Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Jarmo Muukkonen ja kuripito

<< < (65/68) > >>

seminologi:
Ihan kiva, että Artsi vastasi. Voisi vain opetella pistään pilkut paikoilleen ja jättään muutkin kirotusvirheet pois. Nyt hän antaa itsestään hieman sivistymättömän Kilpailutoimenjohtajan kuvan.

Torspo:
Tai sen että on melkoisessa kiireessä rustannut vastauksensa..

Luuseri:
Eikö tuossa nyt kaikkein oudointa ole kohta "hän on vain ohjannut kiekon toiseen päätyyn hiukan oman siniviivan jälkeen ja taklaus tulee takasiniviivan tuntumassa eli yli 10metriä koskettamisen jälkeen." Mitenhän Järvelä on katsonut tilanteen, kun ohjaus tapahtuu vasta keskiviivan jälkeen ja hetikohta läjähtää taklaus. No ihan sama, johan näihin sekaviin ja virheellisiin raportteihin on totuttu Muukkosen ansiosta.

seminologi:
Torspo: Vaikka Artsi sulle nopeasti vastasikin, niin turha on äijää kieliopin taitamisesta puolustella. En voisi äkkiseltään kuvitella, että esim. Aallon Tero jättäisi kiireellä kirjoitetustaan peliraportista pilkut pois. Ei nääs vie hirveästi ylimääräistä aikaa, kun niitä keskisormella suunnilleen oikeisiin kohtiin naputtelee. Vie hieman Arton uskottavuutta ainakin meikäläisen silmissä.

tapsa34:
Ei taida Artsi lukea tekstejään ellei se ole ihan virallista kamaa? Se voi olla syy moisiin virheisiin joita on kyllä paljon!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta