Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

NHL Premiere Challenge 2009 + muut harjoituspelit

<< < (21/34) > >>

Elovena:
Ei ollu. Oisit päässy ilmaseks..
Tappara oli ihan jääkiekkojoukkueen näkönen tämän päivän Tampere kamppenissa. Täysin eri meininki kuin esim. lempäälässä ifk pelissä. Nestori on kyllä yks kiltakumpale. Ilvonen myös. Jonas pelas kuin äijä ja niittas jonku Tukion seinään ja kiekko talteen. Tapparan kolmas vai mikä olikaan, ni malli kuitenkin oli oiva esimerkki Kiekosta isolla koolla. Meidän isot karjut Tillu, Luce, Korhonen ja Enska hakkas kiekon väkisin maaliin maalialueelta. Ihan kiva matsi.
Anttila ampu 150 kmh (pelissähän se ei ehdi ampua ku sen 76 kmh) ja Ilvonen 144 kmh. Tuukkakin 140.

PikkuKasi:
Toivottavasti voitetaan tänään HIFK finaalissa. Viimeiset kaksi peliä ovat olleet ilmeisesti jo huomattavasti parempia, eikä kurssin soisi taantuvan vielä tänään. Ilvonen vaikuttaisi Aamulehden jutun perusteella uhkuvan varmuutta, joten tulosta voi tulla paljonkin ensi kaudella.

Hemuli:
Kauden avaus nähty ja aavistuksen sekavat fiilikset jäi. Ensimmäinen erä jäätiin jalkoihin, sitten tapahtui jotain eikä loppupuolella ollut juurikaan hätää. Paitsi omassa päässä. Välillä oli uskomattoman vaikeaa päästä omista pois. Jään todella huonolla kunnolla saattoi olla vaikutusta tapahtumiin kun kiekko pyöri milloin mitenkin päin, mutta tuskin se ihan kaikkea selitti.

Välillä tuntui ettei ketjukavereiden päät toimineet millään samalla taajuudella. Syöttöjä ja jättöjä tuli aivan tyhjiin paikkoihin eikä omia oikein löytynyt. Kuitenkin vain reilu viikko kauden avaukseen joten kyllä jotain kytyä pitäisi jo olla. Poikkeuksena Villen aivan mahtava rystyjättö Koskelalle maalin kulmalle josta Tillu rankaisi armotta.

Muita positiivisia ilmestyksiä oli Lucenius, jolle tuntuu kasvaneen jostain munat kesän aikana. Joonas Koskinen erottui hyvässä, samoin uusi vahvistus Hughes, joka esitti hyvää suoraviivaisuutta ja loppuun asti yrittämistä. Pari jäähyä, jotka nyt oli vähän sitä ja tätä. Ilvonen, Peltonen ja Mäntylä ihan ok, joskin Tuukka meni edelleen välillä vähän selkä suorana, mutta kai se siitä. Nemokin oli hyvä kun keskittyi pelaamiseen.

Erityismaininta Mika Lehdolle. Lukon maali meni tosin ohi kusihädän osuessa samaan aikaan, mutta muuten tuntui jopa tyylikin muuttuneen kesän aikana. Rauhallista, suht matalalla pelaamista ja jotenkin näytti erilaiselle kuin aiemmin. Onkohan vaan unohtunut viime kaudet vai mikä oli. Taisi olla jopa eksynyt hallin väärän pään varustekoppiin kun vaikutti pöksyt olevan naapurin molarin tavaramerkin inkarnaatiot.

Kai voitto on aina voitto, jos ei muuta niin itseluottamuksen kannalta. Taitoa tuossa nipussa ainakin on, lihan määrä ehkä aavistuksen huolestuttaa.

Trafan:
Nordic Trophy Finland
06.08. Kärpät-HIFK 1-6 Kärpät: Rosa; HIFK: Luttinen, Petrell, Nyholm, Haataja, Töykkälä, Kankaanperä
             HIFK: IFK:n erikoispelaaminen liikaa Kärpille
             Kärpät: Lähes täysi tupa yleisöä korkkasi kauden
         Tappara-Jokerit 5-3; Tappara: Strömberg, Koskela, Lehterä, Lehterä, Lehterä; Jokerit: Kalteva, Hauhtonen, Saarinen
             Tappara: Tappara avasi kautensa Jokeri-voitolla
             Jokerit: Hauhtosen tehot eivät riittäneet voittoon Pirkkalassa
07.08. Jokerit-Lukko 2-1; Jokerit: Niemi; Lukko: Rajala, Tuomainen
             Jokerit: Lukko nipisti voiton Tikkurilassa
             Lukko: Lukko kaatoi Jokerit, lauantaina Äijänsuolla vastassa Kärpät
08.08. HIFK-TPS 0-1 rl.; TPS: Birner
             TPS: TPS voittoon kahdella nollapelillä
             HIFK: Maalipurkki pysyi kiinni Tikkurilassa
         Lukko-Kärpät 3-0; Lukko: Virtala, Laaksonen, Nurmi
             Lukko: Lukko jatkoi voittojen tiellä
             Kärpät: Maalitili jäi avaamatta
11.08. Kärpät-Tappara 5-4; Kärpät: Saarenheimo, Pekkala, Rosa, Rosa, Pekkala; Tappara: Strömberg, Koskela, Lähde, Nieminen
             Kärpät: Kärppäote ja luisteluvoima alkaa löytyä
             Tappara: Kärpät parempi maalintekokisassa
         TPS-Lukko 2-1 rl.; TPS: Laine; Lukko: Virtala
             TPS: TPS väkisin voittoon
             Lukko: TPS voittoon rankkareilla
13.08. Tappara-HIFK 1-5; Tappara: Koskela; HIFK: Ahtola, Haataja, Haataja, Wärn, Luttinen
             Tappara: Tapparalle vain vähän iloa IFK-matsista
             HIFK: IFK voittoisa Lempäälässä
         Kärpät-Jokerit 4-5 ja.; Kärpät: Saarenheimo, Rosa, Keränen, Keränen; Jokerit: Niemi, Rita, Mäki, Niemi, Kauppinen
             Kärpät: Hyvä alku, hyvä loppu, mutta mustat hetket toivat tappion
             Jokerit: Kärpät kaatui jatkoajalla
18.08. TPS-Tappara 7-3; TPS: Hattunen, Suominen, Skålberg, Skålberg, Erkinjuntti, Laine, Laine; Tappara: Ilvonen, Peltonen, Mäntylä
             TPS: TPS:n tahtiin Turussa
             Tappara: Tappara koki murskatappion Turussa
         HIFK-Lukko 0-2; HIFK: -; TPS: Cook, Nurmi
             HIFK: Lukko vei Nordic Trophyn kärkikamppailun
             Lukko: Harjoitusotteluiden härkäviikon voitokas avaus
20.08. Lukko-Tappara 3-1; Lukko: Virtala, Cook, Morrison; Tappara: Enlund
             Lukko: Lukko jatkoi voittojen tiellä
             Tappara: Tappara hävisi Raumalla
         TPS-Kärpät 4-8; TPS: Radja, Kokkala, Uusikartano, Jalo; Kärpät: Viuhkola, Viitakoski, Rosa, Koskenkorva, Viuhkola, Kuusela, Grönholm, Forrest
             TPS: TPS jäätyi pohjoistuulessa
             Kärpät: Kärpät ryöpytti TPS:ää
         HIFK-Jokerit 4-2; HIFK: Kurvinen, Nyholm, Hirschovits, Petrell; Jokerit: Rita, Pulkkinen
             HIFK: IFK sekoitti jokeripakan loppuhetkillä
             Jokerit: Lopputurnauspaikka karkasi paikallispelissä
21.08. Jokerit-TPS 3-2; Jokerit: Saarinen, Rita, Pirnes; TPS: Skålberg, Vahalahti
             Jokerit: Pirnes ratkaisi alivoimalla
             TPS: TPS ei parantanut tarpeeksi
27.08. Sijoitusottelu 5-6: Kärpät-Jokerit 5-3; Kärpät: Viitakoski, Saarenheimo, Kuusela, Viitakoski, Keränen; Jokerit: Lahti, Hentunen, Pirnes
             Kärpät: Peli paranee liigakauden lähestyessä
             Jokerit: Kärpät vei viidennen sijan
28.08. HIFK-TPS 6-2; HIFK: Wirtanen, Hirschovits, Wirtanen, Wirtanen, Ahtola, Ahtola; TPS: Hattunen, Vahalahti
             HIFK: IFK Nordicin finaaliin - TPS kaatui 6-2
             TPS: HIFK marssi TPS:n kustannuksella finaaliin
         Lukko-Tappara 1-3; Lukko: Virtala; Tappara: Strömberg, Koskela, Peltonen
             Lukko: Tappara etevämpi - Lukko pronssiotteluun
             Tappara: Tappara eteni Nordic Trophyn finaaliin
29.08. Pronssiottelu: Lukko-TPS 5-0; Lukko: McLean, Nurmi, McLean, McLean, Nevalainen; TPS: -
             Lukko: McLeanin hattutemppu upotti TPS:n
             TPS: U-käännöksen tekeminen kielletty?
         Finaali: HIFK-Tappara 0-2; HIFK: -; Tappara: Koskinen, Koskela
             HIFK: Tappara pysäytti IFK:n
             Tappara: Tappara voitti koko Nordic Trophy Finlandin!

Tappara Nordic Trophy Finlandin voittoon
60000 euron palkintopotista meni sitten vain puolet maailman turuille (ei onneksi sentään Turkuun),
eli eiköhän tästäkin turnauksesta jääty hieman saamapuolelle. Mukavaa, että Tapparan peli alkaa kulkea panosten kasvaessa.
Pronssiottelussa alkusarjan voittanut Lukko purki Tappara-tappionsa katkeruuden viattoman TPS:n niskaan.
16.6. Tappara: Suomalaisseurat pitävät välivuoden Nordic Trophysta

hardflip:
Hyvinhan siina kavi vaikka varmasti suurimman osan (ainakin HIFK kannattajista jatkiksessa) peli oli jo taputeltu ennen kuin oli edes pelattua.

HIFK oli umpisurkea ylivoimalla vaikkakin tasakentallisin selkeaa hallintaa omasikin. Tosin vaikka kiekkoa pidettiin ja siirreltiin niin eipa sielta kovinkaan montaa todella vaarallista tilannetta aikaan saatu. Kiitos Saterin, kaveria on mukava katsella ja jotenkin torjuminen naytti aika helpolta ja pakeille pitaa jakaa kiitosta kun riparit siivottiin pois natisti.

Edelleen Koskinen ja kumpparit jatkavat hyvia esityksia, Stromba ehka vahan pimennossa mutta selkeasti hyokkaavaan kolmikon yksi varma lenkki. Lucenius mun mielesta jatkaa vakuuttavia esityksia, mitahan hemmettia on kesan aikana tapahtunut, ero edellisiin kausiin on huomatattava.

Koskela on vaan aija, aivan uskomaton ohjaus maalin kulmalta ja sita sainkin todistaa n. 2.54 metrin paasta. Piti pari kertaa kelata taaksepain ja katsoa tilanne hidastuksella +).

Malkamaki oli hieman parempi kuin edellisessa pelissa ja tanaan tuntui pelaavan hieman rohkeammin ja saatiin nahda pienia vilauksia kaverilta kiekollisenakin. Aika torkeasti muutaman kerran ajeltiin nurin mutta onneksi ei mitaan vakavampaa sattunut. Turkulainen pelasi OK pelin mutta aika paljon on petrattavaa vaikkakin kaverin raamit on kylla kohdillaan. Paineen alla vahan liian hatikoityja paatoksia mutta eihan tuosta voi muuta kuin kasvaa ja siihen talla kaverilla on hyvat mahdollisuudet ja puitteet.

Tapparan AV nayttaa ihan hyvalta ja suhteellisen kadettomat laiturit pistettiin valilla hyvan paineen alle jolloin kiekkoa vain siirrettiin eika vaarallisia tilanteita HIFKn puolelta oikein saatu aikaan. Myoskin jopa naissa harjoituspeleissa AV:t pelasivat uhrautuvasti ja monta kiekkoa plokattiin laukauksesta.

Hyokkayksiin lahdoissa edelleen aika paljon ongelmia ja siihen tarvitaan nopeutta, eilenkin Nokan ryhmittama sumppu oli jo valmiina kun paastiin omista siniselle asti. Kuitenkin lyhyt syotto peli puri minusta aika hyvin HIFKn keilatolppiin jotka ovat helposti ohitettavissa pienempien ja nopeampien hyokkaajien ansiosta. Pitaa kuitenkin mainita Saravon hienot kiekon tuonnit, aarettoman rauhallista pelaamista.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta