Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tampereen Ilves 2006-11

<< < (342/345) > >>

Ljpp:
Ilveksen loppusijoitus on ilmeisesti 8. joka on peräti 6 pykälää paremmin kuin yleisesti odotettiin - itse kuuluin tähän yleiseen mielipiteeseen. Ja kaiken lisäksi pelasivat noin puoli kautta ilman kelvollista maalivahtia. Kova suoritus ja koska yleisöäkin kävi hallissa varsin kohtuullisesti, niin luultavasti saivat myös rahareikiin hieman tilkettä.

Hyvä suoritus. Ensi kaudelle odotukset ovatkin sitten jotain ihan muuta, niin yksilöiden kuin joukkueenkin tasolla.

Andy:
Hienoa että saatiin ipakin lomalle! Harmi vaan, että pääsivät sääleistä jatkoon ja saivat näin ollen kaksi kotipeliä, mutta onneksi Jyppi hoisi homman rutiinilla.

Naapuri:
Hienosti taisteli Ilves tänäänkin, mutta kyllä tuossa toisen erän ylivoiman aikana alkoi hyvin näkymään, että löpö oli loppumassa. Ensin kovat pelit Kerhoa vastaan ja sitten tiukat väännöt JYP:iä vastaan. Kun nuorelta Ilvekseltä ei löydy vielä rutiinia, millä pystyttäisiin voittoihin rauhallisemmalla pelitavalla, niin liikkeen hiipuminen on samaa kuin pelin menettäminen.

Oli hienoa katsella tänäänkin, kun joukkue kuitenkin pelasi täydellä sydämellä ja siististi. Kesän ajelu ei saanut aikaan mitään vastareaktiota tässä pelissä ja ainoat sikailijat löytyi jyväskyläläisistä. Yksi sieltä lensikin suihkuun. Täällä jonkun heittämä provo Masin taklauksesta olikin enemmänkin sellaista huonmon menestyksen katkeroittamaa kirjoittamista, sillä sehän taklaus oli aivan puhdas ja Vatanen teloi polvensa toisessa tilanteessa ja siinäkään ei ollut mitään väärää.

Nämä pelit olivat Ilvekselle niin opetuksellisesti, että taloudellisesti mahtava juttu. Kolme kotipeliä ja yleisökeskiarvo kuuden ja puolen tonnin luokkaa. Lauantain pelissä hälli jopa lähes loppuun myyty.

Kiitos Ilves. Tästä on hyvä jatkaa ensi kaudella.

mrcrowley:
Dodii. Nyt on sitten Mansen hokipelit nähty tältä kaudelta. Hyvää kesää vaan sinne toisellekin puolelle.

Kaikenkaikkiaan positiivinen yllätys koko ipan kausi. Mutta edelleen suurena syynä tälle yllätykselle pidän juuri tuota sm-liigan epäammattimaisuutta, kun "heikompia" vastustajia vastaan lähdetään takki auki. Vasta playoff -peleissä Ipa pääsi varsinaiseen mittariin, vaikka olisi Jypiltä vielä korkeempaa pykälää löytynytkin. Tuloshan oli selkeä 4 - 0.

Ensi kausi onkin mielenkiintoista nähdä, kun media sekä toiset seurat eivät lyttääkään kissoja maanrakoon, vaan kyseessä on joukkue muiden joukossa ja peleihin on valmistauduttava ilman altavastaajan roolia.

Ljpp:

--- Lainaus käyttäjältä: mrcrowley - Maaliskuu 23, 2011, 23:03:15 ---Mutta edelleen suurena syynä tälle yllätykselle pidän juuri tuota sm-liigan epäammattimaisuutta, kun "heikompia" vastustajia vastaan lähdetään takki auki.
--- Lainaus päättyy ---

Tämä on kyllä mielenkiintoinen näkökulma. Ässien runkosarjan menestyshän tuli pitkälti sillä, että porilaiset pelasivat tuloksekkaasti heikommin sijoittuneita vastaan. Sen sijaan top-4 joukkueiden keskinäisissä peleissä Ässät olikin porukan selvästi huonoin, vaikka sijoitus oli 2. "Helppoihin" peleihin täysillä latautuminen ja panostaminen vie runkosarjassa pitkälle.

Jotta saadaan tähän kirjoitukseen jotain Ilvekseen liittyvää, niin näin useamman Ilves - Ässät pelin ja ihmettelin kuinka hyvin Ilves pärjäsi Ässille vaikka sijoituksessa oli suurimmillaan todella iso ero. Pelityyli joukkueilla oli hyvin samantapainen erittäin vauhdikas ja hyökkäävä. Samoin molemmilla näytti keskialue vuotavan todella pahasti näissä kohtaamisissa, jonka johdosta peli aaltoili päästä päähän.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta