Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu
Uusi valmentaja - uusi suunta
Penalty_Killer:
Kyllä niin topakasti Heikkilä aikoo olla Bluessin valmentaja jotta mahtaako olla Raato kun vaihtaa seuraa!
Onhan Raadollakin vanha talo saatavilla Tampereella, siellä Hakametsän takareunalla myynnissä omakotitalon rähjä.
Jos niinku tarttee perustella tällänen tänne kuulumaton(?) pläjäys :))
Veijo:
Rauli Uraman nimi voidaan varmaan vetää lopullisesti yli uuden päävalmentajan nimen kohdalta.
Länsi-Suomen juttu
Alunperin hänet palkattiin Tapparan A-nuorten valmentajaksi. Nyt tehtäväkuva on kuitenkin hieman auki, koska Jukka Rautakorpi lähtikin yllättäen Leksandiin.
- Toivon, että se olisi A:n valmennus, sillä minulle on tarjottu jatkoa 18-vuotiaiden maajoukkueessa. Ensi vuonna ovat kotikisat. Ratkaisu on tehtävä tällä viikolla.
Tuntuisi ainakin omasta mielestäni todella hölmöltä että tuleva päävalmentaja julkisesti omalla suullaan toivoisi lehdessä että valmentaa jotain muuta joukkuetta kuin tulevaa liigajoukkuetta jonka päävalmentaja aloittaisi pian.
axe:
Samoin kuin AL teki Heikkilän kanssa niin Veikkaaja otsikoi etusivullaan Risto Dufvan Tapparaan, mutta juttu itse ei olekaan yhtä varmaa tietoa.
"Tappara on IS Veikkaajan tietojen mukaan neuvotellut kuumeisesti Risto Dufvan kanssa. Dufva on todennäköisin vaihtoehto Rautakorven paikalle. Pitääkö asia paikkansa, RD? - En minä tiedä, sinähän sen sanoit. En myönnä, että olisin menossa Tapparaan, Dufva kommentoi maanantaina.
"Päätettyään Jukurit-projektinsa tänä keväänä hän sanoi pitävänsä välivuoden seuravalmennuksesta. - Alun perin niin oli tarkoitus. Tilanne saattaa kuitenkin nyt olla toinen, Dufva sanoi ja tuli myöntäneeksi, että liigassa valmentaminen kiinnostaa."
HAL9000:
Duvfa, Kake, Reksa, Urama... kaikenlaisia ehdokkaita sitä nouseekin esiin. Ilmeisesti Duvfa vahvimpana, jos tuota axe:n kirjoitusta lukee vähän "rivien välistä". Kaikilla näillä vaihtoehdoilla omat hyvät ja huonot puolensa, mikään ei minun mielestäni selkeä ykkönen. Toki siis hyviäkin kaikilla. Liigavalmennuksen puute kuitenkin aika iso riskitekijä joillakin, vaikka melko keltanokkanahan Rautakorpikin tuli tänne alkujaan. Kakella on näyttöjä sekä menestyksestä (toisaalta voidaan laittaa Kärppien ison budjetin ja ylihyvän matskun piikkiin) että kömpimisestä (toisaalta voidaan laittaa Bluesin jinxin ja ikuisen alisuorittamisen piikkiin).
Yksi juttu mitä tässä tarvitsee miettiä on tietysti se, hankitaanko nyt vain jotain hätäpaikkaajaa JR:n hypättyä laivasta kesken kauden ja todellinen pitkän aikavälin valmentajasuunnitelma on jossain aivan muualla. Vai tuleeko uusi valmentaja aloittamaan "oman" pitkäjänteisen projektinsa. Runkohan on toisaalta suhteellisen valmis, eli ihan nollapisteestä ei sikäli jouduta aloittamaan. Tarvittaisiin valmentaja, joka ymmärtää nykyisten pelaajien vahvuudet ja heikkoudet ja osaa kehittää pelitavan, jossa niitä hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti. Jos taas olisi kyseessä aivan uuden pelaajasukupolven sisäänajo, olisi tärkeätä saada valmentaja, jolla erityisesti silmää nouseville lahjakkuuksille ja taito kehittää heistä kunnon pelaajia.
Uuden valmentajan nimi voi myös olla tärkeä myyntivaltti houkuteltaessa uusia pelimiehiä Tapparaan. Esimerkiksi Saarisen ja Rautakorven välillä tämä tuli hyvin esiin - ero oli aika selkeä Rautakorven hyväksi. Se on yleensä hyvä merkki, jos pelaajat tulevat mieluummin pelaamaan pienemmällä palkalla jonkun tietyn valmentajan alaisuuteen kuin mitä olisivat ehkä saaneet Helsingin/Espoon/Oulun rahaseuroilta. Etenkin kun Tapparalla ei ole realistisesti varaa lähteä kilpalaulantaan noiden rahaseurojen kanssa. Valmentajan on myös tärkeä saavuttaa pelaajien arvostus ja luottamus siihen, että hänen systeemillään joukkue voi menestyä. Jos tämä yhteys puuttuu ja valmentajalla ei ole auktoriteettia pelaajien silmissä, tuloksena on syöksykierre, jollaisia näkyy liigassa aina silloin tällöin (Helsingissä pariinkin otteeseen tällä vuosituhannella).
Entä mihin suuntaan SM-liigan pelityyli on kehittymässä? Tuleeko "nollatoleranssista" todellisuutta? Saako pelata "kovaa" fyysistä kiekkoa? Kuinka hyvin valmentaja osaa haistaa nämä muutokset ja sovittaa joukkueen pelityylin siten, että se hyödyntää de-facto-tuomarilinjaa mahdollisimman tehokkaasti? Osaako hän mukautua liigan muuttuessa (tai jopa ennakoida muutokset eli olla edelläkävijä) vai onko hän kaavoihinsa kangistunut?
Tai mitäpä minä näitä täällä turisen, kyllä varmaan ammattilaiset (Mikki & co) ovat jo samat jutut käyneet läpi moneen kertaan. Ja varmaan sitten siivilöineet ehdokkaat vielä palkkapyyntösihdin läpi, mitä minä en pysty tekemään. Täytyy vain luottaa hemmojen ammattitaitoon eli siihen, että haaviin jää oikeasti paras vaihtoehto. Mielellään vielä sellainen, joka voi auttaa saavuttamaan niitä 10-vuotissuunnitelman tavoitteita. Menestyksellähän se kilpaurheilussa viime kädessä mitataan, kuka on onnistunut ja kuka ei.
Kuten muuan brittiläinen sikarimies aikoinaan tokaisi, kukaan ei voi taata menestystä sodassa vaan ainoastaan ansaita sen.
Julle:
Tässä vähän juttua Dufvan menneestä kaudesta Jukureiden puikoissa:
"Alkusyksystä Dufva jo vihjaili joukkueen harjoituksissa haetuista uusista kuvioista. Tarkkaavaisimmat saattoivatkin nähdä menneen kauden sarvipäälaumassa uusia tuulia, joilla vastustajia jälleen kaadettiin.
- Aktivoitettiin valtavasti kauden aikana karvaus- ja häirintäpeliä. 1-2-2 –systeemistä vaihdettiin 1-1-3 –systeemiin riippuen vastustajasta, kentästä ja vireystilasta. Playoffs-peleissä systeemimme onnistui. Sitä suunnanmuutosnopeutta ja peliaktiivisuutta molempiin suuntiin joutui vastustaja rikkomaan, joista saimme paljon ylivoimatilanteita. Tälle kaudelle panostimme myös paljon ylivoimapeliin, jolloin tehtiinkin paljon maaleja. Erityisesti vieraspeleissä pelattiin aktiivista karvauspeliä, eikä juuri taka-askelia otettu, Dufva kertasi."
koko juttu osoitteesta:
http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=kolumnit&id=4685
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta