Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-Lukko 20.12.07

<< < (5/5)

Romppa:

--- Lainaus ---...enkä kuullut muuta ääntä hallin ppuolelta kuin kuluttajan.
--- Lainaus päättyy ---
Hommahan on sitten kunnossa, jos kuluttajan eli katsojan ääni kuuluu. Aina paranee, kun niitä on monta.

Nyt narinat vlttuun noista oikein-väärin kannustuksista, hinkatkaa niitä siellä omassa osiossaan. EI(!) JAKSA(!) lukea niistä joka otsikon alla, kohta työ prkleet varmaan painatatte tuon eipäsjuupastelun aamiaismuropaketteihinkin.
Nytkin olitte saaneet Joulupukin karkotettua tuolla kinastelullanne, aina ennen on ukko jakanut karkkia joulutaukoa edeltävässä matsissa. Mutta tuhmillehan ei anneta - paitsi linnakundeille.

Minusta tämän illan ottelu oli puuduttava, ehkä jopa tämän syksyn heikoin. Taisivat meidän pelaajat olla huolissaan, että millä se pukki nyt tuleekaan kun ei ole sitä lunta. Onneksi joku kertoi toisella erätauolla, että muitakin kulkuneuvoja on kuin poro.

Ja onneksi joku löysi sen Vehasen "sokeapisteen", ilman sitä olisi Ojanenkin näyttänyt tänään vain itseään jäästä keräilevältä vanhukselta. Jannen peli näytti ensimmäisessä ja toisessa erässä todella vaikealta, taisi olla joka kulmaväännössä nokallaan.

Kulmaväännöistä puheen ollen, toisessa erässä sain edes hieman hupia, kun seurasin Halmeen otteita. Äijät pyörii omassa päädyssä pitkään, kunnes kiekko saadaan toimitettua välille toisellekin maalille. Jussi se vaan ei tässä välissä ehtinyt edes omalle siniviivallekaan, kun kiekko tuli jo takaisin.

Voitto tuli kuitenkin, Enska teki maalin ja Vertsi pysyy vähintään pinna/peli -tahdissa. Ja Janne on.

Mutta tarvittaisiinkohan me oikeasti joku "henry" joukkueeseen? Näyttää välillä siltä, että meikäläiset ovat varpaisillaan, kun vastustajan riveissä on joku isonyrkki. Ei muuten, mutta mua alkaa tosissaan sylettämään se, miten Jannea saa kaukalossa ottaa. nii prkl.

sininen9:
Runkosarjan 5. sija plakkarissa ja hyvillä mielin joulun viettoon ja odottelemaan välipäivien kovia vieraskamppailuja. Hieno päätös Tapparan hyvälle syyskaudelle; Ojanen ratkaisee viime minuuteilla kolme pistettä Tampereelle! Vaikka peli itsessään ei niin kovatasoinen olisi ollutkaan, niin ei tässä voi olla muuta kuin tyytyväinen ja toiveikas ensi vuotta ajatellen. Ja Rompan viimeisen kappaleen kysymykseen: Mielestäni edelleen kyllä.

Hyvää joulua kaikille!

hammer:
Ainaski pitää olla tyytyväinen sarjan tämän hetkiseen sijoitukseen ja ennenaikaisesta Joululahjasta kun Tappara sai riveihinsä Timo Vertalan kun ei kelvannut kova pelimies Kärpille. jatkoaika.com löytyy Joulutoiveet joka liigajoukkueelle.

Justjoo:
Antoihan Tappara mukavan joululahjan viime hetken voittomaalilla. Tälläiset voitot maistuu aina parhaimmalle. Kiitos koko jengille!!!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta