Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-KalPa 06.01.11

<< < (6/7) > >>

nro6:
Jos tänään olikin reilut 4600 katsojaa niin seuraavaan peliin luku taas laskee. Toinen erä oli niin täyttä kuraa että jos en olisi ollut autolla liikenteessä niin olisin mennyt hyvissä ajoin baariin hukuttamaan vitutusta. Vänttisen peliä alivoimalla oli kyllä hienoa katsoa. Taas monta blokattua laukausta ja yhdessä vaihdossa ensin osui kiekko kipeästi käteen ja sitten jalkaan. Ainakin jotkut jaksavat taistella kun muut surffailevat.

Lare:
En olisi toisen erän jälkeen uskonut, että matsin jälkeen voi harmittaa, mutta niin vaan kävi kaikesta huolimatta. Tappara oli 50 minuuttia pelistä niin pahasti jäljessä, että tuntui kuin kaveri olisi ollut oikeastaan koko tuon ajan ylivoimalla. Tappara ei saanut juuri mitään aikaiseksi ja vain KalPan heikko viimeistely sekä tilanteiden päättäminen pitivät numerot kohtuullisen tasaisina. Maalin päähän nousu oli täydellistä silmänlumetta, jolla jokainen pelin tekstitv:n äärestä seurannut voi yksikseen lohduttautua luulemaan meidän olleen pelissä mukana.

Tauon jälkeiset esitykset huolettavat ainakin meikäläistä pahemman kerran. Ilves-ottelun numerotkin mairittelevat Tapparaa, sillä yhtään paremmalla viimeistelyllä jopa Ipa olisi taistellut pisteistä aivan tasapäin meidän kanssa. Sekä Raumalla että Helsingissä oltiinkin sitten pahemman kerran viennissä, ja tänään ottelu oli jotain aivan käsittämätöntä katseltavaa. Puolustuspelaaminen on totaalista vastustajan perässäjouksua ja hyökkäyspelaaminenkin vain summittaista vastustajan virheisiin iskemistä. Omalla pelisysteemillä ei juuri tilanteita tällä hetkellä luoda. Tappara voi voittaa ottelun vain pelaamalla täydellisesti erikoistilanteissa sekä onnistuessa maalivahtipelissä ilmiömäisellä tavalla.

Playoffien kanssa tulee olemaan tiukkaa, ja otteiden jatkuessa nähdynlaisina voimme hyvillä mielin lopettaa kauden jo runkosarjaan. "Jotain tarttis tehdä", sanotaan, ja tällä kerralla tämä toteamus pätee Tapparaan varsin mainiosti.

Hende:
Varmaan paskin peli mitä oon koskaan nähnyt. Toinen erä oli jotain semmosta ettei pysty sanoin kuvailemaan. Jos Kalpa ois ymmärtänyt laukoo ylivoimalla ja ylipäätään enemmän ois lukemat ollut ihan toiset.

Niinkuin muut jo kirjoittanut, Säteri ja Vänä ainoat onnistujat.

En käsitä, mikä tota Lucea vaivaa? Onko jotain noussu jossain vaiheessa päähän vai miten se voikaan olla välillä noin paska? Kaveri surffaili koko pelin ja piti huolen siitä, ettei kiekkoa saatu vastustajan sinisen yli. Niin paljon kiekonmenetyksiä ja lepsua pelailua, että ei muuta ku katsomoon syömään poppareita pariks peliks.

Pakit oli aivan hukassa. Liike ei riittänyt ja selkeetä kaverit ajo ittensä ulos tilanteista harva se vaihto. Surullista!
Jos tahti ei muutu, tänä vuonna ei pelata keväällä. Okay, ei voida vielä mistään putkesta puhua mutta ton pelin perusteella ei voi muuta sanoa.

Mazza:
Ei Luceniusta mikään vaivaa, kyllä hän on tämän kauden pelannut suunnilleen tasollaan. Viime kaudella oli usein näkyvämpi hyökkäyssuuntaan kun Lehterä dominoi kenttää keskellä ja Enlund säesti hyvin toisessa laidassa. Lucehan on pitkälti tuollainen driblailija joka tekee maalin kun tulee paikka ja osaa antaa näppäriä syöttöjä hyökkäysalueella kunhan vaan löytää yhteyden ketjukaverien kanssa. Ei mies ainakaan vielä ole sellainen pelaaja joka tekee ympärillään olevista parempia ja nostaa näin yksin ketjun tai kentällisen tasoa. Doell on ollut sellainen pelaaja tässä ketjussa ja kun mies oli eilen yössä niin samalla oli koko ketju. Syväsalmen maalikin oli malliesimerkki huonosta puolustamisesta, Toporowski kaartoi vain ohi ja hyvän laukauksen omistava kaveri päästettiin ampumaan parhaasta mahdollisesta paikasta kiekko verkkoon.

Harmittaa meidän pakkien huonous kiekollisena. Mäntylän ja Saravon pitäisi olla huippumiehiä tähän liigaan, muttei tahdo heilläkään taso riittää tukemaan hyökkäyksiä. Avaaminen oli eilen ihan mahdoton tehtävä, eikä toisaalta hyökkäyspään viivapelaamisestakaan voi antaa hyvää arvosanaa. Leimu toki sillä saralla ylivoimainen, mutta tarvittaisiin sinne joku muukin benoit tai salmela auttamaan hyökkääjiä. Eilisestä pakkikuusikosta viisi oli puukätisiä peruspakkeja, vaikka vain kahden pitäisi olla.

Karski:

--- Lainaus käyttäjältä: Mazza - Tammikuu 07, 2011, 14:30:34 ---Ei Luceniusta mikään vaivaa, kyllä hän on tämän kauden pelannut suunnilleen tasollaan. Viime kaudella oli usein näkyvämpi hyökkäyssuuntaan kun Lehterä dominoi kenttää keskellä ja Enlund säesti hyvin toisessa laidassa. Lucehan on pitkälti tuollainen driblailija joka tekee maalin kun tulee paikka ja osaa antaa näppäriä syöttöjä hyökkäysalueella kunhan vaan löytää yhteyden ketjukaverien kanssa. Ei mies ainakaan vielä ole sellainen pelaaja joka tekee ympärillään olevista parempia ja nostaa näin yksin ketjun tai kentällisen tasoa.

Harmittaa meidän pakkien huonous kiekollisena. Mäntylän ja Saravon pitäisi olla huippumiehiä tähän liigaan, muttei tahdo heilläkään taso riittää tukemaan hyökkäyksiä. Avaaminen oli eilen ihan mahdoton tehtävä, eikä toisaalta hyökkäyspään viivapelaamisestakaan voi antaa hyvää arvosanaa.

--- Lainaus päättyy ---
Kyllähän Lucen taso ailahtelee, mutta en mää ny ymmärrä et miks sitä noin paljon haukutaan. Toki sen peli näyttää välillä lepsulta, mutta se saattaa semmosenakin päivänä tehdä jonkun hyvänkin ratkasun tua kentällä. Musta tuntuu, että Lucen taso on paljolti kiinni siitäkin, miten Doell pelaa. Ja kuten sanoit, niin ei siitä oo kuitenkaan muiden tason nostajaks.
En sit tiedä johtuko noi pakkien ongelmat siitä, että Kalpa paino aika kovaa pakkeihin kiinni? Sitä kyllä edesautto se, että Tappara oli aika seisovilla jaloilla siä. Aika paljon tuli eilen semmosia huolimattomia ratkasuja, niistä pitää ainakin päästä eroon. Sekä pakeilla että hyökkääjillä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta