Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Mikko Saarinen - Tapparan päävalmentaja 2008-2010

<< < (417/420) > >>

kirvesrinta:
Kyllähän tämä oli hyvä ja miehekäs ratkaisu Saariselta. Kun homma ei toiminut niin se ei toiminut. Oli siis aika antaa vetovastuu tällä erää muille, se että onko Mattila oikea mies siihen niin vaikea sanoa, se sitten jatkossa nähdään.

Tapparan kannalta on kuitenkin hyvä, että nyt voidaan aloittaa uusi projekti ns. puhtaalta pöydältä. Mattilalla kyllä vaikea paikka nyt ensi kaudella kun käytännössä joukkue on muutoin saman tasoinen kuin viime kaudella mutta ykköskenttä puuttuu. Ensi kaudella ei ole enää liigan parhaita pelaajia rosterissa viime kauden tapaan, sen varmaan kaikki ovat jo sisäistäneet. Toivotaan parasta.

Julle:

--- Lainaus käyttäjältä: Kolme Seppää - Toukokuu 06, 2010, 10:24:05 ---Jos Saarinen olisi astunut sivuun jo syksyllä ja riveihin olisi saatu uusi valmentaja, olisi viime kauden tulos tuskin ollut yhtään heikompi ja lähtökohdat uuteen kauteen todennäköisesti paljon paremmat.

Hirvonen on varmasti hyvä valmentaja, mutta hiljalleen alkaa nyppimään tämä joukkueen ilvesläistäminen. Eikö Tapparasta löydy muka omasta takaa pätevää kykyä kakkosvalmentajaksi?

--- Lainaus päättyy ---
Jortikan Jokereiden pudottaminen säälipleijareissa oli kova saavutus. Jos Tappara olisi vaihtanut valmentajaa syksyllä, ei ole mitenkään sanottua, että joku toinen olisi pystynyt yhtä hyvään suoritukseen loppukaudesta. Olin keväällä paljon tyytyväisempi, että meillä oli Saarinen ja heillä Jortikka kuin, jos tilanne olisi ollut päinvastoin...

Nykyisistä ja tulevista valmennusratkaisuista olen sitä mieltä, että valmentajan tausta ei saa olla ratkaiseva tekijä. Ainoastaan jos on kaksi täysin samalla viivalla olevaa, voidaan suosia oman organisaation kasvattia. Muuten merkitystä on vain hinta/laatu -suhteella.

Mazza:
Eihän siitä mihinkään pääse että Saarisen aika päävalmentajana oli suuri pettymys ja epäonnistuminen. Mikko ei yksinkertaisesti ollut valmis johtamaan liigajoukkuetta, homma on niin vaativa kokonaisuus että jotain ainakin vielä puuttui. Vaikutti siltä että paljon oli kiinni johtamisesta ja pelaajien kunnioituksen voittamisesta. Ei Mikosta paista karisma ja sellainen aito innostuneisuus joka veisi pelaajat mukanaan. Voittaminenkin auttaisi, mutta siinäkään Saarisen Tappara ei ollut riittävän hyvä.

junnu:

--- Lainaus käyttäjältä: Mazza - Toukokuu 07, 2010, 15:41:45 ---Eihän siitä mihinkään pääse että Saarisen aika päävalmentajana oli suuri pettymys ja epäonnistuminen. Mikko ei yksinkertaisesti ollut valmis johtamaan liigajoukkuetta, homma on niin vaativa kokonaisuus että jotain ainakin vielä puuttui. Vaikutti siltä että paljon oli kiinni johtamisesta ja pelaajien kunnioituksen voittamisesta. Ei Mikosta paista karisma ja sellainen aito innostuneisuus joka veisi pelaajat mukanaan. Voittaminenkin auttaisi, mutta siinäkään Saarisen Tappara ei ollut riittävän hyvä.


--- Lainaus päättyy ---

Olisiko Mikko pystynyt siihen, jos hän olisi voinut 100prosenttia itsestään antaa Tapparalle kokoajan... Uskon että kyllä... Eiköhän se Mikko olosuhteisiin nähden aika helvetin hienosti hoitanu noita hommia...

JARPPARA:
       Pakko sanoa, että aika miehekäs ratkaisu Mikolta! Itsekin olen Mikkoa kritisoinut, mutta jotenkin meikäläiseen uppoo tämän kaltainen teko. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että jonkinlainen tulosvastuullisuus olisi hyvä asia ja kuten Mikko luonehti oli pettynyt tulokseen ja itseensä. Mutta se on poikkeuksellista, että tulee esiin ja ottaa noin paljon omalle kontolleen! Kaikkea hyvää Mikolle tulevaisuuteen!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta