Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Onko Tapparan pelaajapolitiikassa järkeä?

<< < (6/10) > >>

Number7:
Viisaita sanoja Zanahorialta. Ei se tässä pakkitilanteessa ole niin yksinkertaista ja helppoa päättää että nyt potkitaan kaikki pellolle ja otetaan pelkkiä junnuja/mestiskavereita tilalle. Jälkikäteen on aina helppo sanoa joka asiaan se "oikea" puoli. Kuka esimerkiksi olisi olettanut Halmeen/Korhosen pelaavan nykyisellä tasollaan ? En minä ainakaan. Ja vaikka se omaakin päätä "kivistää", niin tietyllä tapaa ymmärtää seurajohdon halun turvata enemmin vanhoihin sarjajyriin junnujen/toivotaan toivotaan vahvistuksia. Eli jos omia fiiliksiä ennen kautta mietitään, pidin kaikkien neljän jatkosoppareita/hankintoja aivan turhina (Miska, Grönvall, Halme, Korhonen). Kaksi on kuitenkin onnistunut ennakko-odotuksiin nähden todella hyvin, ja kaksi ollut omien odotusten tasoisia floppeja. Joten ei se nyt niin huonosti ole loppupeleissä. Sitä vaan itsekin tulee helposti muistettua ne virheet, eikä niitä onnistummisia. Ei niitä pakkeja, varsinkaan suomalaisia, ole vaan tällä hetkellä tarjolla. Siltikin kaiken tämän kirjoituksen jälkeenkin, olen sitä mieltä että Grönvallin jatkosopimus sekä Kangasniemen hankinta olivat käsittämättömiä jo ennen kauden alkua, ja että junnuille olisi pitänyt antaa enemmän vastuuta kauden alusta lähtien. Tapparalla ei kuitenkaan jatkossakaan ole varaa ostaa koko pakistoa uusiksi, joten omista junnuista olisi saatava koulittua pelikelpoisia miehiä jatkossakin, ja antaa heille rohkeasti vastuuta. Eihän kukaan täysijärkinen jääkiekon seuraaja peluuttaisi esim. Grönvallia ylivoimassa (eihän?). Pelaajapolitiikka on Tapparassa ollut mielestäni ihan ok suurimmalti osin. Tällä kaudella hyökkäys oli lähtökohtaisesti todella hyvällä mallilla, puolustus sen sijaan oli koottu huonosti kuten moni täälläkin on jo todennut. Kun mietitään hankintoja ja rahamääriä, mitä esimerkiksi HIFK, Blues sekä Jokerit käyttää pelaajiinsa vuosittain, ja vertaa niitä onnistumisia sitten tähän meidän jengiin, niin hyvällä omalla tunnolla voi kyllä sanoa, että ei täällä niin huonosti noita asioita ole hoidettu. Välillä menee(osuu) paremmin ja välillä huonommin, mutta niin se on kaikilla muillakin.

Tsemppari:

--- Lainaus käyttäjältä: Zanahoria - Marraskuu 28, 2008, 08:43:50 ---
Parempaa ei ollut saatavilla kesällä, kyllä. Mutta millainen pelimies pitää olla että on paperilla parempi kuin 55 ja 33? Resurssit huomioon ottaen, vaihtoehtoina olisivat olleet todennäköisesti joku ECHL-nikkari "Justin Case" ja kasa Mestistason pakkeja - eli siis sika säkissä-ratkaisuja. Itse ainakaan en edes tässä vaiheessa - vaikka se on niin helppoa - rupea jälkiviisastelemaan näiden sopimusten järkevyydellä. Molemmat ovat sentään pelanneet maajoukkuetasolla. OK, ura on laskusuunnassa ja pahasti.

--- Lainaus päättyy ---

55:n jatkosoppari ei ainakaan minua isommin yllättänyt kaikesta huolimatta. Vaakakupissa painaa sekin että Ruotsin kausien jälkeen mies tuli uskollisesti takaisin Tapparaan vaikka olisi varmaan jokaisen liigajoukkueen toimitusjohtaja toivottanut miehelle tervetuloa. Viime kaudella jostakin tuli ne 17 pinnaa kuitenkin laskusuuntaisella uralla vaikka Rete ei mikään Rafalski olekaan. Se tietty harmittaa katsomossa kun näkee että ikä painaa kovasti jo ja vastustajien yli kymmenen vuotta nuoremmat hyökkääjät meinaavat olla liian pahoja pideltäviä jo. Mutta Saarinen katsoo peli kerrallaan tästä eteenpäinkin että kuinka hyvin pysyy nuorempien mukana. Jäähyjä saisi vähentää.

Mutta sitten 33:n hankinta. Väität että parempaa ei ollut saatavilla? Kyllä saatavilla oli esimerkiksi Tommi Kovanen joka meni Lukkoon. Voi tietysti olla että asiaan vaikutti se että Lukkoa valmentaa Rale ja meillä on vaan tää köyhempi versio Ralesta.

Zanahoria:

--- Lainaus käyttäjältä: Tsemppari - Marraskuu 28, 2008, 10:24:02 ---Mutta sitten 33:n hankinta. Väität että parempaa ei ollut saatavilla?

--- Lainaus päättyy ---

En erityisesti väitä vaan peesasin edellistä kirjoittajaa. En todellakaan ole selvillä ketä on ollut saatavilla ja ketä ei. Yleiskuva tilanteesta kuitenkin on se, että ei niitä hurjia pakkihankintoja ole kukaan muukaan liigassa juuri tehnyt. Väitän, että mikäli selkeästi Miskaa parempia ja sopivan hintaisia pelaajia, jotka olisivat valmiit tulemaan Tapparaan, olisi ollut edes muutama tarjolla, olisi pakistossa nyt sellaisia. Eikä todellakaan olisi tarvinnut mitään Teplitskyjä edes testailla...

Torspo:
En halua puolustella Grönvallia ja Kangasniemeä ollenkaan, he ovat lokansa ansainneet. Mutta haluan tällä kertaa puolustella vähän Leinosen Mikkiä. Tapparan puolustus näytti kauden alussa tältä:

Charlie Cook
Jussi Halme
Miska Kangasniemi
Lasse Korhonen
Janne Grönvall
Harri Ilvonen
Atte Pentikäinen

Miltä puolustus näyttäisi jos tuosta otettaisiin Rete ja Miska pois? Tilalle voisi laittaa vaikka Turkulaisen ja Malkamäen. Kyllä me täällä oltaisiin parjattu ennen kauden alkua joukkueen rakentelua entistä enemmän jos niin olisi ollut. Kyllä se niin vaan on että joukkue tarvitsee myös niitä kokeneita pelaajia rosteriinsa.

Suuria pettymyksiä kyllä nämä kokeneet herrat ovat olleet.

Jasu:

--- Lainaus käyttäjältä: Torspo - Marraskuu 28, 2008, 11:07:15 ---En halua puolustella Grönvallia ja Kangasniemeä ollenkaan, he ovat lokansa ansainneet. Mutta haluan tällä kertaa puolustella vähän Leinosen Mikkiä. Tapparan puolustus näytti kauden alussa tältä:

Charlie Cook
Jussi Halme
Miska Kangasniemi
Lasse Korhonen
Janne Grönvall
Harri Ilvonen
Atte Pentikäinen

Miltä puolustus näyttäisi jos tuosta otettaisiin Rete ja Miska pois? Tilalle voisi laittaa vaikka Turkulaisen ja Malkamäen. Kyllä me täällä oltaisiin parjattu ennen kauden alkua joukkueen rakentelua entistä enemmän jos niin olisi ollut. Kyllä se niin vaan on että joukkue tarvitsee myös niitä kokeneita pelaajia rosteriinsa.

Suuria pettymyksiä kyllä nämä kokeneet herrat ovat olleet.

--- Lainaus päättyy ---

Niimpä ja kun ei niitä miljooniakaan ole joukkueen rakentamiseen vaikka osa ihmistä taitaa niin luulla. Tällä porukalla ollaan sijoilla 7-10 ja sääliplayoffeista jatkoon

Mode-edit:
Sioilla ja sijoilla olemisessa on pieni vivahde-ero.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta