Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Blues-Tappara 04.03.08

(1/3) > >>

Trafan:
Pudotuspelejä odotellessa
Viime kauden puolivälieräpari on kohdannut kolmesti tällä kaudella ja kotietu on ollut valttia.
Bluesin kakkossija sarjassa varmistui jo lauantaina eli espoolaiset voivat lähteä paineetta kaukaloon.
Tapparan sijoitus ratkeaa vasta viimeisellä kierroksella, tarjolla olevat kolmos- tai nelossija
tarjoavat kumpikin kotiedun puolivälieriin eli kovin suurta painetta ei ole kirvesrinnoillakaan.
Pitkäaikaisten empiiristen tutkimusten mukaan voittaminen on kivampaa kuin häviäminen
ja uskonkin että vaikka joukkueet välttelevät turhia vammoja, kumpikin haluaa silti voittaa ottelun.
En yllättyisi yllättävistäkään kokoonpanokokeiluista Espoossa.
Mediatiedot ottelusta
Mediatiedot kierroksesta

Kauden aiemmat kohtaamiset:
13.10. Tappara-Blues 6-3
20.11. Blues-Tappara 4-3
17.01. Tappara-Blues 5-2

Joukkueiden edelliset ottelut:
Tappara: Tapparan ylivoima tehokkaana (01.03. Tappara-Ässät 4-1)
Blues: Blues helppoon voittoon KalPasta (02.03. Blues-KalPa 4-1)

Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina toimivat Antti Boman ja Jari Levonen.
Määräyslista

Joukkueiden kokoonpanot mediatiedoilla:
Tapparan kokoonpano päivitetään tänne.
Blues puolestaan tänne.

Tuoreimmat poissaolotiedot:
Tappara:
     Kaikki pelikunnossa
Blues:
     #2 Gustafsson Juha, puolustaja (Eis)
     #78 Kalto Kari, hyökkääjä (ylävartalovamma, 30.4.)
     #81 Kuki Arto, hyökkääjä (polvi, 30.4.)
     #26 Osala Oskar, hyökkääjä (sormi)
     #41 Öhman Stefan, hyökkääjä (selkä)
viimeksi kaukaloon palanneet:
     #80 Nieminen Niko, hyökkääjä (pois 4 ottelua (rintavamma), paluu 4.3.)
     #18 Rajamäki Erkki, hyökkääjä (pois 1 ottelua (Eis), paluu 4.3.)
     #44 Eaves Ben, hyökkääjä (pois 18 ottelua (peukalo, 15.4.), paluu 2.3.)
     #39 Viitaluoma Ville, hyökkääjä (pois 6 ottelua (nilkka), paluu 2.3.)
     #40 Uhlbäck Jaakko, hyökkääjä (pois 1 ottelua (lonkka), paluu 2.3.)
     #15 Lostedt Patrik, hyökkääjä (pois 9 ottelua (aivotärähdys), paluu 1.3.)
     #9 Clarke Dale, puolustaja (pois 27 ottelua (polvi), paluu 26.2.)
Lähde: Liigapörssi: Loukkaantuneet
          SM-liiga: Poissa kokoonpanosta
          2.3. MTV3: Bluesin Osala sivussa ainakin kaksi viikkoa
          26.2. Sportti: Bluesin Dale Clarke ja Ville Viitaluoma palaavat kaukaloon
          14.2. Blues: Hyökkääjä Ville Viitaluomalla nilkkamurtuma

Ottelun seuraaminen:
- Radio 957 selostaa ottelun klo 18:30 alkaen.
  (Säästä nettiradion lähetyskapasiteettia, jos olet kuuluvuusalueella:
  Tampere 95,7 MHz, Valkeakoski 87,6 MHz, Vammala 89,5 MHz, Ikaalinen 92,9 MHz, Orivesi 96,4 MHz, Ruovesi 103,3 MHz)
- SM-liiga: Tulosseuranta kertoo ottelusta olennaisimman.

Trafan:
Kymppilista
Tuorein tieto, jonka löysin on parin vuoden takaa, Kurinpitomenettely jääkiekon SM-liigassa kaudella 2005-06.
Ymmärtääkseni se on voimassa ns. kymppilistan osalta sellaisenaan eli
- Kolme 10 min. rangaistusta johtaa automaattisesti 1 ottelun pelikieltoon
- Runkosarjan Kymppilista ei ole voimassa play-offsotteluissa, mutta runkosarjan otteluissa tulleet pelikiellot kärsitään play-offsotteluissa.

Kymppilistalla Tapparasta kahden kiinnityksen miehiä ovat Benoit ja Pentikäinen,
Bluesin ei tarvitse kantaa huolta kymppitilien täyttymisestä.
SM-liiga: runkosarjan kymppilista

Seuraan mielenkiinnolla mahtuvatko André ja Atte lainkaan pelaavaan kokoonpanoon Espoossa,
vuosi sitten kahden kiinnityksen miehiä ei nähty runkosarjan viimeisessä pelissä.

isokasi:
Ihan pakko mainita, että on tuo Bluesin sairaslista aika tasokkaan oloinen. Taitaa liigassa olla useampikin joukkue, jolla ei ole vastaavaa niminippua heittää edes kahteen parhaaseen ketjuun.

Hoidellaan tiistaina peli kunnolla kotiin, sillä Bluuserit taitavat välttää kaikenalaista yliyrittämistä ettei vain satu enempää. Kolmospaikalla olisi mukavat näkymät jatkoon..

Andy:
Sen verran tärkeä peli Tapparan osalta, jotta saadaan se 3. sija, joten kyllä Benoitin ja Aten on pelattava.

Bluussin äijätkin on toipumassa, joten eipä sielä taida enää montaa puuttua.

koktap:

--- Lainaus käyttäjältä: Andy - Maaliskuu 02, 2008, 21:11:40 ---Sen verran tärkeä peli Tapparan osalta, jotta saadaan se 3. sija, joten kyllä Benoitin ja Aten on pelattava.

--- Lainaus päättyy ---
Taitaa olla niin, että Jokerit ottaa kuokkaan Oulussa, joten kolmas sija on selvä.
 

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta