellen kohdallaan, pieni kysymysmerkki tulee olemaan maalivahtien onnistuminen, vaikea uskoa kummastakaan selvää ykköstä. Toivottavasti meillä on ensi kaudella kaksi ykköstä ja pelit menee sitä kautta puoliksi.
Vasemmassa laidassa on Stanley Cup –voittaja ja oikealla tuleva Stanley Cup –voittaja
- Välissä on sitten sellainen hiihtelijä...(Barkov Jr 2012-13)

Poissa Keyman

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 904
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #201 : Heinäkuu 08, 2011, 22:54:32 »
En ole käynyt väyjymässä yhtään treeniä, mutta jotain kertonee seuraava: Viimeiset 15 vuotta Tapparan organisaatioon kuulunut henkilö kertoi, että nyt on harjoituksissa menty ensi kertaa lujempaa kuin 2000-luvun vaihteessa.

Sen tiedän, että silloin Rautakorven alaisuudessa vedettiin koko Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen kovia harjoituksia. Kaikki eivät tykänneet, mutta tulos muistetaan. Jos nyt on menty edes melkein samalla tempolla, saati lujempaa, joukkue on hirvittävässä kunnossa.

Vihaan klisettä, jonka mukaan taas on harjoiteltu kovempaa kuin ennen. Se ei pidä paikkaansa juuri koskaan, mutta nyt lähde on sen verran luotettava, että siihen on lähes pakko uskoa.

Jos ja kun Tappara on kovassa fyysisessä vireessä, se tulee näkymään, mitä pidemmälle sarja etenee. Mielestäni myös pelaajahankinnat ovat tukeneet urheilullisuutta. Itselleni on pettymys, jos joukkue ei ole runkosarjassa kahdeksan joukossa.

Poissa Manse-Fani

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1131
  • "Te voitte lähtee."
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #202 : Heinäkuu 10, 2011, 12:33:55 »
En ole käynyt väyjymässä yhtään treeniä, mutta jotain kertonee seuraava: Viimeiset 15 vuotta Tapparan organisaatioon kuulunut henkilö kertoi, että nyt on harjoituksissa menty ensi kertaa lujempaa kuin 2000-luvun vaihteessa.

Sen tiedän, että silloin Rautakorven alaisuudessa vedettiin koko Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen kovia harjoituksia. Kaikki eivät tykänneet, mutta tulos muistetaan. Jos nyt on menty edes melkein samalla tempolla, saati lujempaa, joukkue on hirvittävässä kunnossa.

Vihaan klisettä, jonka mukaan taas on harjoiteltu kovempaa kuin ennen. Se ei pidä paikkaansa juuri koskaan, mutta nyt lähde on sen verran luotettava, että siihen on lähes pakko uskoa.

Jos ja kun Tappara on kovassa fyysisessä vireessä, se tulee näkymään, mitä pidemmälle sarja etenee. Mielestäni myös pelaajahankinnat ovat tukeneet urheilullisuutta. Itselleni on pettymys, jos joukkue ei ole runkosarjassa kahdeksan joukossa.

Kuulostaa kyllä lupaavalta. Kyllähän hankinnat ja Hirvosen sanomiset ynnämuut kertomukset povaavat nimenomaan urheilullista, nopeaa, taistelevaa ja agressiivista Tapparaa. Jalkoja pitäisi riittää pitkään runkosarjaan ja poffeihin, vaikka pelitapa tuleekin luultavasti olemaan pelaajia suuresti kuluttava. Jos ja kun ilmeisesti on reenattu heti helvetin lujaa koko kesä, se ei voi olla näkymättä taululla. Täytyy kyllä sanoa, että ihan mukavat kutinat tulevasta kaudesta. Mielenkiinnolla odotan millaisen paketin Hirvonen ja kumppanit ovat onnistuneet luomaan.

Poissa #51

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2649
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #203 : Heinäkuu 10, 2011, 18:51:27 »
En ole käynyt väyjymässä yhtään treeniä, mutta jotain kertonee seuraava: Viimeiset 15 vuotta Tapparan organisaatioon kuulunut henkilö kertoi, että nyt on harjoituksissa menty ensi kertaa lujempaa kuin 2000-luvun vaihteessa.

Sen tiedän, että silloin Rautakorven alaisuudessa vedettiin koko Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen kovia harjoituksia. Kaikki eivät tykänneet, mutta tulos muistetaan. Jos nyt on menty edes melkein samalla tempolla, saati lujempaa, joukkue on hirvittävässä kunnossa.

Vihaan klisettä, jonka mukaan taas on harjoiteltu kovempaa kuin ennen. Se ei pidä paikkaansa juuri koskaan, mutta nyt lähde on sen verran luotettava, että siihen on lähes pakko uskoa.

Jos ja kun Tappara on kovassa fyysisessä vireessä, se tulee näkymään, mitä pidemmälle sarja etenee. Mielestäni myös pelaajahankinnat ovat tukeneet urheilullisuutta. Itselleni on pettymys, jos joukkue ei ole runkosarjassa kahdeksan joukossa.

Kuulostaa kyllä lupaavalta. Kyllähän hankinnat ja Hirvosen sanomiset ynnämuut kertomukset povaavat nimenomaan urheilullista, nopeaa, taistelevaa ja agressiivista Tapparaa. Jalkoja pitäisi riittää pitkään runkosarjaan ja poffeihin, vaikka pelitapa tuleekin luultavasti olemaan pelaajia suuresti kuluttava. Jos ja kun ilmeisesti on reenattu heti helvetin lujaa koko kesä, se ei voi olla näkymättä taululla. Täytyy kyllä sanoa, että ihan mukavat kutinat tulevasta kaudesta. Mielenkiinnolla odotan millaisen paketin Hirvonen ja kumppanit ovat onnistuneet luomaan.

Hyviä huomioita, mutta täytyy muistaa, että viime kaudella Tappara oli yksi huonokuntoisimmista ja hitaimmista joukkueista liigassa - ehkä jopa hitain kaikista! Vaikka tämä kesä onkin vedetty kovaa, kuten pitääkin, niin ei yksi kesä vielä ihmeitä tee. Jos pohjakunto on ollut heikohko, niin nyt se on saatettu saada tasolle OK/hyvä, muttei millekään huipputasolle - ei millään. Kun ottaa huomioon kuinka paljon esim. JYP oli meitä edellä luisteluvoimassa viime vuonna, niin ei sellaista eroa olla voitu kiinni saada, vaikka parempi jalkaisia pelaajia onkin tullut.

Koitan siis sanoa, että vaikka kuinka kovaa ollaankin treenattu, niin ei me vielä mitään liigan kovakuntoisimpia varmaankaan olla. Sitä paitsi tämähän on periaatteessa vain pohjatyötä, sillä jos pelitapa-asiat ym. ovat pielessä, niin ei pelkkä kova kunto meitä playoffeihin vie - valitettavasti. Uskon kuitenkin, että pelitapa on kunnossa ja me mennään playoffeihin, niin että helähtää. Kuitenkaan ei kannata turhaan vielä innostua, ennen kuin joukkuetta on jäällä nähnyt.

Poissa 4_TRA

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3246
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #204 : Heinäkuu 11, 2011, 08:10:32 »
Kyllä tuossa jäsen #51 toppuuttelussa on puolensakin, tuosta joukkueen kunnon huipputasosta, siis kun haetaan se viimeinen pisara sinne laariin. Huipputasolle ei pääse jollei reeniohjelma(t) ole yksilön huomioivia mikä vaatii valmennuksen osaamista teorian soveltamisesta käytäntöön ja vuorovaikutuksessa reenaajaan.
Sen tiedän että huipputasolta pääsee nopeasti huonoksi ja helpolla :)

Kauteen lähden kuitenkin pitkästä aikaa hyvin odotuksin ja jopa luottoakin on tekemiseen. Niin pelaat kuin reenaat!

Poissa Kolme Seppää

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1318
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #205 : Heinäkuu 12, 2011, 13:52:44 »
Mulla ei ole vielä mitenkään erityistä luottoa siihen, että joukkue menestyisi ensi kaudella. Moni osa-alue sisältää huomattavan määrän kysymysmerkkejä ja esim. kotietu edellyttäisi kaiken natsahtamista kohdalleen ja muutaman joukkueen samanaikaista totaalialisuorittamista. Si

Pidän kuitenkin siitä, että nyt joukkuetta on lähdetty kokoamaan jonkin punaisen langan mukaan ja pidemmän aikavälin tähtäimellä. Tällaisiin kalliisiin "kun-oltiin-paskat-housussa"-hankintoihin, mitä mm. Toporowski edusti viime kaudella, ei olla sorruttu. Hirvonenkin on päässyt vaikuttamaan pelaajavalintoihin viime kautta enemmän.

Poissa FORTUNA

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1635
  • Pappa#55 +143kg/Überlegenheit
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #206 : Heinäkuu 12, 2011, 13:59:03 »
Tärkein asia on, että kotipelitaso saadaan jälleen niille raiteille kuin se oli joitakin kausia sitten! Pelkästään sillä saadaan yleisökeskiarvot sinne 5500:n nurkille ja vaikka se kuuluisa jää olisi kuinka paska tahansa, niin meidänhän siitä pitäis hyötyä eikä vastustajan. ???
Vasemmassa laidassa on Stanley Cup –voittaja ja oikealla tuleva Stanley Cup –voittaja
- Välissä on sitten sellainen hiihtelijä...(Barkov Jr 2012-13)

Poissa coly

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3368
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #207 : Heinäkuu 12, 2011, 16:18:34 »
Jatkoajassa joku Ässä-fani kiteytti mielestäni hyvin ajatukset Tapparasta eli sijat 4-14 on kaikki aivan mahdollisia. Joukkueessa on monia potentiaalisia raaputusarpoja ja suht vankka puolustus niin vaihtelun vaara Tapparan sijoituksessa sekä esiintymisessä on todella vaikea arvioida.

Uskon että alku on nyt Tapparalle erittäin tärkeä, uskon hyvän alun siivittävän koko kauden eikä samanlaista romahdusta tule kuin viime kaudella.

Jokatapauksessa itse olen varovaisen optimistinen mutta myös se epäonnistumisen riski on jälleen ilmassa.

Poissa JonttaiN

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 33
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #208 : Heinäkuu 12, 2011, 18:24:59 »
Pitkästä aikaa semmonen kutina, että ny mennää loppuun saakka. Molariosasto mun mielestä ainoa kunnon kysymysmerkki. Onko kummastakaan voittavan joukkueen ykkösmolariks? toivottavasti, sillä se on se joka ratkaisee paljon Tapparan ens kaudesta. Jos Metsola/Nieminen nousee voittavaks molariks, niin se kantaa joukkueen tosi pitkälle. Metsola on väläytelly Lassilan kakkosena, mutta ei ole paljoa todisteita siitä miten mies kestää koko kauden samalla tasolla ja sen tason pitää olla HYVÄ. Niemisestä sentäs tiedetään jotain: pelas kuitenkin viime kaudella ajoittain jopa todella hyvin, mutta onko Niemisestä kantamaan välillä jopa yksin joukkuetta ja ottamaan ne isot torjunnat? Toisaalta molarin tärkein tehtävä on antaa joka ilta joukkueelle mahdollisuudet voittoon.

Puolustus kuitenkin on sitten jälleen kerran koko liigan tasolla kova: Mäntylä,Leimu,Saravo,Halme,Ekbom,Kaijomaa ja Elorinne. Se kestää vertailun minkä tahansa liigajoukkueen pakkeja vastaan. Ja pitkästä aikaa Tapparassa suurin osa pakeista osaa myös PUOLUSTAA. Se on kuitenkin se pakkien tärkein tehtävä. Ainoo kysymysmerkki on oman maalin edusta ja se ettei siellä pidä olla muita kuin makuupaikkoja vastustajille. Kuitenkin muuten umpisurkeet Miliisi Honkanen ja Paha-Atte lähteneet puolustuksesta pois. No kai sitä kovuutta tarpeeks löytyy.

Sitten hyökkäyksen kimppuun. Kova kamppailu on kyllä pelipaikoista, niin kuin Hirvonen sanoi. Sen pitäis saada joka jantterin pelaamaan parhaimmalla tasollaan joka vaihdon, kun löytyy reserviä vaihtaa ne löysäilijät pois sieltä. Kuitenkin yhtä vahvistusta mun mielestä joukkue kaipais vielä hyökkäyspäähän ja mieluiten isokokoinen kanukki. Hyökkäys kuitenkin aika köykäinen ja vaarana on jäädä kulmiin kierteleen ja kaartelen tai sit vastustajien kolossien jalkoihin. Niin pitäis saada se semmonen "kolossinkaataja" vaikkapa AHL:stä. Toki pelitaitoja pitäis löytyä ainakin kakkoskenttään ja +20 maaliin. Hyökkäyksessä kysymysmerkkejä käytännössä vain se, että kun lähes koko hyökkäys pistettiin uusiksi, niin mitenkä uuden jannut on sopeutunut Tapparaan, vaikka urheilijoitahan noi kaikki onkin. Lisäksi "ykköstason" syömähampaat puuttuvat ainakin etukäteen. Tosin. hyökkäyksessä voidaan odottaa tehoja kaikilta neljältä kentältä. Mutta miten käy jos esim. Makkonen, Erkinjuntti ja Tenute pelaa semmotteet n. 20 pinnan kaudet. Kuka nousee heidän tilalleen tekemään pisteitä? Peltola? Ströbä? Vänttinen? Männikkö? Venu? Kaikki heistä hyviä pelaaji, mutta tuskin voittavan joukkueen pisteykkösiä, eli aikalailla ollaan tuon kolmikon varassa. Toki uskon ettei heistä kukaan epäonnistu, korkeintaan Tenute.

Näkymät siis kauteen on hyvät, mutta kaiken voi kuitenkin kusta kesän aikana, joten toivotaan, että nyt on reenit vedetty kunnolla ja voidaan lähtee naattiin kaudesta ja mestaruudesta!
http://www.powerplaymanager.com/r39901 <-- Huippu manageripeli. Parempi kuin hattrick tai HA. Lajeina tällä hetkellä jääkiakko ja futis. Tulevaisuudessa mm. tennis, f1, koris, käsipallo, lentopallo, baseball ja ampumahiihto. Kokeilkaa ihmeessä

Poissa S.T.

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1265
    • Profiili
Vs: Tappara roster 2011-2012
« Vastaus #209 : Heinäkuu 30, 2011, 16:47:24 »
Bongasin suomen jääkiekkoliiton pelaajasiiroista, että Risto Mattila on siirtynyt Rauman Lukko oy:stä Tamhockey oy:hyn 30.06.2011. Siinä siis taitaa olla Tapparan 8 pakki ja edellytyksiä näyttäisi olevan kiekolliseen peliin.

Tässä on linkki, josta pitää klikata vahvistamattomat ja skrollata Mattilan kohtaan.

http://www.finhockey.fi/palvelut/pelaajasiirrot/

Edit

Mattilan pelaajakortti

Mattilan ilmaveivi

« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 30, 2011, 17:18:45 kirjoittanut S.T. »
Water is wet, the sky is blue, women have secrets. Who gives a fuck? 
-Joe Hallenback, The Last Boy Scout-