Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

SF2: Tappara-Kärpät 26.03.08 C+

<< < (12/22) > >>

Tsemppari:

--- Lainaus käyttäjältä: Desperado - Maaliskuu 27, 2008, 01:37:07 ---Muistuttaa kovasti kevään 03 puolivälieriä Bluesia vastaan,ensin oltiin 0-2 tappiolla,,,,mites sitten kävikään.

--- Lainaus päättyy ---

Joopa joo. En ala eilisestä enää jauhamaan. Joukkueen olisi nyt pystyttävä yhtä suureen nousuun kuin juuri tuossa kevään 2003 ottelusarjassa. Siihen vaaditaan toki Janne Ojasen ykkösketjun heräämistä ja monen monta muutakin asiaa. Usko on nyt todella kovilla että mistä löytyisi se valtava lataus joka vielä saa koko porukan pelaamaan kauden tähän mennessä parhaan pelinsä tulevana perjantaina. Se päivä kuluukin mukavasti fanibussissa istuessa kohti pohjoista. Runkosarjan aikana ehdin siellä Raksilan lehtereillä näkemään paikan päältä pelin joka päättyi kaksi sekuntia ennen summerin soimista Kärppien voittoon. Josko tällä kertaa olisi Tapparan vuoro voittaa ja jatkaa kautta vielä ensi viikkollakin Oulussa. Sen näkee sitten. Ei voi yhtään etukäteen tietää että millainen Tappara siellä tulee kun peli alkaa. Ei nyt millään luulisi että pelaajia kiinnostaa lomille lähtö suoraan neljästä kun näitä pelejä varten on koko kausi reenattu.

Naapuri:

--- Lainaus käyttäjältä: JoKaGO - Maaliskuu 27, 2008, 00:29:53 ---
--- Lainaus käyttäjältä: Naapuri - Maaliskuu 26, 2008, 23:34:23 ---Tuo oli ihan ymmärrettävä erehdys tuomarilta, että luuli Hanneksen mailan osuneen kiekon sijasta tilanteessa Benoit´n kasvoihin, mutta olisi ollut taas aika dramaattinen juttu, jos tuon tuomarivirheen vuoksi olisi Tappara saanut tasoituksen.

--- Lainaus päättyy ---
Ei se tuomari mitään luullut, vaan näki. Jos maila olisi osunut kunnolla (?) pläsiin, niin OR siitä olisi tuomittu. Näkee, että Hyvönen ei kunnioita vastustajiaan yhtään, vaan joka pelissä pitää höseltää korkealla mailalla. Nytkin vain hyvä onni pelasti Benoitin vakavalta silmävammalta.

Nelosen maalikoosteen perusteella en pysty sanomaan, osuuko Hyvösen maila vai vain kiekko, mutta vaarallisen korkealla maila kuitenkin heilahtaa. Perusteltu tuomio, ei mikään oikeusmurha!

--- Lainaus päättyy ---

Kirjoitat täyttä puppua. Ensin väität, että tuomari näki mailan osuneen, mutta sellaista ei voi nähdä, mitä ei tapahdu. Canal+ lähetyksessä tilanteen näkee hyvin, miten kiekko osuu selvästi naamaan ja mailan lapa menee kamerasta katsoen pelaajan pään taka osumatta ohi.

Toisekseen korkealla mailalla pelaamisesta ei kuulu antaa jäähyä, ellei se osu. Muuten siittä tulee vain pelikatko. Ei kuulu, vaikka tappio kuinka sinua ketuttaisi.

Naapuri:

--- Lainaus käyttäjältä: Romppa - Maaliskuu 27, 2008, 00:42:51 ---Menepäs nyt, Naapuri-rakas, kokoamaan vaikka lumiukkoa - mutta älä tee siitä mun näköistäni, ettei naapurin kakarat saa traumoja loppuiäkseen. Täällä herätellään tunnetta, jotta Tampereelle tulisi edes jonkinnäköinen mitali myös miesten kiekkoilussa. Nääs kun Tapparan pitää taas(!) tehdä töitä kahden edestä, kun ne toiset vaan lomailee. hymhym

--- Lainaus päättyy ---

Hienoa, että täällä herätellään tunnetta, sillä monelta Tappara pelaajalta tuntui tuo tunne olevan hukassa. En tiedä mikä Ojasta vaivaa, mutta peliesitys loistavan runkosarjan jölkeen on romahtanut. Siinä missä Helminen paransi vain esitystään runkosarjasta, niin Ojasen tahti on heikentynyt valtavasti. Täytyykin tähän mennessä nähtyjen pelen perusteella sanoa, että pleijareissa Helminen on ollut Ojasta parempi. Ojanen tosin voi vielä paikata mainettaan.

Toinen pettymys Tapparan koostumuksessa näissä peleissä on ollut Anssi Salmela. Mihin on miehen itseluottamus kadonnut? Missä on onnistumiset.

Kaiken kaikkiaan suurin pettymys eilisessä pelissä oli Uraman peluuttaminen. Tappara ei pystynyt yhtään hyödyntämään kotietuaan. Tapparan peli oli läpi ottelun samaa junnaamista ja viimeisen erän hallintakin johtui lähinnä Kärppien tyypillisestä löysäilystä johtoasemassa. Sitä samaahan se teki Ilvestäkin vastaan viimeisissä erissä.

TBK:
Kun nyt naapurissa tuntuu olevan kova tarve vertailla Ilveksen ja Tapparan esityksiä, niin pitää muistaa muutama seikka. Ensikseen Ilveksen pelityyli ja joukkue on aivan erilainen kuin Tapparan. Tapparan vahvuus on kiekollinen peli ja kiekon kontrolointi, kun taas Ilveksen aseet olivat lähinnä karvaaminen ja pelin kääntäminen. Kärpät ja Tappara on pelityyleiltään lähempänä toisiaan ja kun katsoo heidän materiaalia, niin olisihan se saatananmoinen sensaatio, mikäli Tappara tämän sarjan veisi. Sekin on jo iso yllätys, että Tappara ylipäätään on mitallipeleissä, koska ennen kauden alkua pidettiin jo kuuden joukkoon pääsemistä ok-suorituksena. Pitää vielä muistaa palyoffien vaihe mitä pelataan. Mitä pidemmälle offit menevät, sitä paremmin jyvät alkavat erottua.

Patu:

--- Lainaus käyttäjältä: Naapuri - Maaliskuu 27, 2008, 09:39:52 ---Siinä missä Helminen paransi vain esitystään runkosarjasta, niin Ojasen tahti on heikentynyt valtavasti.

--- Lainaus päättyy ---
Nollilta on helppoa lähteä parantamaan.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta