Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tapparan nettisivut totaalisen jökkelissä

<< < (2/4) > >>

DON:
Juttua on historiasta mukavasti, siitä ei olekaan kyse. Sivujen kun mielestäni pitäisi toimia ajankohtaisten asioiden forumina/ tulevaisuudesta kertovana forumina keskustelupalstoineen ja uutisineen. Niitä ei pääsivulla näy ja kuten jo kerroinkin, aiempi kommenttini oli tarkalleen sen hetkisen tilanteen mukaan. En tosin näe asioiden paljonkaan muuttuneen.

ajl:
Tapparan viralliset sivut ovat mielestäni pääosin aivan hyvät. Asiaa löytyy joka lähtöön, hieno historia-osuus, tilastoihmisille löytyy lähes kaikki mahdollinen, pelaajaesittelyt ihan hienot ja otteluraporttit ja -ennakot ovat aina hienoa luettavaa.

Toki arvosteltavaakin löytyy, FanCenterin häviämisen myötä FanClub osio on kuihtunut melko mitäänsanomattomaksi. Ainoa asia mikä minua häiritsee enemmän on se, ettei sivuilta löydy linkkiä tänne jälkipeleihin. Mikähän on syy? Jatkoaikaan linkki löytyy, muttei tänne joukkueen omien fanien keskustelupalstalle. En keksi muuta syytä kuin sen, etteivät päättäjät halua samaistua meihin tavallisiin rivikannattajiin, että he häpeävät meitä, ihmeellistä!

DON:
Onneksi on Jatkoajan sivusto, sillä Tapparan nettisivut ovat jälleen jökkelissä eikä harjoituspelien menestyksistä ole mitää raporttia. Käsittämätöntä! Kokoonpanojakaan ei ole esitelty mikä tuntuu erittäin oudolta, sillä muuan ilvesjunnu muun muassa näyttää kentällisissä esiintyneen - toisin kuin esimerkiksi Enlund.

Onko kellään sepällä täällä tietoa ollaanko Tapparan enttisivut ajamassa kokonaan alas vai alkavatko ne toimia tietolähteenä taas joskus?

axe:

--- Lainaus käyttäjältä: DON - Elokuu 12, 2006, 10:31:49 ---Onneksi on Jatkoajan sivusto, sillä Tapparan nettisivut ovat jälleen jökkelissä eikä harjoituspelien menestyksistä ole mitää raporttia. Käsittämätöntä! Kokoonpanojakaan ei ole esitelty mikä tuntuu erittäin oudolta, sillä muuan ilvesjunnu muun muassa näyttää kentällisissä esiintyneen - toisin kuin esimerkiksi Enlund.

Onko kellään sepällä täällä tietoa ollaanko Tapparan enttisivut ajamassa kokonaan alas vai alkavatko ne toimia tietolähteenä taas joskus?

--- Lainaus päättyy ---

Onko sulla varmasti oikeas sivu? Kokeilisit www.tappara.fi niin löytyy otteluraporttia sun muuta.

Patu:
Minua ei haittaisi vaikka kyseiseltä heebolta menisi jälkipelisivustokin totaalisen jökkeliin.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta