Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-HIFK 16.10.07

<< < (3/8) > >>

jallu_tane:
Kyllä mää lähen huomenna hallille kattoon kotivoittoo, siitä lähetään.
Hifk tällä hetkellä vaikeuksissa, Baxterilla puristuu kravatti, ja miehistöllä maila kokoajan tiukemmalle,
ja tappiot ei ainakaan ruoki itseluottamusta. Esim. edellispelin johtoaseman menetys TPS:lle.
Kun taas meikäläisillä 6 voittoo, ja 6 maalin kotiottelu vielä takana. Ja ainakin mulla
on sellanen mielikuva, että 2000-luvulla Ifk ei montaa kertaa ole hakametsästä
pisteitä käynyt poimimassa.
Katotaan jatkaako 1-kenttä siihen mistä jäätiin. Hope so.

Manse-Fani:
Kotivoittoon uskotaan myös täällä. Tapparan ja IFK:n väliset ottelut ovat yleensä olleet todella tunnerikkaita ja hyvätasoisia, enkä usko että huomenna tähän asiaan tulee muutosta. IFK:ta vastaan lähdetään aina satalasissa ja mistään fleguilusta ei ole tietoakaan, riippumatta kummankaan joukkueen sen hetkisestä tilasta tai sijoituksesta.

Vaikka Stadilaisten peli onkin alkukaudesta ollut hakusessa niin mitään aliarviointia ei kannata tehdä, näkisin että siinä olisi hesalaisten paikka iskeä. Mutta eipä HIFKiä vastaan ole koskaan vaikeuksia hakea oikeaa, voittavaa tunnetta. Se on oikeastaan sääntö, että petopaitoja vastaan lähdetään asenteella.

Blues pelin ensimmäinen erä oli älyttömän hyvä ja jos samanlailla lähdetään punanuttujen kaatoon pisteet jäävät Manseen. Jos Blegi sytytti noin hyvin niin miksei HIFK. Me osataan myös taklata, se huomattiin lauanataina. Yleisö osaa huutaa, se huomattiin lauantaina. Paperilla vahvemmat pystytään voittamaan, se huomattiin lauantaina ja huomataan huomenna.

Lehto, Koskela, Ojanen. Siinä aseet huomiselle.

jjms:
En oikein ymmärrä tuota jatkoajan ennakkoa ottelusta. Siinä kerrotaan: "HIFK on Paul Baxterin alaisuudessa kohdannut Tapparan kerran. Viime tammikuussa pelattu koitos päättyi HIFK:n voittoon Hakametsässä maalein 5−1." Ei taida pitää ihan paikkaansa?

Wille:
http://www.tappara.fi/ottelut/2006-07/hifk4b.html

Ehkä ei ihan.

6masiina:
Tää ottelu pitäs kaikinpuolin olla meidän.

Atte vois antaa isolla ruholla niitä tööttejä mitä antoi blues pelissä, Venäläiselle (2) ja varsinkin Pyylle (0)maalit olis varmaan erittäin tärkeät, ja tämänhetken IFK olis sopiva paikka naksauttaa. Taitaa nelonen olla muodossa Pyy-Luce-Peltola, kovaa työtä ja draivilla vastustajan maalille. Mielenkiintoinen peli tulossa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta