Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-SaiPa 15.01.09

<< < (8/8)

Stuge:

--- Lainaus käyttäjältä: PikkuKasi - Tammikuu 16, 2009, 15:17:58 ---Ja jokaiselle joka haaveilee jäävänsä loppukaudeksi kotiin kirjoittelemaan Jälkipeleihin Tapparan katsomotoiminnasta, syvä häpeä. Ei sitä tälläisissä tilanteissa voi tehdä kuin eilen katsomossa. Istuttiin kuin kirkossa ja väkeä paikalla hädintuskin 4000. Uppoavaa laivaa ei jätetä.
--- Lainaus päättyy ---
Juuri näin. Peli oli huono, mutta niin oli kannustuskin. Yksi tämän kauden vaisuimmista esityksistä varsinkin C3:n osalta. Aika ihmeellistä, että yhden miehen "SaiPa!!" huuto kuului koko hallissa myös silloin, kun fanikatsomo yritti kannustaa omiaan. Nimenomaan yritti kannustaa, varsinaisesta kannustuksesta se oli aika kaukana. Vasta sitten Tapparan tasoitusmaali ja muutenkin ihan ok toinen erä hieman herätteli C3:sta. Sitten Saipan johtomaalin jälkeen vaivuttiinkin taas horrokseen. Onhan se tietysti niinkin, että surkeat esitykset (varsinkin kotikaukalossa) eivät yhtään lisää sitä intoa huutaa ja kannustaa, mutta totta on sekin, että tällaisilla hetkillä joukkue kaipaa eniten tukea faneiltaan. Moni on jo varsin aikaisessa vaiheessa julistanut tämän kauden menetetyksi, mikä on aika erikoista touhua. Jos kerran faneja ollaan, niin ollaan sitten kunnolla hengessä mukana niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Monet ovat myös protestoineet joskus aikasemmin sitä, miksi yleisö (etenkin C3) syttyy vasta sitten kun Tappara saa pari maalia aikaiseksi ja muutenkin esitys hipoo lähes täydellisyyttä. Noh, tällä kaudella varsin moni on näyttänyt itse sortuvan kritisoimaansa "paheeseen" ja vieläpä kärjistettynä versiona eli pelien kokonaan väliin jättämiseen.

En väitä, että tällä joukkueella viimekautinen pronssi tultaisiin toistamaan, mutten myöskään usko näkeväni Tapparaa playouteissa. En usko myöskään siihen, että yksikään joukkue putoaisi tällä kaudella Mestikseen, liigalisenssiin ei ole ilman ihmeitä millään Mestis-porukalla varaa ja muutenkin tasoero on varsin suuri. Sääleihin Tapparalla on vielä täydet mahdollisuudet. Jos otetaan esimerkiksi huominen liigakierros, niin kaikilla Tapparan kanssa samoista sijoista kamppailevilla joukkueilla on ennakkoon vaikeampi vastus, paitsi Tapparalla. Ennakointi on tietysti aina ennakointia ja veikkaukset otteluiden tuloksista saattavat heittää vaikka kuinka pahasti häränpyllyä, mutta voittamalla oman(t) ottelunsa mahdollisuudet säilyvät. Edellä olevaan Pelicansiin ja samalla myös viimeiseen playoff-paikkaan on matkaa vaivainen yksi piste. Tiedän, että Tappara on pelannut enemmän otteluita ja että se tulee vaikuttamaan tilanteeseen myöhemmin, mutta se hyvä puoli siinä on, että lepopäiviä tulee loppukaudella olemaan enemmän. Ja kun ajattelee näitä meidän V. Niemisiä ja muita tällaisia tapauksia, niin rennompi sarjaohjelma ei ole lainkaan pahitteeksi.

Tälle joukkueelle loistava saavutus loppukauden osalta olisi juurikin tuo pääsy sääläreihin. Ennen kautta tällainen tavoite ei olisi ollut mistään kotoisin, sillä kyllä tälläkin joukkueellakin pitäisi keikkua sarjataulukossa korkeammalla kuin sijalla 11. Ilman muuta tämä kuluva kausi on ollut suuri pettymys, ei sitä voi kiistää. Mutta tämän kauden ns. virallinen tavoite eli pääsy kuuden joukkoon on kyllä hivenen epärealistinen (helppo sanoa näin jälkeenpäin...). Hyökkäys on ainakin paperilla kova, mutta puolustus ei ole ollenkaan samalla tasolla. Samaa voi sanoa valmennuksesta; täysi keltanokka häärii päävalmentajana ja annetut pelimerkit ensimmäiselle kaudelle eivät ole olleet kovinkaan tasokkaita/vastanneet odotuksia. Onhan siellä helmiäkin tietysti; Lehterä, Enlund, Niemiset, Koskela, Ojanen jne... Kuitenkin moni asia on siis ennen kautta ollut jo vähän viturallaan ja moni asia on kauden aikanakin mennyt vituralleen, mutta joku viisas jo totesikin että vääjämättä se urheilullistikin heikompi kausi tulee joka joukkueelle vastaan. Joillekin useammin, joillekin harvemmin, mutta paljon nautinnollisempaa tämä Mansekiekkoilun seuraaminen olisi kun ajattelelisi asioita mahdollisuuksien kannalta, ei epäonnistumisten. Purnaukseen on tottakai tällä kaudella ollutkin aihetta, mutta vuoden vaihduttua toivottavasti avattiin uusi sivu ainakin Tapparan osalta. Menneisyys on menneisyyttä ja siihen ei voi vaikuttaa, mutta tulevaisuuteen voi. Siksi kannattaakin jokaisesta kirvesrinnan tekemästä maalista ottaa kaikki ilo irti ja nauttia silloin kun siihen on tilaisuus. Tämä kausi mennään nyt näin mollivoittoisesti, mutta uusia kausia on vielä paljon edessä, eikä tätäkään kautta vielä ole täysin menetty.  ;)

Jos nyt jotain aiheeseen liittyvääkin tähän laittaisin, niin tuomarityöskentely oli (jälleen) aivan käsittämätöntä. Ainakin 5-6 SaiPa-jäähyä jäi viheltämättä. Pelistä mieleen jäi myös Harmerin kolme perättäistä purkuyritystä (jollain alivoimalla) joista vasta viimeinen onnistui aiempien napsahdettua SaiPa-pelaajan lapaan. Kyseinen tilanne herätti jo yleisössäkin hilpeyttä ja jokusen vihaisen "Harmer"-huudon kunnes lopulta purku onnistui ja yleisö pääsi piinasta.

Wille:

--- Lainaus käyttäjältä: Stuge - Tammikuu 16, 2009, 17:00:20 ---Pelistä mieleen jäi myös Harmerin kolme perättäistä purkuyritystä (jollain alivoimalla) joista vasta viimeinen onnistui aiempien napsahdettua SaiPa-pelaajan lapaan. Kyseinen tilanne herätti jo yleisössäkin hilpeyttä ja jokusen vihaisen "Harmer"-huudon kunnes lopulta purku onnistui ja yleisö pääsi piinasta.

--- Lainaus päättyy ---
Ettei vaan olis ollu Atte, Niko, Niko se yrittäneiden putki. Sellanen ainakin nähtiin, jossa Nikon toinen onnistui menemään päätyyn asti.

Kahvara:

--- Lainaus käyttäjältä: Stuge - Tammikuu 16, 2009, 17:00:20 ---Monet ovat myös protestoineet joskus aikasemmin sitä, miksi yleisö (etenkin C3) syttyy vasta sitten kun Tappara saa pari maalia aikaiseksi ja muutenkin esitys hipoo lähes täydellisyyttä. Noh, tällä kaudella varsin moni on näyttänyt itse sortuvan kritisoimaansa "paheeseen" ja vieläpä kärjistettynä versiona eli pelien kokonaan väliin jättämiseen.

--- Lainaus päättyy ---
Itse olen kuulunut näihin jotka kritisoivat ja jätin jopa SaiPa pelin väliin (siksi itseä otti hieman tuo silmiin), pelin väliin jäänti ei ollut itselläni kiinni siitä ettei olisi kiinnostanut vaan oli vain niin kiire ettei peliin pysty tulemaan.
Uskon ettei suuriosa todellisista faneista ole joukuettaan jättänyt, vaan ei vain pääse kaikkiin otteluihin jostain syystä. Kannustus pitäisi olla hyvää, mutta kuten täälläkin on useaan otteeseen todettu, ei keskellä viikkoa vain yksinkertaisesti riitä voimat töiden/opiskelun jälkeen ja siksi kannustus on paljon parempaa esimerkiksi viikonloppuna pelattavissa otteluissa.

C3:n vaisu tunnelma voi johtua siitä, ettei katsomossa ole kovin montaa sellaista henkilöä jolla olisi tarpeeksi kuuluva ääni ja auktoriteetti toimia capona koko katsomolle, tai edes osalle katsomoa.

Pahoittelut että meni pahasti ohitse aiheen.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta