Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Mikko Saarinen - Tapparan päävalmentaja 2008-2010

<< < (181/420) > >>

isokasi:
Tapparan tekeminen näyttää juuri nyt siltä, kun sen pitäisi näyttää poikkeuksia lukuunottamatta koko ajan. Olen edelleen sitä mieltä, että materiaali on tasoltaan heikentyneen ja tasaisen liigan selvästi parempaa puoliskoa. Valmennuksen panos joukkueen peluuttamisessa ja taktisessa osaamisessa ratkaisevat sen kummalle puolelle sarjataulukkoa sijoitutaan. Onnistumiseksi voi sanoa paikkaa kuuden sakissa ja kaikki muu on enemmmän tai vähemmän pettymystä. Huonoja pelejä tulee aina, mutta valmennuksen homma on kääntää se kelkka ajoissa. Nyt siinä onnistuttiin ja työ jatkuu..

Mazza:
Tapparalla on ollut Saarisen alaisuudessa samankaltainen ongelma kuin edellisen Saarisen aikanakin ennen 2000-luvun puoliväliä. Parhaimmillaan joukkue pelaa hyvää jääkiekkoa ja haastaa sarjakärjen tasavertaisesti, kuten nähtiin tänään Raumalla. Mika Saarisen aikakaudella Tappara pelasi epätasaisesti, parhaimmillaan joukkue oli jopa häikäisevä ja jätti vastustajia nollille mutta vastapainoksi välillä hävittiin surkean esityksen päätteeksi. En tiedä liittyykö tämä päävalmentajan kokemattomuuteen, ei välttämättä sillä edellinen Saarinen oli puikkoihin astuessaan kuitenkin valmentanut liigaa jo JYPissä ja ollut useamman vuoden maajoukkueen valmentajana. Mutta otteluihin valmistautumiseen ja pelitavan toimivuuteen se eittämättä jollain tavalla linkittyy. Ongelma on kiusallinen, koska joukkueessa ilmiselvästi on potentiaalia ja nämä ajoittaiset taapertamiset näkyvät ikävällä tavalla tasaisen SM-liigan sarjataulukossa. Tällä hetkellä tilanne on kyllä ihan kohtuullinen, alkukaudesta maistuu suussa lähinnä laimea vissyvesi ja silti joukkueella on 15 pistettä kasassa ja paikka ylemmässä keskikastissa. Epätasaisuuden voittaminen on kuitenkin joukkueen tärkein tehtävä runkosarjan edistyessä. Jos peli on näin haavoittuvaista ja ajoittaista jatkossakin, ei keväältä voida odottaa kovin paljoa kilpailun kiristyessä mitä pidemmälle mennään. Mutta jos Saarinen adjutantteineen saa joukkueen peruspelin viritettyä lähemmäksi esimerkiksi tänään Raumalla nähtyä, on Tapparalla mahdollisuuksia pelata hyvä kausi ja vahva kevät. Materiaalissa on paljon potentiaalia, kuten täällä moni on kirjoittanutkin. Jos Mikko Saarinen on huippuvalmentaja, hän valmentaa ryhmän runkosarjassa sijoille 5-7. Jos mies ei tässä onnistu, on se mielestäni jonkinasteinen epäonnistuminen. Mutta katsotaan nyt..

tapsa34:
Minä en vertaisi näitä kahta Saarista keskenään. Edellisen Saariskan pelissä tai "pelikirjassa" näin paljon korjattavaa. Peli oli usein todella sekavaa eikä virheisiin edes yritetty korjausta! Varsinkin hyökkäyspelaaminen oli ongelmallista. Eritoten hyökkäyksiin lähdöt. Toisin on nyt! Valmentajat analysoivat tarkasti kaikki pelit ja pyrkivät koko ajan parantamaan joukkueen pelaamista. Siinä on vissi ero!

Z-16:
Eipä tuohon Mazzan juttuun paljookaan voi lisätä, niin samaa mieltä. Toivon silti sitä kurinalaisuutta, ei voida tehdä Tuukkamaisa juttuja tässä vaiheessa kun peli-ilo alkaa tulla esiin, se syö varmasti jonkun pelaajan nupissa ja muutenkin saadaan jatkossakin huomiota mutta negatiivista ja se ei ole hyvä. Nyt kun ollaan nähty että joukkue voi voittaa koviakin nippuja ja ilman Gorenia niin nyt pitäs keskittyä myös siihen 60 minuutin pelin kuvaan, siis tasaisuuteen.

holvius:
Tulosmurheilua. Mikäli tahti jatkuu pisteiden valossa tälläisenä, on esitykset kentällä mitä tahansa, saa Saarinen minun jo kertallleen menetyn tukeni varauksetta takaisin. Minusta homma on kokonaisuutena mennyt paljon eteenpäin ja ei voi olla miettimättä oliko umpisurkea alku vain seurausta kovasta harjoittelusta.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta