Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-HIFK 13.11.08

<< < (5/6) > >>

Ljpp:
Pakkeja on helppo osoittaa yksilötasolla sormella, mutta kyllä viisikkopelissä kokonaisuutenakin vähän hemmetisti vikaa, eli todellakin myös hyökkääjillä on osansa tässä sopassa. Keskialue vuotaa kuin seula ja omassa päässä vastustaja löytää vapaita miehiä milloin miltäkin tontilta.

Niemistä on jo paljon parjattu, mutta jatketaan nyt vielä hiukan lisää. Itseäni sapetti erityisesti aivan kamala syöttö Korhoselle omassa kulmassa - hidas liru Korhosen selän taakse, samaan aikaan kun kaksi HIFK pelaajaa oli tulossa karvaamaan/taklaamaan Korhosta - syötön vastaanotto ja siten selän kääntö taklaajille olisi ollut lähinnä itsemurhaa. Muutama sekunti myöhemmin kiekko kaivettiin jälleen Tapparan maalista.

Greg Jacina ei ole vielä tilityksissä juuri näkynyt, joten haukutaan nyt sekin - kerrassaan surkea esitys. Ainakin yksi maali meni Jacinan piikkiin kun seisoi Luttisen vieressä puolustusalueen keskellä tumput suorana eikä tehnyt mitään laukausta estääkseen. Liike oli surkeaa ja luistelu todella erikoisen näköistä nilkuttamista. Minkään sortin pelikovuutta tämä kaveri ei SM-Liigassa pysty tuomaan. 1. erän viimeinen vaihto oli sen näköinen että Gregille olisi kelvannut tappelun kautta suihkuun meno, mutta juuri sillä hetkellä HIFK:lta puuttui uhoajat kentältä. Tämänpäiväisen perusteella on todella pitkä matka siihen että Jacinasta on joukkueelle apuja.

Number7:
Aivan klassista Tapparaa. Kuulostaako tämä asetelma teistä tutulta viime vuosilta; vastustajalla useampi runkopelaaja saikulla ja peluutetaan useita junnuja(noh, tästä matsista en ihan varma mutta kuitenkin), veska(mahdollisesti) on surkea, vastustaja hävinnyt x määrän otteluita putkeen umpisurkealla pelillä ja vielä Tappara selkeä ennakkosuosikki otteluun. Joka kerta sama lopputulos, oli mikä joukkue tahansa vastassa.....Ilves, Kalpa, Saipa, Jyp(ennen vanhaan..), Hifk.........Ei yllättänyt häviö mitenkään. 7 maalia omiin. Kotona. Hyvin vedetty. Meidän 1. hyökkäyskentällinen ei saa pisteen pistettä 12 maalin matsissa. Oliko edes lähelläkään ? Vaikka nyt tulee taas aika karua tekstiä, niin kyllä "sarjajumbon" tullessa vajaamiehisenä kotiluolaan pitää homma hoitaa kotiin. Tai edes yrittää. Hävetkää nyt edes vähän.....Mitä Jorille/Enskalle on tehty ? "Menestys" jo hieman kihahtanut hattuun ? Grönvall/Miska......miksi meille ei oteta vaikka mestiksestä uusia pakkeja kehiin ? Tai edes omia junnuja ? Ei voi huonommin mennä. Janne on ilmeisesti selkeä ykkössentteri tällä hetkellä. Hyvin ilmeisesti pelasi. Mutta on se surullista että vaivaista 40v. - konkariin joudutaan turvautumaan, kun "Sm-liigan paras(parhaita)" hyökkäys vaeltelee varjojen mailla. Enkä puhu siis nyt ainoastaan tästä ottelusta. Nyt olisi pikkuhiljaa aika ruveta heräämään siihen faktaan, että jos töitä ei tosissaan ruveta tekemään, niin jopa sarjakarsinnat eivät ole poissuljettu vaihtoehto. Leinosella on onneksi pari pakkia jo kiikarissa, jolla tosiaan tuollainen 4 sm-liigapuolustajan vaje täytetään. Helppo homma näin marraskuussa. Ei löydy paljon positiivista sanottavaa juuri nyt. Toivotaan että kurssi saadaan käännettyä myötävirtaan piakkoin.

outsider6:
 
>:( >:( >:( >:( :o :o >:( >:(

Ei hemmetissä, eikö nyt jo hälytyskellot soi Tapparan hallituksen/johtokunnan keskuudessa. Onhan kuitenkin kysymys yhdestä liigahistoriamme menestyksekkäimmästä joukkueesta. Miten alas sen annetaan vajota M Leinosen ja M Saarisen johdolla. Nukutaanko siellä ruususen unta, ja havaitaan vasta keväällä, että putoamiskarsinnoissa ollaan. (nykypelillä on todellinen vaara myös hävitä nämä karsinnat, senverran kovia ja innokkaita ovat nuo Mestiksen kärkiporukat).

Olen ollut uskollinen Tapparan kannattaja ja fani jo 60-luvulta asti, ja ollut tyytyväinen seuran toimintaan ja ryhdikkyyteen näihin aikoihin asti, vaikka vaikeita aikoja on ollut ennenkin. Voittopuolisesti kuitenkin hyviä ja juhlaviakin hetkiä, kuten kaikki muistamme

Nyt kuitenkin on homma mennyt sellaiseksi, että jonkun pitäisi "tehrä jotakin". Jo kesällä oli nähtävissä, ett M Leinonen ei ole ajan tasalla joukkuetta rakentaessaan ( etenkin puolustuksen heikkous oli selvä tosiasia).Kokemattoman Saarisen palkkaaminen päävalmentajaksi oli selvä virhe, josta vastuun kantaa suoraan herra toimitusjohtaja.

Onko todella niin, että maineikkaan seuran taustajoukot antavat homman jatkua näin, ilman mitään toimenpiteitä.
Viimeaikaiset pelaajasiirrotkin ovat olleet niin naurettavia, että luulisi jonkun "ulkopuolisen" vastuutahon jo puuttuvan asiaan, ja esittävän kysymyksen onko herra toimitusjohtaja todella ajan tasalla ja onko päävalmentaja pätevä.

Trafan:
Tapparan kannattaminen käy välillä työstä
Tapparan voittoputkesta on aikaa jo ikuisuus, on syksy, pimeää ja tietysti: sataakin saakeli.
viides peräkkäinen kotitappio lyö mielet mataliksi, niin joukkueessa kuin katsomossakin.
Ainakin katsomossa alkaa olla aika ottaa tilanteeseen filosofinen kanta:
Jos koko ajan olisi tasaista ja harmaata, ei mikään tuntisi oikein miltään.
Kun käydään välillä laaksossa, huipulle pääseminen tuntuu sitten sitäkin makeammalta.
Ja huipullehan täältä vielä noustaan.
Niin ja hei: Jannella oli kolmen tehopisteen ilta!

Otteluraportit:
Tappara: Tapparalle jo viides peräkkäinen kotitappio
HIFK: Tappara jäi IFK:n jalkoihin
Kiekko.fi: Otteluraportti: Tappara–HIFK 5–7
Jatkoaika: Tappavaa tehokkuutta Tampereella
STT: HIFK kaatoi maali-iloittelussa Tapparan
AL: HIFK vei voiton maalikarkelossa, katso maalikooste
YLE: HIFK-luotsi Kari Jalonen: Olemme saaneet huippupelaajan
HS: HIFK:n Batesin ketju murjoi sekavan Tapparan
Sportti: HIFK löi Tapparan huikeassa ottelussa

Illan kiekkokierros:
Kiekko.fi: SaiPa hyydytti HPK:n, Bates pyöritti Tapparaa
YLE: SaiPa yllätti HPK:n, HIFK kaatoi Tapparan
YLE: Jääkiekon SM-liigatilastot - Ojanen lähestyy Javanaista
MTV3: Bates HIFK:n sankari - JYP syvensi Pietilän ahdinkoa
Sportti: JYP ja Blues karkaamassa

Kuvia:
Tappara: Valokuvia

Eläviä kuvia:
Nelonen: Kaikki maalit
AL/Otteluvideot: 13.11. Tappara-HIFK 5-7 (ei 6-7, kuten AL väittää)
MTV3 nettitv: SM-liigakierros 13.11.
YLE: Janne Ojasen mietteet

Edit: Kiitos Taskuraketille Janne-linkistä ja Aamulehden oikolukemisesta.

Haukilahti:

--- Lainaus käyttäjältä: Ljpp - Marraskuu 13, 2008, 23:06:41 ---Greg Jacina ei ole vielä tilityksissä juuri näkynyt, joten haukutaan nyt sekin - kerrassaan surkea esitys. Ainakin yksi maali meni Jacinan piikkiin kun seisoi Luttisen vieressä puolustusalueen keskellä tumput suorana eikä tehnyt mitään laukausta estääkseen. Liike oli surkeaa ja luistelu todella erikoisen näköistä nilkuttamista. Minkään sortin pelikovuutta tämä kaveri ei SM-Liigassa pysty tuomaan. 1. erän viimeinen vaihto oli sen näköinen että Gregille olisi kelvannut tappelun kautta suihkuun meno, mutta juuri sillä hetkellä HIFK:lta puuttui uhoajat kentältä. Tämänpäiväisen perusteella on todella pitkä matka siihen että Jacinasta on joukkueelle apuja.

--- Lainaus päättyy ---

No olihan siellä ainakin Kankaanperä paikalla ja näytti siltä, että olis lähtenyt heti mukaan, mutta Greg tais olla lopulta se joka tilanteessa perääntyi.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta