Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-Ässät 15.02.11 URHOtv

<< < (2/5) > >>

Hende:
Eniten pelottaa miten pärjää pakkipari Turku - Leimu. No toisaalta, eipä toi Syvis - Elorinnekään paperilla kovin hyvältä näytä. No toivottavasti olen tapani mukaan väärässä ja kaverit on ihan in flames.

Tiukkaa peliä odotellessa, Tappara vois vaikka vaihteeks voittaa jatkoajalla.  ;D

Trafan:
Katsottuani ottelua "ilmaiseksi" veikkaustv:stä, täytyy myöntää ettei Tapparan työnäyte illan ottelussa oikein kelpaa mainokseksi lähteä omalla rahalla hallille katsomaan joukkueen otteluita. Missä oli se kaivattu taisteluilme? Vai oliko sarjakakkonen vain yksinkertaisesti liian kova ettei taistelua edes päässyt kunnollla syntymään? Ainakin porilaiset näyttivät luistelevan liukkaammin ja saivat myös syöttöjä menemään omille. Saattoi johtua noista syistä, että Ässien hyökkäykset näyttivät lähtevän aivan eri intensiteetillä kuin isäntien. Jospa Jokereita vastaan sitten olisi helpompaa, vaikkakin juuri nyt ei oikein jaksa uskoa siihenkään. Huoh.
No, olihan siinä lopussa se Tuukan niitti, jota porilaiset oikein kaksissa miehin kävivät rankaisemaan. Ja vaikka tuomaritkin näyttivät antavan taas Tapparalle aiheettomia jäähyjä, ei peli siihen ratkennut.

Z-16:
Kerrankin kun olis saanut katsoa kotona rauhassa sohvalla Tapparan peliä, niin esitys on senverran syvältä per....tä ettei todellakaan hermot antanut lupaa jatkaa ittensä kiduttamista. 1,5 erää sitä soutamista jaksoi toisella silmällä katsoa.

Onko tosiaan joukkue noin hidas, heikko, huonokuntoinen, taitamaton ja huonosti johdettu ettei pelistä voi kertakaikkiaan tulla mitään. ihan sama olis ollut jos mailojen sijas olis krokettimailat.

Saa koko kirvespoppoo kattella peiliin oikeen kunnolla, johdosta vilttimieheen!

juujep:
Yritin vähän kattella Hirvosen pelikirjaa. Menee sanattomaks...kaaosta.

Susi:
Aivan järkyttävän halutonta tuo Tapparan peli!
Voiko kaikki olla optista harhaa kun vastassa oli sarja kakkonen. Kuten Rete sano studiossa niin kyllä tuo pelihalu ja yritys lähtee pelaajista. Ihan sama mitä se Hirvonen siellä fläppitauluun piirtää.
Taas kerran näytti siltä että Tappara pelaa neljällä kolmosketjulla. Niin väritöntä ja virkamiesmäistä tuo touhu oli.
Ei tarvi odottaa pitkää kautta mutta eihän sitä toki kukaan ole odottanutkaan. Onnea Ässät, hienoa liikettä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta