Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?

<< < (83/220) > >>

iroj:
Sain hallitukselta vastauksia kun esitin huoleni Tapparan tilasta.
Ilmeisesti halutaan pelata liigatasolla tulevaisuudessakin ja siksi taloudenpito on tarkkaa.
Kun Tamhockey perustettiin niin yhtiötä kuulemma rasittivat aikaisemman toiminnan velat.
Siitä huolimattahan menestys tuli heti aluksi.
11 vuodelta yrityksen käyttökate on ollut 1,1 miljoonaa euroa.
Valitettavasti viime vuosina ei ole pystytty nostamaan omia junioreita hyviksi liigapelaajiksi mutta on kuulemma nostettu uusia hyviä valmentajia liigatasolle, joitakin jopa seuran sisältä.
Oy:n ja Ry:n tiivistyneellä yhteistyöllä pyritään parantamaan juniorityötä.

Minusta tarkka taloudenpito ei ole ongelma vaan se, että Rautakorven häipymisestä lähtien Tappara ei ole ollut organisaatio jolla olisi ollut edellytyksiä olla menestyvä urheiluseura. Kevään 2008 pronssikin tuli koska sillä kaudella kaikki tuntui menevän nappiin.

Unohdetaan siis hieno 10-vuotissuunnitelma ja lähdetään Jäähoville juhlimaan liigapaikan säilymistä!

67:

--- Lainaus käyttäjältä: iroj - Helmikuu 25, 2011, 17:44:29 ---Minusta tarkka taloudenpito ei ole ongelma vaan se, että Rautakorven häipymisestä lähtien Tappara ei ole ollut organisaatio jolla olisi ollut edellytyksiä olla menestyvä urheiluseura. Kevään 2008 pronssikin tuli koska sillä kaudella kaikki tuntui menevän nappiin.

--- Lainaus päättyy ---
Kevään 2007 sijoitus lopullisessa runkosarjassa 4:ksi ja kevään 2008 pronssi oli onnistuneen valmennuksen ansiota suurelta osin. Joten siinä kohdassa mentiin aika nappiin. Rosterista tuolloin on turha puhua, Saarisella oli kausillaan sellaiset palikat kädessään, että paremmin olisi pitänyt selvitä. Hirvonen nyt vaan on liian korkealla valmentamassa tällähetkellä. Enkä jaksa uskoa, että pelkkä raha on syy tähän perseilyyn.

iroj:
Minusta olennaisin syy nykyiseen ennen kaikkea urheilulliseen lamaan on huono johtaminen.
Ja tämä urheilullinen lama ajaa seuran entistä huonompaan taloudelliseen tilaan.
Jos huhtikuussa 2006 olisi käynyt toisin päin eli Rautakorpi olisi jäänyt ja Leinonen lähtenyt niin veikkaan että Tappara olisi urheilullisesti selvästi paremmassa tilassa nyt.
Mutta kun toimitusjohtajan suuri ego hallitsee Tapparan toimintaa niin nyt ollaan tässä pisteessä.

Joko Tapparan johto ei ole Rautakorven häipymisen jälkeen halunnut satsata valmennukseen tai Tapparan johdolla on niin huono maine että on vaikea saada niitä parempia valmentajia.
Uramanhan piti tulla alkujaan Tapparan A-nuorten valmentajaksi mutta sitten jostain syystä hänet "arvottiin" päävalmentajaksi.
Sitten hän onnistui mutta jostain syystä Tappara on sellainen organisaatio että hän ei halunnut jatkaa täällä.

Nyt Tappara on huonommassa tilassa kuin v.1999 osakeyhtiön aloittaessa.
Jos hallitus haluaa että Tappara rupeaa menestymään joskus tulevaisuudessa niin pitäisi ainakin vaihtaa toimitusjohtaja.

Podolski:
Millos sitä sanottiin että 10 vuoden tavotteena 3 mitalia joista 1 kultanen vai miten se meni. Mitähän helkkaria sen asian eteen on tehty?? Taidanpa lähettää vähän viestiä Mikille että voisiko herra vähän valaista mikä on seuraavien vuosien linja vai mennäänkö taas vuosi kerrallaan. Ois kiva jos Tapparassakin tehtäis vähän pitkäjänteisempää duunia. Sitä kautta saattais tulla tulostakin. Miksei voisi antaa Hirvoselle pitkän sopparin ja antaa aikaa tehä sitä omaa työtä. Myös niitä pelimerkkejä voisi antaa vähän enemmän.Olis hyvä Jos sais pidettyä joukkueen rungon kasassa vähän pitempään. Pitkäjänteisen työn tuloksista hyvä esimerkki on jalkapallon puolelta Manchester United jossa sir Alex on tehny pitkään hienoo työtä. RD on kans ollu Jypissä jo hetken aikaa ja hyvää jälkee tulee kausi kaudelta. Mulla on vähän semmonen tunne että Tappara on semmonen organisaatio että siellä tykkää vaan tietynlaiset tyypit olla. Ainoastaan nämä kirvessydämiset Mäntylät ja Saravot tänne tulee takas mutta mitenköhän on herrojen Enlund, Lehterä, Kontiola, Nurmi, Kuusela ja Mäntymaa laita?? Haluavatko he enää tulla tänne takas joskus? Olis se hienoo kun edellämainituista jotkut sanois, kuten Eric Perrin saapuessaan takasin Jyppiin, että halusivat tulla Tapparaan koska täällä on tehty asiat loistavasti ja he ovat viihtyneet täällä hyvin.

JARPPARA:
  Voisi sanoa, että me fanit kyllä tiedetään mitä halutaan, mutta vastuuihmiset tässä seurassa on pihalla meidän fanien odotuksista.
Muuta ei voi todeta kun katselee tätä touhua. Liian paljon asioita, mitkä on ja ovat olleet pitkään pielessä. Pahinta on se, että mitään kongreettista ei ole nähtävissä tilanteen korjaamiseksi. Vai pitääkö käydä kuten Ilvekselle, että mennään todella syvälle ja on pakko tehdä järkevät suunnitelmat perustuen urheilullisuuteen ja  tulevaisuuteen katsominen kovan työn kautta koko seurassa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta