Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Pohjoismainen liiga

<< < (7/16) > >>

Kolme Seppää:
Pohjoismainen liiga on ideana hyvä, mutta nyt esitetty tynkämalli ei saa ääntäni.

Ensinnäkin Tappara olisi tuossa mallissa lisäksi häviäjänä, koska sillä ei enää olisi paikallisvastusta lisäämässä mielenkiintoa. Piti siitä tai ei - Ilves on Tapparalle tärkeä tekijä, vaikka se kilpaileekin mainostajista ja yleisöstä samalla markkina-alueella. En usko, että kovinkaan moni sponsori tai Ilveksen kannattaja yhtäkkiä hyppäisi Tapparan kelkkaan vain siitä syystä, että se pelaa Pohjolan liigaa SM-liigan sijaan. Helsinkiläisseurathan varmasti ovat edellyttäneet kummankin mukanaoloa, koska tietävät kirkonkylän sisäisten jännitteiden tuovan merkittävän lisäarvon sekä viihde- että talousmielessä. Paikallisvastustajan olemassaolo on kilpailullinen menestystekijä urheiluviihteessä.

Toinen huomioitava asia on suhteellinen asema kilpailijoihin nähden. Nythän Tappara on oman liigansa ylempää keskikastia ja asema on kohtuullisen turvallinen. Kaavaillussa joukossa edustaisimme kuitenkin pikkuseuraa, jos otetaan huomioon nykyiset budjetit. Ruotsalaisilla kilpailijoilla on lisäksi edelleen etunaan suomalaisiin nähden palkkojen edullisempi verotus (rahastointimahdollisuus) ja näin on oletettavasti vastakin. Mikä siis estää meitä ajautumasta tuon sarjan "saipaksi", koska kulut kasvavat ja yhteisten TV- ja sponsorirahojen jälkeen pitäisi vielä pystyä roimasti kasvattamaan itse hankittuja tulojakin pystyäksemme kilpailemaan lukumääräisesti kasvanutta suurseurojen joukkoa vastaan. Liigan jumbo ja heittopussi ei kiinnosta hc-fanien lisäksi ketään, vaikka sarjan yleinen taso olisikin hyvä. Ihmettelen, miten TPS kuvittelee pystyvänsä tähän, kun se ei Saku Koivullakaan saanut houkuteltua kuin muutaman ylimääräisen silmäparin halliin ja on lisäksi taloudellisessa kurimuksessa jo keskinkertaisen joukkueenkin vaatimien satsausten vuoksi. Ehkäpä sen intressit ovatkin siinä, että TV-sopimussummalla se saisi kuitattua velkansa pois ja sen jälkeen voisi yrittää nousua pois liigan alakastista?

Kolmas tekijä on näkyvyys. Uskoisin, että Pohjolan liiga hyppäisi jollekin maksulliselle kanavalle, koska kansallisilla televisioyhtiöillä ei ole kykyä maksaa sellaista sopimusta, mitä liigan käynnistys edellyttäisi, eikä niillä välttämättä olisi edes suuria intressejä tähän. Tämähän ei välttämättä ole Canal+, koska se kerran jo uhannut sopimusrikkomuksella liigoja, jos niistä häipyy seuroja pois kesken nykyisen sopimuskauden. Lisäksi sen tilauskanta ei ole Suomessa samaa luokkaa kuin Ruotsissa, joten tuskin se ainakaan nykyisen Elitserien- ja SM-liigasopimuksen summaa uudelle liigalle olisi tyrkyttämässä (ja olisivatko ruotsalaisseurat edes halukkaita antamaan suomalaisille osan omasta merkittävästi suuremmasta kakustaan). Riskinä onkin, että jäljelle jäävät kansalliset liigat nauttisivat edelleen kattavammasta TV-näkyvyydestä ja hiljalleen näivettäisivät laajemman kiinnostuksen saavuttamisen jo alkumetreillä.

Itsekin näen lisäksi mielummin vaikka heikkotasoisempiakin otteluita sellaisilta pelaajilta, jotka tunnen ja joiden uran kehittymistä olen voinut seurata junioreista alkaen. Nordic Trophy on ainakin itselleni ollut hyvin yhdentekevä koitos (oikeastaan ensimmäisten pelien jälkeen on vain odottanut koko jutun loppumista) ja ruotsalaisseurat eivät yksinkertaisesti ole kiinnostaneet muutoin kuin siinä mielessä, että miten suomalaiset niiden paidassa ovat onnistuneet. Kyllä kauan saa virrata vettä Tammerkoskessa, että voisin sanoa esim. Frölunda-ottelun kiinnostavan enemmän kuin pelin Ilvestä, Bluesia, Lukkoa tai HPK:ta vastaan.

Rafael:

--- Lainaus käyttäjältä: Kolme Seppää - Elokuu 28, 2008, 17:04:57 ---Piti siitä tai ei - Ilves on Tapparalle tärkeä tekijä, vaikka se kilpaileekin mainostajista ja yleisöstä samalla markkina-alueella.
--- Lainaus päättyy ---

Missä mielessä Ilves on tärkeä? Siinäkö, että ehkä pari kolme kertaa vuodessa saadaan halliin enemmän jengiä? Onhan paikallismatsit ihan kivoja, mutta tällä hetkellä eivät millään tapaa korvaamattomia. Etenkin kun nykyään on tapana taputella naapuria selkään ja kehua toista milloin mistäkin. Eihän Tapparalla ja ilveksellä ole nykyään enää oikein mitään intohimoa herättävää mittelöä.

Minulle on aivan se ja sama pelataanko paikallisotteluja enää ollenkaan.

Kolme Seppää:

--- Lainaus käyttäjältä: Rafael - Elokuu 28, 2008, 17:20:04 ---Missä mielessä Ilves on tärkeä? 

--- Lainaus päättyy ---

Vastakkainasettelu lisää merkittävästi yleistä mielenkiintoa ja se tuo myös näkyvyyttä lajille Tapparan keskeisellä markkina-alueella. Pari tuhatta lisälippua johonkin paikallisotteluun ei ole keskeinen pointti, vaikka niilläkin lisärahoilla todennäköisesti maksetaan yhden pelaajan palkka.

Siitä olen samaa mieltä, että tunnetaso paikallispeleissä on laskenut hiljalleen liian alhaiseksi, eikä enää voida puhua mistään legendaarisesta taisteluparista. Ennenhän näitä pelejä odotti jo monta viikkoa etukäteen ja koulun pihallan painittiin joukolla vääräuskoisia vastaan. Millä tuon vanhan vihan saisi leimahtamaan uudelleen? Nyrkkihippailun tuomiin pelikieltoihin ei kummallakaan ole laajemmassa mittakaavassa varaa, eikä sen touhun ammattimiehiinkään ole panostettu etelän satamalähiön porukoiden tapaan.

Kahvara:
Onhan paikallismatsi tietenkin tärkeä, jos siinä on tunnetta pelissä.
Kuitenkin Tampereen paikallisväännöt eivät ole erityisen mielenkiintoisia, kun vertaa vaikkapa Jokereiden & HIFKin, tai Lukon & Ässien. Tapparan & Ilveksen kohtaamiset tuppaavat olemaan ihan perinteistä höntsykiekkoa, ei kovia taklauksia, ei torikokouksia, eikä tappeluja (jotka kuuluvat vähintään paikallispeleihin).

Minullekkin on aivan sama pelataanko Tampereella paikallismatsia, nyt tai enää koskaan.

Pohjoismainen liiga ei välttämättä alussa olisi monienkaan mielestä kiinnostava, kuitenkin mitä enemmän aikaa kuluisi sitä enemmän ihmiset siirtyisivät uuden parempi tasoisen liigan pariin.
Luultavasti Ilveksestä tulisi Tapparalle farmiseura, ja tulevaisuudessa SM-liiga muuttuisi luultavasti SM-sarjaksi, joka olisi farmisarja Venäjän liigalle & Pohjoismaiselle liigalle.

Kolme Seppää:

--- Lainaus käyttäjältä: T-a-p-p-a-r-a - Elokuu 28, 2008, 17:45:21 ---Pohjoismainen liiga ei välttämättä alussa olisi monienkaan mielestä kiinnostava, kuitenkin mitä enemmän aikaa kuluisi sitä enemmän ihmiset siirtyisivät uuden parempi tasoisen liigan pariin.
--- Lainaus päättyy ---

Olennainen kysymys onkin, kauanko aikaa pitäisi kulua, että liiga saavuttaisi tavoitellun kiinnostuksen tason. Jos siihen kuluu liian pitkään, ehtivät heikoilla taloudellisilla resursseilla operoivat joukkueet mennä konkurssiin, koska niin huikea TV-sopimus ei ole realismia, että joukkueilla olisi varaa esiintyä vuosikausia puolityhjille katsomoille.

On selvää, että kansallinen liiga jatkuu, vaikka seuroja sieltä poistuisikin kilpaileviin sarjoihin, enkä ole mitenkään varma, että potentiaalisten asiakkaiden virta automaattisesti suuntaisi uuden liigan pariin. Tuleehan nytkin jo NHL-otteluita televisiosta vaikka kuinka paljon, mutta silti SM-liigaottelut keräävät suuremmat katsojamäärät.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta