Jääkiekkokeskustelu > Fanitoiminta

Liput Tapparan peleihin

<< < (103/293) > >>

Trafan:

--- Lainaus käyttäjältä: Messi - Huhtikuu 02, 2014, 21:04:04 ---Miksi Tapparan fanin pitää uhrata enemmän kuin Kärppien fanin?

--- Lainaus päättyy ---
Epäoikeudenmukaisuus ottaa päähän, miksi Tapparafanit joutuvat maksamaan isomman osan seuroille jaettavasta potista?
Ainakin itse hyväksyisin paremmin eriarvoiset lippujen hinnat eri paikkakunnilla jos erotus menisi suoraan Tapparan hyväksi.

Tukke75 saaman vastauksen perusteella Tappara on saanut hinnoitella liput vapaasti. Outoa, todella outoa toimintaa Liigalta.
Ja äärettömän huono peliliike Tapparalta ettei selvitä mitä liput maksaa muualla.
Asiaan voi toki vaikuttaa sekin, että vuosi sitten yleisömäärät Tampereella olivat välierä+finaali -vaiheen parhaat.
Täytyy kai ketjussa aiemmin esitettyjen syiden lisäksi korostaa yleisen taloustilanteen muuttuneen vuodessa.
Liiga: yleisömäärät playoffseissa kaudella 2012-13

LAPA:
Se paljonko joukkueeseen on käytetty rahaa ei saisi näkyä lipun hinnassa. Pumpatkoon sponsoreilta enemmän ja laittakoon lipun hinnat sellaisiksi, että pieni/ keskituloisella tai perheillä olisi mahdollisuus käydä useampi peli keväällä katsomassa. Itse olen kausarin ja playoffkortin omistaja, mutta ymmärrän hyvin ettei kaikilla ole varaa noilla hinnoilla käydä joka pelissä. Joku 3-4 henkinen perhe joka lähtee vaikka Lempäälästä hallille saa kuluun helposti sen 150€ yhteen peliin ja jos vaikka Lukkoa vastaan pelattaisiin se kolme peliä viikossa niin sinne meni jo vajaa 500€. Voin sanoa, että, alkaa tuntumaan. Kakkosvaihtoehtona on katsoa se peli kotoa puoli-ilmaiseksi ja ostaa se parin euron karkkipussi mukuloille. Tämän lisäksi säästyy rutkasti aikaa ja vaivaa koko perheeltä, kun ei tarvi ajella joka peliin, lisäksi saat ne muksutkin vielä ihmisten ajoissa nukkumaan. Tällä systeemillä se perhe valitsee sen viikonloppupelin.
 
Lisäksi tieto siitä, että muualla on reilusti halvemmat hinnat turhauttaa lisää. Toki hävettää tuo tämänpäiväinen yleisömäärä ja varmasti tuli ns. negatiivinen kierre tuohon mitä lehdet hyvin vauhditti
edit. Onhan tuo helvetin koomista, että fanireissulle Raumalle pääset matkoineen halvemalla kuin Hakametsään katsomaan kotipeliä! 

Viisastelija:
Tähän lippufarssiin voisi sanoa, että kun tulot kuitenkin valuvat liigalle jaettavaksi 10 parhaan joukkueen kesken, niin Tappara voisi ihan hyvin laittaa liput vaikka alemyyntiin. Ei ole mitään syytä pitää tyhjää hallia korkeilla lipunhinnoilla, kun ei saa niitäkään tuloja. Vai?

seminologi:
Kenenkään on turha puolustella lippujen hintoja. Liian korkeat olivat ja 4000 maksanutta on tulos. ********* pelaajien puolesta.

Toivottavasti Mikki tajuaa tehdä miikkaseppälät ja ottaa järjen käteen.

Screamager:
Se on mun mielestä ihan se ja sama mitä muualla Suomessa tehdään. Vertauksille Kanadan Vancouverin hallin täyttöasteisiin voi jo nauraakin. Tampereella on 7600 katsojaa vetävä halli ja mielestäni tämän kokoisen hallin täyttöaste olisi hyvä edes pyrkiä maksimoimaan. Aina löytyy niitä, jotka maksavat auliisti sen n. 35 € tai yli, jotta pääsevät istumaan, mutta miten se näiltä ylijäävä osuus? D-pääty oli tänäänkin säälittävän tyhjä.

Viime aikojen kokemuksilla on ainakin katsojilla tiedossa, että halli ei tule olemaan täynnä, joten miksi tämä tunne ei olisi asioista päättävillä ihmisillä? Miksi sitä näillä lipunhinnoilla tyhjäksi jäävää osaa ei edes pyritä saamaan täydemmäksi joillain alennuksilla erikoisryhmille (lapsiperheet, opiskelijat, varusmiehet ym.).

Twitterissä oli kuvia huvittavan tyhjästä D-päädystä. Olen varma, että erikoistarjouksilla, porukka-alennuksilla tietyille ryhmille olisi parempi täyttöaste mahdollista saavuttaa. Tampere on opiskelijakaupunki, on amkkia, humanistiyliopistoa ja tekua, niihin mahtuu yllättävän paljon niin tapparafaneja kuin "kiekkofaneja". Miksi esimerkiksi tätä ei edes pyritä hyödyntämään? Määkin saisin heti suurinpiirtein vähintään viiden hengen porukan liikkeelle ja kun näitä tapauksia olisi enemmänkin eri puolilla ja eri yhteisöissä, niin vaikutus kumuloituisi ja se D-päätykin täyttyisi näihin arkipeleihin.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta