Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Janne Ojanen

<< < (43/359) > >>

axe:

--- Lainaus käyttäjältä: Harald - Marraskuu 20, 2006, 15:12:23 ---Vaikka kuinka fanitan Ojasta ja Tapparaa, musta on ihan siinä ja siinä, onko 700 pisteen ylittäminen oman uutisensa väärti asia vai onko luontevampaa tuoda asia esiin otteluraportissa.

--- Lainaus päättyy ---

Tottakai se on oman uutisensa väärti. Suomessa on pelannut tuhansia ja taas tuhansia pelaajia samaa sarjaa ja niistä on vaivaiset neljä yltäneet tähän pistemäärään. Nyt oli vielä kyseessä ensimmäinen tamperelainen, joka siihen ylsi. Kukaan ei tule ikinä enää yltämään samaan saavutukseen. Tämä on historiaa, niin jääkiekko- kuin paikallistakin sellaista, ja sellainen nyt vaan pitää kertoa muutenkin kuin sivulauseella jonkun toisen jutun yhteydessä. Emmää ainakaan vaadi mitään koko sivun henkilökuvaa, vaan ihan muutaman rivin huomioinnin asialle. Jotenkin nurinkuriseksi asian tekee sitten myös se, että tämän päivän Ilta-Sanomissa on Ojasen pisteistä juuri sellainen juttu kuin pitääkin. Ja sen kirjoittajana on Aamulehden toimittaja, joka ei ole saanut vastaavaa juttua paikalliseen lehteen?

Onhan Aamulehdellä tavallaan vielä aikaa tehdä huomiseen lehteen Jokeri-pelin ennakko, jossa Ojasen saavutusta hehkutetaan asiaan kuuluvalla tavalla, mutta jotenkin siitäkin olisi sitten jo maku pois. Mää en edes liioittele kun sanon Aamulehden toimintaa asiassa häpeälliseksi.

Sama puutostilanne koskee Jatkoaika.comia. Kyseessä on kotimaisista jääkiekkomedioista suurin, paikka josta haetaan infoa kun sellaista tarvitaan. On aika kamalaa, että tästä asiasta ei löydä mainintaa ellei tosiaan taas kahlaa otteluraporttia läpi. Vuoden päästä siitä ei ole sivustolla enää mitään jälkeä (keskustelun ulkopuolella) ja samaan aikaan kuitenkin sieltä voi löytää, että Jarkko Pyymäki on käynyt pelaamassa kaksi ottelua jossain Vantaalla joskus vuonna 2004. Sillä samalla vaivalla, millä päätoimittaja valitteli parissakin paikassa Ojasen 700:n huomion puuttumista, sen muutaman rivin uutisen olisi jo pistänyt esiin. Nyt se on jo myöhäistä.

Valmentajien potkuthan on "koira puri miestä" -tason uutisia. Vaaditaanko sellaisen kertomiseksi ihan oikeasti viiden toimittajan panos?

wally:
Samoilla linjoilla kun axe.

Haraldille:

Satunnainen huolimattomuus menisi läpi, mutta kun se tapahtuu aina Tapparalle, se ei ole sattumaa. Aamulehti-toimituksen väristä en toimittaja toimittajalta tiedä, mutta Santtu Silvennoinen on kuitenkin ihan puhdasverinen ilves. Ja tosiaan, kuten jo täällä on mainittukin, esimerkiksi Raimon 600. piste (jos sellaista koskaan syntyy, epäilen) saisi vähintään sen puolensivun fanihaastattelun Aamulehdestä.

Että ei siinä mitään salaliittoja tarvitse epäillä. Jotkut asiat vain ovat niinkuin ovat.

Wille:
Onko joku saanut vastinetta Aamulehdeltä omaan palautteeseensa? Jatkoajasta sentään minulle sellainen napsahti. En voi sanoa, että sen sisältöön olisin tyytyväinen, mutta joka tapauksessa ottivat yhteyttä.

Mää olen syvästi pettynyt, että kun TAMPERElainen kiekkoilija tekee TAMPERElaista ja suomalaista kiekkohistoriaa, niin suurinpiirtein ainoa TAMPERElainen sanomalehti ei osaa arvostaa tätä suoritusta edes axen mainitsemalla tavalla. Ilta-Sanomat saivat jopa nettiin oman pienen jutun asiasta. "Kiekko"-Aamulehdestä asiaa ei löydy vieläkään, ellei Ville Nieminen onnittelisi. Tuosta on vainoharhat jne aika kaukana. Se on ammattitaidottomuutta.

Huominen otteluennakko (jos siis asiasta jotain mainitsee) on kuin moneen kertaan lämmitetty kahvi. Raimon 500. ottelu ja 500. piste oli aika pirun näkyvästi esillä samaisessa lehdessä. Sattumaako?

wally:
Jatkoajasta vielä:

Etusivulla on välittömästi 2 rajapyykkeihin viittaavaa uutista:


--- Lainaus ---NHL: Jagrille uran 600. osuma

Jaromir Jagrista tuli sunnuntaina NHL-historian 16. pelaaja 600 maalin kerhossa. ...

--- Lainaus päättyy ---


--- Lainaus ---uusimmat kolumnit
# Antti Laakso – 500 täyttymässä

--- Lainaus päättyy ---

Jälkimmäisellä, Antti Laaksolla on siis täyttymässä 500 ottelua 1.divisioonassa ja Mestiksessä, kun mukaan lasketaan pudotuspelit. Korostan sanaa täyttymässä. No... Ok, hieno homma, jos joku on tuollaisenkin jaksanut kirjottaa, vapaaehtoisesti ja ilmeisesti ilman korvaustakin vielä.

Ensimmäinen uutinen on sentään jotain. Vaan ei liene Jatkoajalla enää Tappara-toimitus voimissaan. Sinnehän on Hiitelän Juha tehny juttuja. Erinomainen Ilkka Virjo ilmeisesti kyllästyi hommaan.

pieni m:
Mitäs sieltä Jatkoajasta kirjoteltiin? Mää mainitsin Aamulehden palautteessa tosta samasta ku Axe kirjotti, että ensimmäinen ja viiminen tamperelainen joka temppuun pysty/pystyy. Lisäks mainitsin, että Aamulehti on väärällään huonoja uutisia, joiksi voi lukea Elorannan potkutki, ni eikö tilanteen tullen kannattais revitellä hyvällä uutisella. Ojanen on varmasti satoja kertoja ollu tuomassa Aamulehdelle(kki) hyviä uutisaiheita, eikä mun muistissa oo yhtään kertaa että Janne olis mitään kyseenalasta huomioo (Raipen jäähyennätys, kapteeniuden riistäminen, muista pelaajista puhumattakaan) ansainnu.

Eikös Jatkoajassa oo ihan Tappara-toimittajiaki? Nyt sielä hehkutetaan Jagrin saavutusta, mikä on kanssa huikee saavutus.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta