Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

JYP-Tappara 09.02.10 URHOtv

<< < (6/7) > >>

Ljpp:
Enpä voi yhtyä ylläoleviin purkauksiin pelistä.

Tuloksen takaa löytyy ihan kohtalainen peli, joka tosin hävittiin sitten yksilötason virheisiin. Säteri ottaa 2 maalia itselleen ja Pentikäinen-Turkulainen osansa. Niemiseltä jäi yksi 100-varma maali tekemättä. Vastustajana oli kuitenkin ehkä kevään kovin mestarisuosikki, jolla kaikenlisäksi on hyvin V-mäinen pelityyli. Haastaminen fyysisessä pelissä oli mukavaa katsottavaa ja Guollan myötä tekopaikkojakin taas syntyi. Lehterän kenttä valitettavasti näytti väsyneeltä tänään ja Saravon käyttäminen YV-viivapelissä heikensi sitä selväsit (Guollaa kuormitettiin vähemmän?).

Ei täydellistä, mutta perusainekset kyllä löytyivät. Vähemmän virheitä ja Salaatilta normaali peli, niin voitto on taas otettavissa kenestä vaan.

Limutus:
Kyllä tuo laadukkaiden puolustajien puute alkaa näkymään väkisinkin tuloksissa kohti kevättä mentäessä. En ymmärrä edelleenkään miksi edes näytille ei hankittu puolustajaa ennen siirtorajan umpeutumista, kun joukkueella päästettyjä maaleja on kuitenkin liigan kolmanneksi eniten. Viisikkopuolustamisen taakse voidaan tietysti mennä selityksissä, mutta tänään esimerkiksi Pentikäinen-Turkulainen parivaljakkoa seuratessa tuli väkisinkin mieleen, että yksilötaidoiltaan parempia pakkeja olisi varmasti ollut markkinoilla.

Strömbergin voisi huoletta laittaa katsomoon seuraamaan matseja, ja Tapparan peli ei kärsisi tästä siirrosta mitään.

juti fan:
Parhaimmillaan Tappara ei ollut. Vähän sellaista "vajaata" keskittymistä, ei menty kiekkoon tarpeeksi ahneesti. Jos oli irtokiekko ja kaksi tappara miestä yhtä lähellä kiekkoa, hetki mietittiin että kuka ottaa ja sitten kun toinen otti, oli Jyp mies jo iholla. Ihan tällaset pienet jutut kun ne vaan jatkuu, jarruttaa sitä tulosta. Tuomarit oli mitä oli, sanoinkin ennen peliä jo kaverille, että Tappara saa 8 jäähyä Jypin 3 vastaan. No, Jyp sai 4, että sikäli tuomarit oli vähän "puolueellisia" Tapparan suuntaan ;). Mutta näin nämä matsit Jyväskylässä (ja Hämeenlinnassa) aina menee, alivoimapelin onnistuminen ratkaisee paljon, jostain kummasta syystä. Villen hermo ei sitä kestänyt. Kyllä tuon tason kaverin pitäisi näyttää esimerkkiä muulle porukalle ja pysyä viileänä.
Guollaa ei peluutettu ihan niin paljoa, ei tainnut Jorin ylivoimaketjussa olla mukana. Onneksi kuitenkin mukana, ja tulee varmasti jatkossa antamaan lisää tilaa Jorille pelata omaa peliänsä. Eiköhän tässä jos pian palata kuitenkin voittojen tielle.

Wille:

--- Lainaus käyttäjältä: Limutus - Helmikuu 10, 2010, 00:01:26 ---En ymmärrä edelleenkään miksi edes näytille ei hankittu puolustajaa ennen siirtorajan umpeutumista, kun joukkueella päästettyjä maaleja on kuitenkin liigan kolmanneksi eniten.
--- Lainaus päättyy ---
Miten olis semmonen selitys, että vapaana olleiden pakkien hinta ja laatu ei ollut kohdillaan?

Viides tappio putkeen ja jokaista peliä ollaan johdettu. Tuo tilasto on kyllä aika murheellinen, sillä johtoasemassa pitää oppia pelaamaan ja vähän äkkiä. Ja kun noita romahduksia on tällä kaudella muissakin peleissä tapahtunut, niin nyt sitä mietintämyssyä päähän...

Limutus:

--- Lainaus käyttäjältä: Wille - Helmikuu 10, 2010, 11:13:52 ---
--- Lainaus käyttäjältä: Limutus - Helmikuu 10, 2010, 00:01:26 ---En ymmärrä edelleenkään miksi edes näytille ei hankittu puolustajaa ennen siirtorajan umpeutumista, kun joukkueella päästettyjä maaleja on kuitenkin liigan kolmanneksi eniten.
--- Lainaus päättyy ---
Miten olis semmonen selitys, että vapaana olleiden pakkien hinta ja laatu ei ollut kohdillaan?

--- Lainaus päättyy ---

Aika vaikea uskoa, mikäli Leimun tasoisia puolustajia löytyy sattumalta joukkueeseen ihan vain siksi, että ensin tarjotulle Ilvekselle LeKi-pelaaja ei kelvannut edes tryoutille. Ja mikäli ulkomailta olisi ollut liian kalliita pakkeja tarjolla, niin katse jälleen kohti Mestistä. Pääasia, että olisi edes yritetty vahvistaa peräpäätä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta