Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Liigaseurojen farmijoukkueet

<< < (3/9) > >>

Veijo:
Hienosti alkanut farmiyhteistyö Rauman ja Kouvolan välillä. Lukko antoi elokuun aikana neljä viime kaudella Lukon A:ssa pelannutta pelaajaa KooKoolle. Näistä neljästä pelaajasta Jesse Virtasen ja Jere Laaksosen piti pelata Kouvolassa jouluun saakka, kun taas hyökkääjät Joonas Kalliola ja Charles Bertrand olivat kahden viikon testissä. Kalliola lähetettiin jo reilu viikko takaperin takaisin Raumalle ja tänään tuli julkisuuteen tieto että kolme muutakin jamppaa laitettiin takaisin Lukon A:han.

Toivottavasti jatkossa yhteistyö auttaa paremmin molempia joukkueita. Toistaiseksi näytti vähän siltä minkä takia nämä yhteistyöt monesti eivät toimi. Liigaseura luulee että he voivat käytännössä heittää mitä tahansa A:n runkopelaajia hakemaan vauhtia Mestiksestä kun taas Mestiksessä odotetaan saavan juurikin niitä liigajoukkueen vitosketjun pelaajia, eli ensimmäisiä pelaajia jotka eivät mahdu SM-liigassa pelaamaan.

Tosin Rauman ja Kouvolan välillä on sen verran matkaa, ettei kovin aktiivista pelaajarulettia olekaan järkevä tehdä. Kyllä pelaajan pitää kerralla tehdä vähintään kahden-kolmen viikon visiitti Kouvolassa että siinä jotain järkeä on.

Trafan:
Aina ei ole helppoa farmijoukkueellakaan
Ei jatkuvuutta, pelaajahierarkia uusiksi jokseenkin usein, omia miehiä ei ole välttämättä edes joukkueellista, hyviä miehiä tulee, parhaat lähtee...
YLE: Moni Mestis-seura SM-liigaseuran armoilla

Trafan:
KooKoo ei jatka Lukon farmiseurana
Tiettävästi syynä farmisopi,uksen purkamiseen oli, ettei KooKoo ollut tyytyväinen pelaajien laina-ajan kestoon.
KooKoo: KooKoon ja Lukon yhteistyösopimus purettu
Sportti: Lukon ja KooKoon sopimus purettu

Trafan:
TPS:lle farmi Suomi-sarjasta
HC TPS on solminut yhteistyösopimuksen Salon Kiekkohaiden kanssa.
Yhteistyösopimus mahdollistaa muun muassa pelaajavaihdon seurojen välillä.
TPS: HC TPS yhteistyöhön Salon Kiekkohaiden kanssa

Trafan:
KalPa ja SaPKo jatkavat yhteistyötään
SM-liigassa pelaava KalPa ja Mestis-seura SaPKo jatkavat edelliseltä kaudelta tuttua yhteistyösopimustaan ainakin kauden 2011–2012 loppuun.
KalPa: Savolaiset seurat löivät jälleen kättä päälle yhteistyöstä

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta