Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-SaiPa 22.01.11

<< < (6/12) > >>

Trafan:
Ehkäpä SaiPassa oltiin sittenkin viisaita kun valittiin Tappara tasauksiin. Mukavasti tämän ketjun avauksessa tiedettiin, että Tapparan pistejahti alkaa huomenna! Onneksi on aina huomenna. Sitten aletaan. Kyllä tiistaina Espoossa täytyy sitten jo ei vain aloittaa jahti vaan myös ottaa pisteitä.

Luuseri:
Tässä on nyt sitten pienen ajan sisään tullut kolme liian ärsyttävää tappiota, kärpät, hpk ja saipa. Oikeastaan kaikissa noissa peleissä kolme pistettä olisi ollut hyvinkin otettavissa, jopa ansaittuja, mutta ei vaan käänny meille. Kääntyy muille. Joukkueessa tuntuu olevan yksittäisiä taistelijoita (Vänttinen etunenässä), mutta liikaa massaan hukkujia jotka eivät tule esiin positiivisella tavalla, ei vahingossakaan. Sitten vielä hieman epäilyttävää tuomarityöskentelyä näissä kolmessa em. pelissä ja Säterin poissaolo, niin luu jää käteen. Nieminen ei ole ollut Säterin veroinen, mutta ei häntä kovin pahasti voi sormellakaan osoittaan. Tom Laaksonen varmaankin sai tänään mitä halusi, eli vahvistusta pahimman kotituomarin maineelleen. Uskomaton jäähysuma viimeisille minuuteille... huh huijaa, siinä vaiheessa kaikki tiesivät mitä tulee tapahtumaan (Lintner), ei tarvinnut edes lopputulosta katsoa. Mutta ei auta, meilläkin oli ratkaisun paikkaa toisessa (edit. siis kolmannessa) erässä 5-3 yv:llä, mutta kuten koko eräkin, oli tuo ylivoimakin perin kehnoa. Miten näistä niukoista jossiteltavista tappioista sitten päästään? Vanhoilla konsteilla, kaikkien täytyy puhaltaa yhteen hiileen ja kaivaa se taistelukirves esiin, muu ei auta. Helppoja pisteitä on turha odottaa, edes Saipalta (pieni kuitti niille jälkipeliläisille jotka hehkuttivat Tapparan ottavan 9 pistettä Saipalta.. eikö jotkut opi ikinä?).

IlvesMan:
Pahoitteluni. En ollut tietoinen Säterin taudista. Miten oli Hämeenlinnassa? Olisiko Säteri ollut sielä pelikuntoinen?

Vaikka tämän päivän pelissä Säteri oli sivussa taudin takia, niin silti minusta häntä pitäisi peluuttaa enemmän silloin kun pystyy.

Hamarapuoli:
Kaikeksi onneksi onnistuttiin saamaan Saimaan Pallo vastustajaksi ylimääräisiin peleihin.  :-\

Se on jotenkin yliluonnollisen toistuvaa (tai ainakin fanista siltä tuntuu), että aina kun peli saadaan jotensakin kulkemaan ja pullat olisi hyvin uunissa (sarjataulukon suhteen) - niin silloin tulee tällainen täydellinen mahalaskutulos. Onko kyse asenteesta vai tällä kertaa loukkaantumisten ja pelaajavaihdosten syytä?

Ainakin Tapparalla on hyvä mahdollisuus näyttää Asennetta ja saada tuikitärkeitä pisteitä tulevassa SaiPa-sarjassa. Vaikka olenkin vain SM-liigan tilastojen ja merisään varassa, niin oletan, että paljon tätä päivää huonomminhan peli ei kai voi kulkea??

Ennustan SaiPa-sarjan pisteiden kallistavan Tapparan vaa'an suunnan, onko sarjasijoitus 7-8 kaiken mennessä nappiin (loput SaiPa-pelit olisi ainakin aluksi ehdottamasti voitettava) vai 9-10 tai peräti 11. Todennäköisyydet ja loukkaantumistilanne puhuvat valitettavasti jälkimmäisten sijoitusten puolesta.

taappara:

--- Lainaus käyttäjältä: Teräskirves - Tammikuu 22, 2011, 18:55:14 ---Pahoitteluni. En ollut tietoinen Säterin taudista. Miten oli Hämeenlinnassa? Olisiko Säteri ollut sielä pelikuntoinen?

--- Lainaus päättyy ---
Ei olisi. Sairaus taisi olla silloin pahimmillaan.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta