Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Ilves-Tappara 30.10.07

<< < (7/7)

Mailavirtuoosi:
En tiä ovatko muut huomanneet, mutta ainakin minun silmääni Tapparan virehealttius nimenomaan paikallispeleissä on korkeata luokkaa. Koskaan Ipaa vastaan ei tule sitä kuuluisaa THE GAMEA. Mutta kaippa tämän voisi sanoa puolustuksen voitoksi. Ilves kaatui tavallaan omilla aseillaan eli tiukalla puolustuksella ja vastahyökkäksillä vaikka maalit eivät niistä tulleetkaan. Oli (vahingon)ilo nähdä kuinka Koivisto tehtiin hyvin aseettomaksi kun häntä ei päästetty vastahyökkäyksiin. Jos peliä pitää pyörittää hyökkäysalueella, jäävät miehellä monesti kikat vähiin.
Tapparalta muita vähän ylemmäksi nousee tietenkin Lehto, sekä Salmela, jonka luistelu on aivan uskomatonta. Tosin Anttila hööpötti Anssia lopussa aika pahasti. Myös Ojasen ja Koskelan meno oli tuttua ja turvallista

AaKoo:

--- Lainaus käyttäjältä: Elovena - Lokakuu 30, 2007, 21:47:16 --- Ensimmäinen ottelu tälläkaudella missä Tappara hyöty tuomarista. Ei se nyt kai väärin viheltäny, mutta varmaan vinkuvat naapurileirissä tuomioista. Lehto oli maaginen kyllä. Mukava matsi, alku aina hankalaa..

--- Lainaus päättyy ---

Onnittelut paikallisviholliselle ekasta voitosta piiiiitkään pitkään aikaan. Ansaittu voitto kaiken lisäksi.
Sopii käydä http://www.ilves.com/keskustelu/index.php?topic=1167.0 katsomassa itketäänkö tuomareista.
Ei kukaan.
Harmitellaan huonoa yv-peliämme.

rämä:
Tulihan se sieltä. Pietilän "taika" on murrettu ja sen toisen Tamperelaisseuran voittoputki katkaistu.
 Ei lähdetä nyt soimaamaan, että Ilvestä olisi voinut enemmänkin haastaa.
Tokan alkuun saatiin pikku tuurillakin parin maalin johto jota lähdettiin puolustamaan. Ja hyvin puolustettinkin.
Puhdas voitto oli nyt tärkeintä. Iso halaus siitä kuuluu Lehdolle.
Jos oli huonoa tuuria Leinosella Anssin maalissa oli kyllä hyvääkin Savianon läpiajon torjunnassa.
Nollapeli Mikalle ja voitto Ilveksestä. Kelpaa.
Mielelläni haluaisin lukea tai katsella Anssin kommentteja matsista :)

Tämä taas nollataan ja torstaina painetaan vuorostaan Tepsin reset nappia.

pieni m:
Ei noi tiistaipelit suuriks klassikoiks tunnu muodostuvan. Ihan ok peli kuitenki. Kokeilin semmosta, että kuuntelin Linkun selostusta siinä kattellessani, eikä se maininnu käytännössä mitään tuomareista. Munkaan silmiin ei juur virheitä osunu. Mun mielestä Saviano pelaa hyvin aina ku mää oon pelissä. Uskomattomasti hakee "läpiajoja" tilanteissa, missä muut vois jättää kiekonki hakematta. Hienosti yritti nostaa, mutta Leinonen ihmeen kaupalla heilautti jalkojaan. Hieno torjunta kyllä. Komeet oli myös Lehterän kikat kahden pakin välistä.

Trafan:
Paikallispeli pelattu - Mitä jäi mieleen?
Kolmas paikallisottelu, Tappara voitti. Eipä paljon muuta.
Paitsi että tätä ottelua ei Anssi Salmela unohda ikinä, ei myöskään Ilves-vahti Tero Leinonen.
IL: Hörps! Ilveksen maalivahti yllätettiin 50 metristä!
IS: Ilves-vahti imaisi kudin 50 metristä - katso video!
AL: Salmelan kuusi metriä korkea ohitti videokuution ja Leinosen

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta