Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

HPK-Tappara 27.11.10

<< < (3/4) > >>

polvitaklaaja:

--- Lainaus käyttäjältä: coly - Marraskuu 27, 2010, 21:25:53 ---Omaan silmään Honkanen oli aivan eritason puolustaja saadessaan Mäntylän pariksi, kuin eri planeetalta. Turkulainen taisi joutu vilttiin?

--- Lainaus päättyy ---

Turkkulainen taisi loukkaantua sen verran, että ei sitten vetänyt loppuun asti. Sinällänsä viltitys ihan ok, koko ajan jäljessä ja aivan väärässä paikassa omassa päässä. Syöttöt kestää ja vastustaja vie karkin pääsääntöisesti aina jos iholle asti pääsee. Ei kuulu missään tapauskessa pelaavaan kokoonpanoon ja toivottavasti on sivussa Saipa pelissä.

Säälittää nuo Tuukalle vihellettävät jäähyt ja sitten ihan kohtuu puhdas taklaus Lamppuun niin sekin tuomittiin UrpoTV:llä selkään taklaamiseksi. Jos kyseessä olisi ollut joku toinen, koko asia olisi ohitettu olkien kohautuksella.

Nieminen ehdottomasti kentän paras mies. Muiksi onnistujiksi voisi nostaa Luce-Doell-Topo ja ehdottomasti Strömberg joka oli mies paikallaan AV:ssa. Jumalauta 4 blokattua laukausta, se kertoo aika paljon millaista YV:tä HPK pelasi. Taas sorruttiin vähän liian vaikeaan omassa YV:ssä välillä. Kangasniemen yksilösuoritus oli huikean hieno jota luonnollisesti edes auttoi HPK pakin vähän hölmö pelaaminen sekä Lassila tökkäysyritys.

Turhake-Vilkman ei kyllä tarjoa yhtään mitään tuolle joukkueelle. Toisaalta ihan ymmärrettävää koska nämä silloin tällöin eteen osuvat pelit yleensä eri kaverien kanssa joten mitään ketjukemioita tuskin kerkeää syntyä. Koskela taas kymppipaikoilla mutta ei mene tai ei osu.

Kolmannen erän pelaamisella Saipa on voitettavissa, ykkösen tai kakkosen mukaan jos menään niin...voi morjes.

juti:
Pelistä vielä:

- Honkanen on loistava alivoimalla. Taas ainoa puolustaja 5-3 av.lla ja hoiti tonttinsa loistavasti, Hpk ei saanut aikaiseksi yhtään vaarallista poikittaissyöttöä aikaiseksi.

- Luceniuksella oli monta hyvää maalipaikkaa mutta tänään ei onnistunut mikään. Ja rankuissakin kunnon jäätyminen

- Doell jatkaa huikeita otteita.

- Strömberg loistavasti blokkasi kuteja av.lla ja muutenkin pirteää peliä. Tosin erittäin tyhmä jäähy toisen erän lopussa.

- Mäntylä maagista pelaamista pelistä toiseen ehdottomasti liigan parhaimpia pakkeja.

Ljpp:
Olen jokseenkin yllättynyt ja osin erimieltä ylläolevien kommenttien kanssa - joskin näkemykset pelistä näyttävät vaihtelevan jonkin verran, ja ovat osin ristiriitaisia.

Yrityksen ja asenteen puolesta HPK-peli oli huikea tason nosto perjantaista. Tapparalla oli hyvä startti, jonka jälkeen HPK otti pelin osin hallintaansa, mutta loppua kohden ote siirtyi jälleen Tapparalle. Mielestäni kaikki kokoonpanon kierrätykset olivat paikallaan ja toivat kentälle tuoreita jalkoja. Kenties Tapparan pitäisikin käyttää leveästi koko arsenaalia jatkossakin, jos se tuo peliin paremman energian. Sinällään mielenkiintoista, että tänään Hirvonen oli aktiivisempi penkkikoutsi kuin yhdessäkään näkemistäni peleistä. Ohjeita tuli joka välissä ja kynä piirsi taululle.

Ryhtiliike oli tehty erityisesti puolustuspelissä, joka oli nyt kelvollista ja ajoittain jopa hyvää. Isoimmat parantajat olivat juuri perjantain konttaajat, kuten Honkanen ja Turkulainen (joka sai kiekon kurkkuunsa ja loukkaantui). Kamppailupelaaminen oli terävämpää ja viisikko pysyi aiempaa paremmin kasassa. Perjantaina haparoinut Nieminen oli nyt varma ja terävä - valitettavasti Puustisen nappilaukaus meni yläkulmaan kuin Sakke Lindforssille konsanaan, vaikka Hattu oli tullut runsaasti vastaan.

Tiivistyneen puolustuksen vastapuolena taas oli heikentynyt hyökkäyspeli. Kunnollisia tekopaikkoja oli todella vähän, kunnes 3. erässä aloitettiin hyökkääminen isommalla riskillä. Varsin kuvaava oli Kangasniemen maali, johon vaadittiin hieno yksilösuoritus, koska järjestelmällisesti rakentamalla paikkoja ei saatu luotua. Kahdella maalilla pelin harvoin voittaa, mutta saatiinpa edes pinna.

Puolesta:
Hyökkäyksiin lähdöt on hitaita koko ajan. Tässä pelissä ei tainnut tulla yhtään nopeaa lähtöä. Onko se joku pelitaktiikka, että jätetään aina   hyökkäykseen lähdössä kerran kiekko takaa tulevalle pelaajalle. Tappara on joka pelissä tällä kaudella, jonka olen nähnyt tehnyt niin. Jotenkin se tuntuu tyhmältä, kun b-pisteellä yritetään jättösyötöllä lähteä hyökkäykseen. Mielluummin näkisin roiskaisun keskialueelle ja miehet perään ja karvausta vastustajiin. Kiekko jää pyörimään omaan kenttäpäätyyn tuon jättösyötön takia hyvin usein, kun sitten syöttölinjaa ei löydykään.

Hyökkäyksessä taas aina ajaudutaan laitaan. Ylivoimahyökkäyksissäkin aina mennään laidasta sisään alueelle ja sitten kiekko maalin taakse. Ei tuolla tavalla saada maaleja. Kun pystyttäisiin liikkumaan 5metriä laidasta, niin saattaisiin syöttöjä tekopaikoille paremmin. Näkisin mielellään siniviiva ylityksen jälkeen käännöksen keskustaan, siitä laukauksia maalille ja ainakin yks mies ajaisi samalla maalille. Mitä hyötyä on Luceniuksen tai Topon laitapyörityksistä? Suoraviivaisuutta siis puolustus ja hyökkäys peliin, niin kyllä tulosta syntyy. 

Suoraman Sevon:
Mää olisin laittanu Topon ampumaan sen rankkarin minkä Doell toisellaan epäonnistu.. Itse pelistä ei mitään sanottavaa..hetkittäin parempaa kuin Ässiä vastaan mutta silti..samaa paskaa..

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta