Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-TPS 01.11.07

<< < (3/5) > >>

Rafael:
Se oli semmonen peli. Peli joka oli hävitty jo ennen sen alkua. On se kumma juttu, että jengi tarvitsee viisi maalia omiin ja tuomarin perseilyt ennen kun viitsitään herätä tähän päivään. Heti pelin ensi minuuteista lähtien näki, että kaukaloon on tultu selkä suorana. Edes kippari ei saa puhtaita papereita tuosta. Etenkin kokenut kaarti oli totaalisen yössä tänään. Koskela, Grönvall, Benoit, Ojanen, Kiilholma, Venäläinen, Piispanen, Aalto ja kumppanit olivat aivan kassalla. Halme oli muuten vaan huono. Niin ja Lehto. Voi herran jestas. Eikö hän osannut vai ymmärtänyt tulla viidennen maalin jälkeen jo solidaarisuuden vuoksi pois sieltä maalilta. Lehdon esitys oli niin surkea kun olla ja voi. Itse asiassa Tappara olisi ottanut tänään varmaan kymmenellä maalilla turpaansa, ellei Anssi Salmela olisi herättänyt joukkuetta. Salmelalle kaikki kunnia siitä, että oli ainoa Tappara-pelaaja kentällä tänään. Lehterän kenttä oli ainoa, joka oli ensimmäisellä erätauolla psyykannut itsensä tähän iltaan. He pelasivat puolitoista erää kutakuinkin omalla tasollaan.

Olisi kyllä joka jätkä voinut ensimmäisellä erätauolla pukea siviilit päälle ja kävellä uudelleen halliin sisään, miettien samalla, että mitä varten sinne kaukaloon edes kannattaa tulla. Kerrassaan harmittavia tällaiset pelit. Sen ymmärtää, että joka ilta ei vain homma suju, mutta kun näin räikeästi kävellään takki auki surkealla asenteella halliin, niin se ottaa päähän.


Edit. Niin ja ei ollut valmennusjohtokaan sen kummemmin tänään hereillä. Ei aikalisää siinä vaiheessa kun kontattiin. Kolmanteen erään ei siirrytty edelleenkään kolmeen kenttään. Ja kaiken huipennuksena neloskenttä oli jäälle vielä viimeistä edellisellä minuutilla. Neljän kentän peluutus on järkevää, mutta pitäisi ymmärtää tiivistää ratkaisun hetkillä kahteen tai kolmeen kenttään. Tosi hienoa katsoa, kun nelonen pelaa jotain "ei päästetä omiin yhtään"-vaihtoa, silloin kun pitäisi tehdä maali.

Andy:
Lehto oli aivan paska, käsittämätöntä ettei Uramalla ole silmää vaihtaa maalivahtia. 4. ja 5. maali kunnon imurointeja, kun aikaisemmin jo näki, ettei ole Lehdon päivä.

Tuomari oli totaalisesti kuutamolla varsinkin toisessa erässä, varmaan jotain ekaa liigapeliä viheltämässä, paluulipulla alasarjoihin kiitos.

Muutenkin Uramalta pahoja mokia. Miksi ei oteta aikalisää ja kuumia pelaajia kentälle hyökkäyspään aloituksessa ajassa 58.00???? Sen sijaan laitetaan 3 puukättä hyökkäämään siinä tilanteessa. Salmelakin ihmetteli lopun vaihtoaitiosta, vaikka oli selvästi Tapparan paras tänään. Herätys nyt jo Urama!!

Toivottavasti ei kohdata Tepsiä tänä vuonna pleijareissa, aikamoinen kynnys tuntuu Tapparalle olevan.

tbk07:
Ei hyvä! Olisi Ipa saanut taas löylyttää meidät kunnolla niin oltais palattu maanpinnalle. No, nyt sen teki Tepsi, mutta ei näin voi jatkua! Ja launtaina Pelsut Lahdessa. Ei hyvältä näytä!

Ja Ilveskin meni taas heittämällä ohi! >:(

hardflip:
Lehto kyllä pomputteli tänään aika paljon ja oli huomattavasti epävarmempi kuin aikaisemmissa peleissä.

Liru meni kyllä helposti ja menee Lehdon piikkiin mutta Kiprusoffan maalia ei kyllä Lehdolle viittis laittaa, omat hyökkääjät perseilivät aivan tarpeeksi ja paappa sai virittää laukaustaan aivan liian kauan.

Lehterä ja Enlund pelasivat osan ottelusta omalla tasollaan ja Nurmi oli ihan ok. Nieminen vähän säästelee itseään, ihan selvää jos kerran on ongelmia kylkiluitten kanssa. Toivotaan pikaista täyttä kuntoutumista niin voisi jaella niitä pommeja meidän fanien iloksi.

Salmela oli hyvä, ne maalit pitää tehdä itse kun kerran kukaan muu ei niitä halua tehdä. Ja myös ne taklaukset olivat mukavan näköisiä. Huomioitavaa oli myös se, että Arsi taklasi ainakin yhden kerran kovahkosti ja jopa osui pelaajaan.

Surkea esitys, paska tuomari molemmin puolin (edge TPS), TPS:n joukkueella oli vissiin useammalla Tukion varaluistimien varaluistimet kun pysyivät niin huonosti pystyssä.

Sinisalo sai sopivasti kyytiä kyykistelyjensä jälkeen.

Manse-Fani:
Niin, mitäpä sitä kaunistelemaan. Paska maku pelistä jäi suuhun, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Tappara oli unessa pieniä hetkiä lukuunottamatta. Lehdolla ei ollut kyllä paras päivä, pari todella, siis todella helppoa 'laukausta' livahti luvattoman köykäisesti höhhöön. Ainut puhtain paperein selvinnyt oli Salmela.

En syytä Tapparan häviöstä tuomareita, mutta miten herranjestas tälläinen aasi voi viheltää pääsarjatasolla? En ymmärrä sitten yhtään.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta