Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-Jokerit 24.09.09

<< < (10/10)

Justjoo:

--- Lainaus käyttäjältä: jtv - Syyskuu 25, 2009, 07:36:26 ---Näkivätkö muut pelin tuomarilinjassa lievä vinoutumaa? Ainakin kirveslasien läpi tuntuivat tuomiot olevan vieraita suosivia, varsinkin pelin loppupuolella. Tappara ei silloin juurikaan jäähyiltä välttynyt, mutta Jokereille tunnuttiin sallivan paljonkin mailahäirintää. Ja sitten kun jäähy vihellettiin, laitettiin sinne tietysti myös tapparalainen sukeltamisesta.

Saarinenhan tilasi tuomarin pariin otteeseen juttukaveriksi Tappara-jäähyjen jälkeen (toisessa erässä Jokeri-pelaajan päästessä koukusta kuin koira veräjästä ja sen jälkeen tapparalaisen jouduttua penkille heppoisesti, toinen tilanne oli lopun tuplarangaistus).

--- Lainaus päättyy ---

Toden totta, huomasin itsekin vähän samanlaista. Ajattelin sen johtuvan vain oranssisinisistä laseistani. Esim. toisessa erässä Hentusta koukattiin tosi heppoisesti ja jäähy tuli. Ei siinä mitään, mutta narrit eivät samanlaisista saaneet yhtään jäähyä. Lopun tuplahan oli ihan pelleilyä. Ois hauska tarkastaa, ketkä kaikki olivat pelanneet tulosvedossa 5-2 ; ). Oliko se juuri Salminen, joka oli jollekin salibandykaverilleen joskus paljastanut vihaavansa Tapparaa? No himaan vaan heittelemään itku llinssissä lisää tikkoja/heittoveitsiä Tapparatauluun.

Ai niin. Jokereiden Pitkänen tais päästä pelkällä säikähdyksellä. Näytti aika pahalta kun kaveri ei liikkunut jäällä. Hyvä ettei käynyt pahemmin. Tsemppiä!!!

Koko ajan odotti pessimistisesti milloin Tapparan paletti hajoaa ja narrit menee ohi ja menojaan (Pirneksen kavennus, Tuukan 5 min...) mutta palettihan pysyi loistavasti kasassa. Hieno taistelu, kiitos. Pirneksen, Hentusen ja Saarisen lisäksi ei kyllä narreista erottunut kukaan. Tosi laimean ja haluttoman näköistä touhua. Riskmanikin ruvennut näyttämään tavalliselta kuolevaiselta, kun ei Hanlonin puolustussumppua ole edessä. Tapparan maalilla oli tänään taas se itsevarma Huippulehto. Hienoja koppeja. Kyll ainaski yhden tähden oisivat voineet antaa....

Pedemesses:

--- Lainaus käyttäjältä: jtv - Syyskuu 25, 2009, 07:36:26 ---Näkivätkö muut pelin tuomarilinjassa lievä vinoutumaa? Ainakin kirveslasien läpi tuntuivat tuomiot olevan vieraita suosivia, varsinkin pelin loppupuolella. Tappara ei silloin juurikaan jäähyiltä välttynyt, mutta Jokereille tunnuttiin sallivan paljonkin mailahäirintää. Ja sitten kun jäähy vihellettiin, laitettiin sinne tietysti myös tapparalainen sukeltamisesta.

Saarinenhan tilasi tuomarin pariin otteeseen juttukaveriksi Tappara-jäähyjen jälkeen (toisessa erässä Jokeri-pelaajan päästessä koukusta kuin koira veräjästä ja sen jälkeen tapparalaisen jouduttua penkille heppoisesti, toinen tilanne oli lopun tuplarangaistus).

--- Lainaus päättyy ---

Eipä tuossa mitään ihmeellistä ollut vuosien varrella sm-liigan pelejä seuranneille. Tuomarilinja on aina runsaasti tappiolla olevan joukkueen puolella, varsinkin 3. erässä. Uudet tuomaritkin näköjään ottaneet vanhan tutun linjan omakseen. Helpottaa viheltämistä, kun ei tarvi seurata kuin toista joukkuetta.

Betonileuka:
Erittäin hyvä ja ehjä 60 minuutin peli koko joukkueelta. Perinteiset plussat ja miinukset:

+ Tapparan koko joukkue. Erityismaininnan arvoisia ovat Goren, Lehterä, Lehto, Saravo, Nimo, Luce ja Koskinen.
+ Malkamäki yllätti positiivisesti varmalla pelillään.

- Eniten pihalla Koskela (taas kerran), Hughes ja pakeista Halme. Ströbä kiekollisesti vaisu, mutta taklasi muutaman kerran hyvin.
- Mäntylän taklaus. Hidastuksesta näkyy että päähän osuu ja kädetkin korkealla. Parin pelin huili tullee.
- Jokereista ei erottunut kukaan.
- Yleisömäärä Jokerit-peliin vaisu.

Joukkueen, ei yksilöiden, voitto!

PikkuKasi:
+ Täydellinen ja ehjä 60 minuuttinen
+ Asenne kohdillaan jokaisella, taklauksia, uhrautumista. Juuri näin!
+ Jokainen ketjukoostumus vaarallinen
+ Tunnelma kehnoon yleisömäärään nähden kelvollinen
+ Malkamäki-Ilvonen hyvässä vireessä

- Tuomarit
- Yleisömäärä, noussee kuitenkin jatkossa
- Koskela ja Halme
- Jokerit

Toivottavasti otetaan nyt putkelle jatko huomenna, jolloin on mukava lähteä Floridaa vastaan.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta