Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Liigan kurinpito

<< < (2/141) > >>

Andy:
Mun mielestä Melartille ei kuulu yhtään ottelua lisärangaistusta (niin kuin ei tappeluista koskaan kuuluisi), vaan ennemmin SM-liiga voi miettiä omia sääntöjään pitääkö se vastapuoli (Karalahti) ajaa tällaisessa tilanteessa ulos? Lisäksi Hifkille voi jonkun sakon määrätä selvästä käskyttämisestä, mutta niin kuin todettua, ei Melartin 2 ottelun pelikiellolla ole mitään merkitystä seuralle.

Kankaantaan profeetta:
Lokakuussa katselin Pelicans -ottelussa Tyrväisen menoa ja silmiin pisti kova vauhti mutta myös se kohellus. Totesin silloin puolihuolimattomasti ottelun ketjussa että:

"Vastapuolella Tyrväinen oli mielestäni niin hyvä, että olisi voitu palkita vaikka ottelun tähdistöön. Mies luisteli energisesti, laukoi hyvin, taklasi todella raakasti ja teki maalinkin. Tapparan olisi hyvä vetää tällaiset jätkät heti pelin alussa levyksi seinään - onneksi Mäntylä veti pari kertaa ihan hyvin. Eniten Tyrväisen pelitavassa energisyydestä huolimatta harmitti sellainen koheltava asenne, että tuollaisessa meiningissä voi aina sattua jotain. Tappara ei voi enää menettää pakkejaan sairastuvalle."

Heti aluksi todettakoon että itsensä lainaaminen on perseestä ja minut saa tuomita siitä aivan vapaasti.

Tänään osui silmiin otsikko:

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/t/sm-liiga/2280714

On varmaan kaikkien kannalta paras että tuollainen (toisen pelaajan vahingoittamiseen tähtäävä) pelityyli tuomitaan juuri näin kuin nyt tänään on tehty. Jotenkin tämä Tyrväinen ei loppujen lopuksi varsinaisesti yllättänyt meistä varmaan ketään tai ainakaan niitä, jotka peliä seurailee. Hyvä että tuomio tuli, olisi ollut vaan saman tien pitempi. Mutta on sen miehen liike silti mahtavaa jos jotain positiivista hakee.

Hemuli:

--- Lainaus käyttäjältä: Kankaantaan profeetta - Marraskuu 22, 2010, 22:18:56 ---On varmaan kaikkien kannalta paras että tuollainen (toisen pelaajan vahingoittamiseen tähtäävä) pelityyli tuomitaan juuri näin kuin nyt tänään on tehty.

--- Lainaus päättyy ---

Tämä siis vanhasta keissistä. Nythän vene keikautettiin toiselle laidalle, kun Ilveksen Marjamäki ei saanut Krepsiin kohdistuneesta puuntakaa ajetusta tappopommista mitään muuta kuin päänsilityksiä.

Täytyy kyllä sanoa että nyt meni kurinpito-osastolta täydellisesti vihkoon tuo tuomio. Kovalla vauhdilla puun takaa ajettu pommi vastustajan päähän jätettiin täysin huomiotta. Tuo jos mikä oli vastustajan terveyden täydellistä kunnioittamattomuutta. Ei näin.

Karski:
Mää en vieläkään oo päässy yli siitä, että siinä sanottiin ettei taklaus osunut päähän. :o  Mihin se sit osu jossei päähän?!  ??? Toivottavasti tosta ei tuu mitään kostokierrettä. Toisaalta, kyllä näitä voi kostaa, koska siitähän saa ehkä 2 peliä pelikieltoa.  :P

polvitaklaaja:

--- Lainaus käyttäjältä: Karski - Joulukuu 04, 2010, 11:55:06 ---Mää en vieläkään oo päässy yli siitä, että siinä sanottiin ettei taklaus osunut päähän. :o  Mihin se sit osu jossei päähän?!  ??? Toivottavasti tosta ei tuu mitään kostokierrettä. Toisaalta, kyllä näitä voi kostaa, koska siitähän saa ehkä 2 peliä pelikieltoa.  :P

--- Lainaus päättyy ---

Mä veikkaan, että pelikuntoiseksi tultuaan Krepps käy itse ajamassa Vajaamäen.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta