Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

TPS-Tappara 21.10.10

<< < (14/16) > >>

coly:
Eihän homma ole valmentajillakaan hanskassa jos joukkue menettää näin asemansa kun vastassa on TPS. Oikeastaan Tapparassa alkaa olla kaikki paniikin ainekset ilmassa. Maalivahtipeli on sekaisin, puolustus on sekaisin ja hyökkäys on sekaisin. Kaiken kruunaa jo mielestäni se että Lucenius viltitettiin, joka ei mielestäni kerro valmennuksen munasta vai nimenomaan sen puutteesta. Tapparassa on kokeneita miehiä Mäntylä,Saravo ja Kanukit joten miksei nämä miehet ota laivan vedosta vastuuta kun tulppa on vedetty irti? Tapparassa taitaa olla se Ville Niemisen kokoinen aukko, pakko se on myöntää.

Eniten ihmetyttää se miksi Tappara pelaa käytännössä kaksi peliä 60min sisällä? Hyvän ja helvetin huonon. Onko Hirvonen ja Ojanen muuttaneet kuviot aivan uusiksi Mattilan jäljiltä ja sekasorto johtuu siitä koska sitä ei ole sisäistetty. Onko Tapparan fysiikkavalmennus enään tämän päivän tasolla josta kertoo myös Niemisen sekä Gorenin avautumiset. Jotenkin joukkue on ainakin "jumissa" ja nimenomaan koko joukkue joka viittaa siihen että hommat on vedetty päin vihkoa tai sitten on kiristetty äärimmilleen. Omalla kohdalla alkaa vitutuskäyrä olla tapissa ja sinne menee jos Bluesia vastaan tulee kuokkaan.

Sanoisin että seuraava peli Bluesia vastaan on jo kohtalokas, sieltä on pakko voitto napsata tai paniikki nappula on punainen jokapuolella.

4_TRA:
Lucenius kait kuumeessa, siinä mielessä viltissä tai paremminkin viltin alla.
Reenaamista epäilen itse, kumpaa sitten lienee, tarkotuksella rääkätty vai löysäilty.

Blues vetää Tapparan kylmäksi vartin pelillä joten etsi vaan se punanenn nappula valmiiksi.

rämä:
Tapparan maine vastustajan tappiokierteen pilaajana jatkuu.
Terveisiä Turusta. Ensimmäisessä erässä Tappara pääsi kuin varkain kolmen maalin johtoon. Tepsi kavensi vielä maalilla ennen erän loppua. Tapparan illan maaleja kuvaa kaikkia se, että ne tehtiin läheltä maalia Ortion taakse.
Mitäköhän mietiskeltiin erätauolla?
Toiseen erään Tappara lähti 1-3 johdossa ja nyt sanon rumasti (en sanokkaan) täysin käsittämättömällä asenteella/ tyylillä tai taktiikalla. Kertokoon joku ken tietää miksei 13 ottelua putkeen hävinnyttä nöyrryytettyä joukkuetta voisi johtoasemassa hiillostaa kovalla karvauksella pitäen silti varmuudeksi oman pään. Ei pitäisi olla vaikeaa. Nyt lähdettiin peruuttelemaan ja odotteleman mahdollisia irtotilanteita ikäänkuin kaupanpäälle. Valitetavasti jo ekassa erässä oli näkyvillä se kummala on kovempi halu voittaa. Se sitten kostautui toisessa erässä. Toista erää kuvaa hyvin se, että vierasjoukkue pääsi tuurilla jo 1-4 johtoon erän toisella puoliskolla. Tätä ennen palloseura oli painostanut lähes kokoajan Tapparan päädyssä. Voisi kuvitella kolmen maalin johdon antavan ottelun puolivälin jälkeen jotain muutakin kuin hyvänolontunteen. Ei se antanut. Turkulaiset kavensivat 3-4 tilanteeseen helposti.
Kolmas erä oli jonkinäköistä jatkumoa toiselle Tepsi hallitsi kenttätilanteita ja Tappara odotti vastaiskuja tai jotain...Mitä?
Tuloksena kolmannes erästä pelattu ja Tappara oli ensimmäistä kertaa tappioasemassa 5-4 Maaleista viimeisin vielä tepsin alivoimalla. No sanottakoon, että siinä parhaassa erässä Tapparakin tekaisi alivoimalla.

Pari jäähyä Tapparalle siellä kolmannen erän lopulla aiheuttivat jo jonkinäköistä kammiovärinää allekirjoittaneessa. Pahimpana Kangasniemen viimeisen minuutin tienoilla ottama. En nähnyt tilannetta, ehkä siksi etten uskaltanut katsoa peliä. Jäähy jatkui sitten jatkoajalle tuloksetta. Tottakai jatkoajan jälkipuliskolle piti ottaa väärä vaihto, jotta saatiin peli ratkaistua isännille 20 sekuntia ennen voittomaalikilpailua. Paska maku jäi tuomareista sekä minulle että osalle Turkulaisista. Se siitä.
Kolmannessa erässä nähtiin jopa Honkasen ja Akipetteribärin tuijottelu. Olisivat edes mätkineet niinku..tota.sillee..tota.

Kakka maku jäi yhdestä pisteestä. Ajatus myös, mahtaako Hirvosella olla homma hanskassa. Kurssi on käännettävä voitokkaaksi.

edit. kirjoitusvirheitä.
 

Aapez:
Peli tuli katsottua paikanpäällä, enkä ole eläessäni nähnyt yhtä aneemista ja välinpitämätöntä jääkiekkoa kuin mitä Tappara tänään onnistui varsinkin toisessa ja kolmannessa erässä esittämään.

Jos vastustaja tulee kiekon kanssa "omalle alueelle" tasakentällisin, miksi kaikki miehet jäätyy, ja annetaan vastustajan tehdä mitä haluaa?

Tappara ei olisi ansainnut edes tuota yhtä pistettä.

tappara64:
Kävin perheen kanssa viettämässä iloista iltaa Turun hallissa. Pitää yleisesti todeta, että harvassa on ne illat Tappan peleissä ollut kun Turussa on käynyt ja tyytyväisenä sieltä pois lähtenyt. Mikä siinä paikassa on, että Tappara on yleensä täysi paska siellä. Tänään tarjottiin alusta asti voittoa Tepsille. Eka vaihto ja siitä 2min. Se kertoo, että joukkue ei ole valmis pelaamaan. Saati 3-4 läpiajoa Säterille ekaan erään josta sai poimittua muut paitsi yhden. Peli oli täysi paska ja jos vielä toteaa, että Tepsi ne pisteet ansaitsi niin on riittävästi suolaa haavoissa. Tapparan pelistä on tosi vaikea löytää mitään hyvää. Ei olisi etukäteen voinut uskoa, että TPS on se jonka olisi pitänyt olla enemmän aneemisempi. Tappara ei rakenna peliä käytännössä ollenkaan. Roiskitaan keskikentälle ja toivotaan että omat on ensimmäisenä tilanteessa. Missä vitussa on tunnetta nostattavat taklaukset. Tunnetila saadaan päälle kun keskialuella vedetää joku niin pystyyn että konttaa vaihtoaitioon. Tapparan tilasta voi vielä todeta että jos tuota Tepsiä ei kykene kaatamaan niin liigassa ei ole yhteen joukkuetta jonka kaataa. Tein periaatepäätöksen tähän vitutukseen, että jos jätkät ei viitsi antaa yleisölle edes yrittämisen ja taistelemisen muodossa hyvää fiilistä niin ***** pelatkoon ilman yleisöä. Tällä kaudella en enää peleissä käy.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta