Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Sami Hirvonen - Tapparan päävalmentaja syksy 2010 - syksy 2011

<< < (49/191) > >>

Ljpp:
Eikös se ollut tämä samainen Karjala-tauko pari vuotta sitten kun Suikkanen oli hiljan astunut rämpivän TPS:n vastuuvalmentajaksi? Omien sanojensa mukaan hän ehdotti/ilmoitti pelaajille siitä, että tauon ajalle suunnitellut harjoitusmäärät 1,5 kertaistetaan (en muista mistä haastattelusta tämän bongasin). Tauon aikana hierottiin sitten kuvioita kuntoon oikein huolella.

Tästä alkoi 1,5 vuotta kestänyt TPS:n noususuhdanne, joka päättyi mestaruuteen ja Suikkasen siirtymiseen Venäjälle. Tällä kaudella meininki onkin sitten ollut hieman vaisumpaa.

Eli kyllä reilussa viikossa voi saada paljonkin aikaan. Avausottelu on tiukassa paikassa - tiistaireissu Ouluun ei kuulosta parhaalta lähtökohdalta potkaista kausi uudelleen käyntiin. Mielenkiinnolla odotan millainen on Tapparan peli-ilme -- kuten polvitaklaajakin vähän jo viittasi Mattila-kommentillaan, nyt on valmennuksella työnäytteen paikka.

Alla vähän sitaatteja lähihistoriasta:

TPS siirtyy maaottelutauolle sarjan häntäpään valvojana...Tauon aikana joukkue pääsee harjoittelemaan kunnolla uuden valmennuksen johdolla. Luvassa on kovia treenejä, joissa joukkuetta ei säästellä. Valmennuksen mukaan määrättyjä asioita hiotaan niin kauan, että ne alkavat toimia.

Lainaus: http://hc.tps.fi/index.php?page=d31dea7281e703a6f38b06bd70a74e6


TPS oli tauon aikana saanut muutoksen otteisiinsa. Yhden ottelun perusteella ei voi vielä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä tehdä, mutta otteiden jatkuessa samanlaisina alkaa tulostakin tulla. Vapaamatkustajia ei kaukalossa ollut, ja jokainen pelaaja oli sisäistänyt oman roolinsa.

Lainaus: http://hc.tps.fi/index.php?page=b79f7925195634c3a55b9164be89f33

Number7:
Ylläoleva on ihan totta. Tähän kevennyksenä voisi pistää Suikkasen haastattelun noilta ajoilta. Pätkän viimeisen kommentin voisi ottaa iskulauseeksi myös meidän jätkille siellä reeneissä  ;D  ;D  ;D

Suikkasen haastattelu:
http://www.youtube.com/watch?v=Ix63YJvE5Fk

tapsa34:
Hyvin lähti pelit käyntiin tauon jälkeen ja voittoja saatu! Eilen oli varsinkin omissa todella arkaa puolustamista? Varmaan pelättiin jäähyjä. Se on varmaa, että eilisen kaltainen peli-ilme ei riitä Ilvestä vastaan? Eilisen kaltaiset harhasyötöt ja puolihitaat hyökkäykset eivät tuo voittoa. Ja se ylivoima. Siihen pyörittelyyn pitää saada päätös! Kuka vetää ja milloin. Peliajoista olen tyytyväinen! Nyt on pysynyt järkevinä ja toivottavasti jatkuu sama trendi? Ja jos meillä pikkuhiljaa olisi kaksi hyvää molaria käytössä ;D. Ilveksen kaatoon sitten 5-0 mielessä!

Hende:
Eiköhä noi takkuturkit selätetä huomenna. Tapparalla hyvä henki päällä ja varmasti ekstralatausta paikallispeliin.

Ilves pelaa taas mielenkiintosia pelejä, eka hävitää sarja jumbolle rumin lukemin ja sitte voitetaan sarja kakkonen. Mystistä?
Liiketta pitäs saada kentälle lisää ja rohkeemmin vaan kontaktia, totta kai hyvä, että kartetaan jäähyjä mutta kyllä muutama kunnon pommi pitää peliin mahtua, yleisö tykkää!

coly:
Pitääpä lainata itseään jonkin ajan takaa ja ottaa tämä asia esille:


--- Lainaus käyttäjältä: coly - Marraskuu 05, 2010, 11:58:31 ---Siltikin sanon että Tapparan kauden vedenjakaja on tuon maajoukkue tauon jälkeen ja nyt on meneillään Tapparan kauden tärkein kuukausi, jos nämä menee penkin alle niin saa alkaa pelätä karsintoja, jos taas hyvin niin kaikki on edelleen mahdollista. Vai mitä olette mieltä tästä marraskuun loppupuolen ohjelmasta? Jokainen kotipeli olisi voitettava ja vieraistakin pitäisi 3-5p napsia.

21   ti 16.11   Kärpät   -    Tappara   18.30                     
22   to 18.11   Tappara   -    TPS   18.30                     
23   la 20.11   Tappara   -    Ilves   18.30                     
24   ti 23.11   Blues   -    Tappara   18.30                     
25   pe 26.11   Tappara   -    Ässät   18.30                     
26   la 27.11   HPK   -    Tappara   18.30                     
27   ti 30.11   Tappara   -    SaiPa   18.30   

--- Lainaus päättyy ---

Näin siis kirjoittelin tuossa ennen EHT-taukoa. Tällä hetkellä näyttää hyvälle ja "tärkein periodi" on saanut hyvän startin ainakin tuloksellisesti, tosin pelillisesti on parannettavaa mutta eihän se yhdessä yössä tapahdu. Nyt joukkueen on mukava mennä hallille tekemään asioiden parantamiseksi kun sentään voittoja tulee.

Aikataulussa ollaan siis. Mielellään vain yksi pisteetön ottelu saisi tulla ja sekin kenties Ässiä vastaan joka ei ole päävastus tällä hetkellä, tosin sillon itse pääsee paikanpäälle niin parempi tulla voitto ;). Nyt vain Espoosta voitto niin Ässät kaatuu kyllä jonka jälkeen onkin paha Rinkelinmäki. SaiPaa vastaan ei ole muuta vaihtoehtoa kuin voitto! Nyt vain voitosta voittoon loputkin pelit niin kyllä tästä jotain voi tulla, pääasia ettei kovin jäätäisi pisteittä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta