Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

QF2: Tappara-KalPa 31.03.10 URHOtv

<< < (14/16) > >>

Jaakkima:
Kyllähän se huolestuttavaa on että tuomarilinja on suosinut Kalpaa kummassakin ottelussa selvästi mutta ei auta muuta kuin taistella.

Toivottavasti tuomarit näkevät tuon Virran vanhanaikaisen toimintatavan lävitse eivätkö anna sen vaikuttaa paljoa.

PTS:
Pitäähän tätä itsekin kommentoida. Loistava kiekkopeli, hieno kolmas erä ja kattoon noussut tunnelma (gh:t saapuvat halliin tosin vasta lauantaina?). Tällaista pudotuspelit ovat parhaimmillaan! Ratkaisu tuli kyseenalaisella viiskolmosella joo, mutta tuomarit vihelsivät kaksi ensimmäistä erää selkeästi kuopiolaisille.

Varakas teki Pentikäiset. Hyvä niin Tapparan kannalta, Virran kommentti oli harvinaisen oikeaan osunut. Hermot eivät vain kestäneet. Niin ja Pekkalalle ei tosiaan olisi pitänyt mielestäni antaa jäähyä ensimmäisestäkään kahakasta.

Puolustuspeli tässä taas jatkoa ajatellen mietityttää. Koko joukkueelta pitää löytyä Kuopiossa nöyryyttä, kamppailuvoimaa ja liikettä, jotta Kalpa saadaan haastettua hyvällä viisikkopuolustuksella. Mutta millään peruuttelulla ei voiteta, sillä tämän vuoden Tapparan vahvuus on mahtavassa hyökkäysarsenaalissa. Kaikkein tärkeintä on, että joukkuehenki ja halu pelata Tapparalle tuntuu olevan erittäin korkealla tasolla. Tämän vuoden joukkue on valmennuksineen vielä tapparalaisempi kuin esimerkiksi mestaruuskauden ryhmä. Tätä ei saa tuhota, Nimolle heti mitalijuhlien jälkeen jatkosopimus käteen.

FORTUNA:

--- Lainaus käyttäjältä: Rausku - Maaliskuu 31, 2010, 21:16:14 ---Ilmoitettu yleisömäärä: 4561. Oliko muka noin vähän? Väittäisin, että tuossa luvussa on kyllä 1000 silmäparia liian vähän. C-päädyssä oli melko väljää, mutta esim E-hylly oli aikalailla täysi. En tiedä sitten.

--- Lainaus päättyy ---

Kyllähän toi ilmoitettu yleisömäärä oli lähinnä vitsi ja huono sellainen. Hallilla oli vähintäänkin 1000 silmäparia enemmän!
 
Janne vertyy nopeilla terävillä vaihdoilla, kuinka joku edes viittii arvostella äijän eilistä esitystä??? Näkihän sen Alapesään asti kuinka muille kasvoi rintakarvat parissa yössä, kun tieto Isokasin mahdollisesta paluusta joukkueelle tuli!
Olen pitänyt Pekka Virtaa joskus äijänä, mutta eilinen itkupotkuraivoilu, joka oli alkanut kuulemma jo Kuopion pelistä vähentää kyllä tän ukon arvostusta rajusti. Kapanenkin on näköjään liittynyt samaan itkupilliosastoon. Hartikaiselle nostan hattua, hyvää rymistelyä jälleen kerran läpi pelin, näkisin kyllä äijän mielelläni joskus Tapparassa.

Kiitos Tappara!

Suoraman Sevon:
Saa nähdä paljonko Lauantaina porukkaa.. näkyy meinaan Urho ilmatteeksi kaikissa antennikodeissa..

Suoraman Sevon:
Piti vielä kerran katsoa toi ekan Kuopion pelin maalikooste ja todeta että Salaatilla oli huono päivä, kaikki 4 maalia oli otettavissa.. toivotaan että Harrilla on Perjantaina yhtä hyvä päivä kuin edellisellä Kuopion vierailulla.. toki Tapparan kokonaisuutenakin pitää jatkaa sillä asenteella mihin kolmannessa erässä Keskiviikkona päästiin..

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta