Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-KalPa 15.10.09

<< < (4/7) > >>

Ojasfani#8:
Mää olin pistänyt sinne Tapsu!

rocky4:
Harvinaista mutta oikeasti noin pienillä jäähyillä päässyt joukkue, KalPa tänään, ei oikeesti edes rikkonut sen enempää kun mitä jäähyjä tuli.

Tappara saa kiittää ihan Ville "200 000€/ kaudessa" Niemistä tappiostaan.

Olisko oikeasti villan paikka tälle jätkälle. Itse olisin istuttanut sen jo ekassa erässä penkille.

Ja missä oli Goren tänään? Kerran näkyi ja silloinkin ottelun toisiks paras pelaaja KalPan maalivahti vei pidemmän korren.

KalPan pelille täydet viisi tähteä, Tapparalle 3 ja puoli ilman Niemistä, Niemisen kanssa 2

baldie:
Pelko persiissä hallille, olihan viikko huilailtu ja sen myös näki. Luistin ei kulkenut ja kalpa karvasi avauksilta tilan pois. Oli kalpan huonoutta ja Säterin hyvyyttä, että taululla ei ollut rumemmat numerot. Ville yritti herätellä joukkuetta taklaamalla kaikkea, mikä liikkui(koskiko kertaakaan kiekkoon). Niemisen homma menikin sitten yli ja kostautui useina jäähyinä. Kalpan ei tarvinnu jäähyjä ottaa, kun oli Tapparaa niin paljon edellä luistelussa koko ajan. Kolmannessa erässä jonkin näköistä painetta meillä, mutta vedot jäi joko vastustajan tai omien polviin. Ei se tuomari oikeesti ollut niin surkee kuin väitetään, Tappara oli vaan niin p.....a(oranssiset lasit pois päästä.)

Stuge:
Mikä ihme siinä on, että Saarisen aikana kotipeleihin ollaan saatu kehitettyä jokin käsittämätön mailanpuristus? Toissakaudella Uraman johdolla oltiin lähellä tehdä uusi peräkkäisten kotivoittopelien ennätys, nyt sitten viime ja tällä kaudella kontataan lähes jokaista jengiä vastaan. Tosin täytyy muistaa, että Tappara on nyt viime kotipeleissään joutunut pelaamaan tappioputkessa olleita joukkueita vastaan, joka tuo aina oman mausteensa vastustajan peliin. Niin JYP, Kärpät kuin nyt KalPa:kin ovat kaikki olleet pakkovoiton tarpeessa. Ei tämä kuitenkaan mikään selitys ole, sillä tämä asetelmahan pitäisi pystyä kääntämään eduksi, sillä useinhan tappioputkessa olevan joukkueen selkäranka katkeaa helpommin jos lyödään heti aluksi luu kurkkuun. Mutta sitä Tappara ei ole todellakaan onnistunut tekemään, ei olla oltu siinä edes lähellä. Jokaisen ottelun alussa ollaan oltu totaalisen purjeessa ja unessa, peli on ollut sekaisin ja vaikka mitä. Pelaajista ainoastaan Säteri on ollut ottelun alusta lähtien hereillä. Kiitos Harrin ja Kalpan tehottoman viimeistelyn pysyttiin tänään pitkälle pelissä mukana. Pari ihan ok paikkaa saatiin toki itsekkin luotua, mutta jokin pala sieltä kieltämättä puuttui, jotta hyökkäykset oltaisiin pystytty päättämään johonkin muuhun kuin kiekonmenetykseen. Tähän on nyt valmennusjohdon löydettävä lääke kotipelien osalta.

Tuomaripeli oli taas kerran jotain aivan kauheaa katsottavaa. Yli kaksi erää piti jauhaa ennen kuin Tappara pääsi ensimmäisen kerran ylivoimalle, mikä kertoo jo paljon. Ei me nyt niin huonoja oltu, etteikö Kalpakin olisi joutunut jossain kohtaa rikkomaan ja rikkoivathan he, mutta ei. Käsi pysyi visusti alhaalla. Ja mikä ihme siinäkin on, että osalla tuomareista on jotain Nimoa vastaan kun mies täytyy jatkuvasti kiikuttaa boksiin? Pari jäähyistä saattoi olla ihan aiheestakin, mutta että neljä kaksiminuuttista.. Käsittämätöntä. Täytyy kyllä sanoa (monen edellä kirjoittaneen yllätykseksi), että mielestäni Nimo oli tänään kovalla pelipäällä. Pommeja mies jakeli vaihdosta toiseen ja sitä NHL:stä tuttua Nemoa näkyi taas pitkästä aikaa. Pääsi ansaitusti Gorenin paikalle ykköseen kolmannessa erässä, vaikkei Gorenkaan huono ollut. Hieman ehkä kävi välillä Villen kone ylikierroksilla, mutta ihmekös tuo jos tuomaritoiminta on luvalla sanoen perseestä. Enkä nyt koe tässä alentuvani Ilves-fanien tasolle, saa sitä Tapparalainenkin kritisoida seeproja.

Todellä sääli, että nyt kun kerrankin saatiin hyvin katsojia paikalle niin pelattiin sitten taas tällainen surkea peli. Ja kannustuskin oli suorastaan säälittävää, noin 10 teini-ikäistä Kalpa-fania sai halliin enemmän ääntä kuin C3 ja muut reilu 5000 katsojaa! Eiköhän viikon päästä ole taas se tuttu ja turvallinen reilu 4000 katsojaa paikalla... Noh, yhtä kaikki, lauantaina jatketaan sitten hyviä vieraspeliesityksiä ja viedään Bluesilta pisteet!

Andy:
Liikettähän Tapparalla oli hyvin, mutta jäähyt pilasivat pelin ja sekoittivat peluutuksen. Sitten vielä kruununa hyvin pelattujen alivoimien jälkeen, aivan 5-3 yvn lopussa kiekko omiin.

Kalpan joukkuepeli on erittäin hyvää ja liikettä riittää. Mutta paremmalla onnella Tappara olisi voittanut tänään. Fyysisesti Tappara jyräsi tänään Kalpan yli, jos se lohduttaa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta